Uutiset

Professor of Practice Pekