Uutiset

Paras diplomityöpalkinto paloturvallisuudessa Aalto-yliopistoon

Diplomityö käsitteli kivivillan termokemiallisten prosessien simulointia korkeissa lämpötiloissa.
Kuvassa Aleksi Rinta-Paavola (vas.) vastaanottaa tunnustuksen Björn Sundströmiltä Trondheimissa 7.8.2018.

Nordic Fire and Safety Days 2018 -konferenssin yhteydessä jaettava parhaan pohjoismaisen, paloturvallisuustekniikan alaan kuuluvan maisterityön palkinto myönnettiin tänä vuonna Aleksi Rinta-Paavolalle.

Hänen diplomityönsä käsitteli kivivillan termokemiallisten prosessien simulointia korkeissa lämpötiloissa.

”Mallia soveltamalla kyetään korvaamaan osa palotesteistä, joita käytetään uusien rakennusmateriaalien kehityksessä ja testauksessa", kertoo Aleksi Rinta-Paavola.

Alun perin kemiaa opiskellut Rinta-Paavola työskentelee tohtorikoulutettavana rakennustekniikan laitoksella paloturvallisuustekniikan tutkimusryhmässä. Paloturvallisuustekniikassa kiehtoi sen poikkitieteellisyys ja yhteiskunnallinen merkitys.

"Pääsen soveltamaan kemiaa puurakenteiden toiminnallista palosuunnittelua koskevassa väitöstyössäni, johon kuuluu puun pyrolyysi-, ja palamisreaktioiden mallintamista. Paloturvallisuustekniikassa olen tutustunut myös termodynamiikkaan, lämmönsiirtoon, numeeriseen laskentaan ja jopa ihmisten käyttäytymiseen evakuointitilanteessa!", hän toteaa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Aalto University professor Mikko Mottonen, photo Mikko Raskinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mikko Möttönen arvostetun European Inventor Award 2026 -kilpailun finaaliin: ratkaisu mahdollistaa kvanttijärjestelmien seuraavan kehitysvaiheen

Möttönen on kehittänyt erittäin herkän kryogeenisen mikroaaltosensorin kvanttitietokoneiden häiriöiden diagnosointiin ja valittu finalistiksi European Inventor Award 2026 -kilpailun “Tutkimus”-kategoriassa. Voittajat julkistetaan palkintoseremoniassa 2. heinäkuuta 2026.

Lundström
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mari Lundström kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemian uudeksi jäseneksi

Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi kutsuttu metallurgian professori Mari Lundström.
freestyle-hiihtäjä Kuura Koivisto
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto tukee huippu-urheilun ja opintojen yhdistämistä – Olympiakomitea myönsi laatutunnuksen

Arvioinnissa kiitettiin yksilökohtaista opintojen suunnittelua, joustavia opintoja ja yhteistyötä urheiluakatemia Urhean kanssa.