PORT_2026 kokosi Aalto-yliopiston opiskelijat ratkaisemaan kulttuurin, median ja ilmaston haasteita
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun yrittäjyyden yksikkö käynnisti PORT_-tapahtuman vuonna 2025. Tapahtuma tuo opiskelijat yhteen kehittämään ideoita, tekemään yhteistyötä yli tieteenalarajojen ja viemään ajatuksia eteenpäin kohti konkreettisia ratkaisuja. Viikonlopun aikana osallistujat kävivät läpi koko ideakehitysprosessin ideoinnista validointiin mentoreiden, työpajojen sekä Aallon yrittäjyys- ja startup-yhteisön tuella.
Tapahtuman avasi Mårten Mickos (Executive in Residence, Aalto Founder School), joka kannusti osallistujia suhtautumaan haasteeseen vakavasti, mutta samalla nauttimaan kokeilusta ja oppimisesta. Tämän vuoden tapahtuman juonsi Katerina Tchilinguirov, joka palasi PORT_:iin voitettuaan yhden sarjoista vuonna 2025. Nyt juontajan roolissa hän ohjasi osallistujia viikonlopun ohjelman läpi ja kertoi omista kokemuksistaan osallistujana.
Tervetulopuheenvuoron piti myös Apurva Ganoo (yrittäjyyden lehtori, Aalto-yliopisto), joka on yksi tapahtuman pääjärjestäjistä. Hänen mukaansa PORT_ on vielä suhteellisen uusi osa Aallon yrittäjyyskenttää, ja vuoden 2026 toteutus oli vasta toinen laatuaan. Siitä huolimatta viikonlopun aikana oli selvästi nähtävissä, että konsepti puhuttelee opiskelijoita ja tuo Viima-tilaan runsaasti energiaa, ideoita ja hyvää kilpailuhenkeä.
Mentorointi ja työpajat tukivat ideakehitystä
Ohjelma yhdisti mentorointia ja käytännönläheisiä työpajoja, jotka auttoivat tiimejä kehittämään ja testaamaan ideoitaan sekä valmistautumaan pitching-esityksiin. Janita Suojanen (COO, Kauas Creative) veti työpajan käyttäjäymmärryksestä ja pivotoinnista, kun taas Julius Thimm (entinen CPO, Slush) keskittyi prototypointiin ja vibekoodaukseen. Viikonlopun aikana mentorit eri puolilta startup-yhteisöä antoivat tiimeille käytännönläheistä palautetta muun muassa ongelman validoinnista, liiketoimintamalleista, tarinankerronnasta ja toteutuksesta.
Viimeinen päivä alkoi pitchausvalmennuksella, jonka veti Mike Bradshaw (Head Coach, Sampo Accelerator). Hän jakoi käytännön vinkkejä siihen, miten ideat esitetään selkeästi ja miten tuomariston kysymyksiin kannattaa vastata. Monika Liikamaa (toinen perustaja ja toimitusjohtaja, Enfuce) osallistui tapahtumaan toista vuotta peräkkäin keynote-puhujana ja tuomariston jäsenenä.
Keynote-puheessaan Liikamaa muistutti, että yrittäjät rakastuvat usein omiin ideoihinsa, mutta ratkaisevaa on se, löytyykö niille maksavia asiakkaita. Ilman asiakkaita idea jää helposti projektin tasolle eikä kehity liiketoiminnaksi. Liikamaa kannusti osallistujia keskittymään idean validointiin, todellisiin käyttäjiin ja aitojen ongelmien ratkaisemiseen.
Voittajatiimit ja niiden ratkaisut
Loppuesityksissä jokaisella tiimillä oli neljä minuuttia aikaa esitellä ideansa, minkä jälkeen tuomaristo esitti kysymyksiä vielä neljän minuutin ajan. Tuomaristoon kuuluivat Monika Liikamaa (toinen perustaja ja toimitusjohtaja, Enfuce), Hanna Nyholm (hallituksen jäsen, FiBAN), Maija Renko (yrittäjyyden professori, Aalto-yliopisto) sekä Risto Ilmoniemi (professori emeritus, Aalto-yliopisto). Ideoita arvioitiin muun muassa teknisen toteutettavuuden, markkinapotentiaalin ja skaalautuvuuden, tiimin osaamisen sekä riskien näkökulmasta.
Kilpailussa nähtiin monipuolinen joukko ideoita misinformaation torjunnasta ja paikallisyhteisöjen vahvistamisesta aina ilmastokestävyyttä, tulvatilanteiden hallintaa, kiertotaloutta ja kestävää kaupunkidataa käsitteleviin ratkaisuihin. Tuomaristo kiitti tiimejä kunnianhimosta, luovuudesta ja kyvystä kehittää vakuuttavia ratkaisuja hyvin rajallisessa ajassa.
Next Generation of Culture and Media -sarjan voittaja: Team Kowi
Kandidaattisarjan voitti Team Kowi (Lauri Torvinen ja Sreekrishna Praveen). Tiimi kehitti paikkatietoon perustuvan sosiaalisen median alustan, jonka tavoitteena on helpottaa ihmisten kohtaamista omassa lähiympäristössä ja tarjota vaihtoehto perinteisille, globaaleille somealustoille.
Tiimi edustaa Aalto-yliopistoa -kilpailussa Soulissa, Etelä-Koreassa.
Lauri Torvinen kuvaili kokemusta intensiiviseksi mutta palkitsevaksi: ‘PORT_2026 oli meille kaoottinen, mutta samalla opimme koko prosessin ongelman tunnistamisesta ratkaisun rakentamiseen vain kahdessa päivässä. Saimme tiivistettyä viikkojen työn yhteen viikonloppuun.’
Equitable and Fair Climate Action-sarjan voittaja: Team Nexos
Maisteritason sarjan voitti Team Nexos (Kelly Jackson, Ishika Ishika, Liz Tulio, Yutong Wei ja Georgiana Carrington). Tiimi kehitti digitaalisen alustan, jonka avulla tulvatilanteissa olevat ihmiset voivat ilmoittaa tilanteestaan ja pelastustiimit kohdentaa apua tehokkaammin.
Voiton myötä Team Nexos edustaa Aalto-yliopistoa Espoossa sekä osallistuu myöhemmin -ohjelmaan Portossa, Portugalissa.
Kelly Jackson kuvaili kokemusta näin: ‘PORT_ haastoi meidät viemään idean konkreettiseksi ratkaisuksi. Opimme, kuinka tärkeää idean validointi, tiimityö ja sinnikkyys ovat ilmastohaasteiden ratkaisemisessa, ja voitto kannustaa meitä kehittämään Nexosta edelleen sekä testaamaan sitä oikeiden käyttäjien kanssa.’
Yleisöäänestyksen voittaja: Team Nexos
Lisäksi tapahtumassa järjestettiin yleisöäänestys, johon etenivät molempien sarjojen kaksi parasta tiimiä. Äänestys oli poikkeuksellisen tasainen, ja voittaja ratkesi lopulta yhden äänen erolla. Team Nexos voitti myös 2 000 euron pääpalkinnon ja nousi tapahtuman kokonaisvoittajaksi.
Kasvava alusta opiskelijayrittäjyydelle
PORT_2026 osoitti arvonsa alustana kokeilulle, yhteistyölle ja yrittäjämäiselle oppimiselle. Opiskelijat työskentelivät eri alojen osaajien kanssa, testasivat ideoita nopeasti ja saivat palautetta kokeneilta toimijoilta startup-yhteisössä.
PORT_:n tavoitteena ei ole ainoastaan valita voittajia, vaan ennen kaikkea tukea lupaavien ideoiden jatkokehitystä Aallon yrittäjyysverkoston ja laajemman startup-yhteisön tuella. Monille tiimeille varsinainen kehitystyö alkaa vasta tapahtuman jälkeen. Tapahtuman merkittävimmät tulokset voivatkin näkyä vasta tulevina kuukausina, kun tiimit jatkavat ideoidensa kehittämistä ja vievät niitä eteenpäin.
PORT_2026:n järjesti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun yrittäjyyden yksikkö (ENTU) yhteistyössä Aalto Design Factoryn, Aaltoesin, Junctionin, DASHin ja Igniten kanssa. Tapahtumaa tukivat, , ja , joiden tarjoilut pitivät osallistujat energisinä koko viikonlopun ajan.
Lisäksi kiitämme ekosysteemikumppaneita, kuten Aalto Design Factory, Aalto Entrepreneurship Society, Aalto Founder School, Aalto Innovation Services, Aalto Space Association, Aalto Startup Center, Baby Vc, DASH, ENTU, Finnish Startup Community, Ignite, Junction, Maria 01, MIMIR Fellows, Silta Thinking Rocks, Suomen Ekonomit, ja Wednesday, joiden jatkuva tuki vahvistaa opiskelijayrittäjyyden edellytyksiä.
äپٴᲹ:
Lue lisää uutisia
Yrittäjyyden lehtori Antti Lähtevänojan opetuksessa näkyy myös hänen kokemuksensa myyjänä ja yrittäjänä
”On mahtavaa saada opettaa aidosti tiedonjanoisia opiskelijoita.”
Aalto-yliopisto sai oman kvanttitietokoneen – AaltoQ20 kouluttaa tulevaisuuden kvanttiosaajat
AaltoQ20 on maailmallakin harvinainen ja Suomessa täysin ainutlaatuinen huipputason kvanttitietokone, jolla paitsi koulutetaan tulevaisuuden osaajia, myös tutkitaan kvantti-ilmiöitä ja kehitetään uutta teknologiaa.
Tutkimuksesta pörssiyritykseksi – näin Aalto rakensi kaupallistamismallin, joka palkitsee keksijät ja synnyttää uusia toimialoja
Aallon kaupallistamismalli on sijoittajaystävällinen, julkisen rahoituksen sääntöjen mukainen ja työtä tehdään vaikuttavuus edellä.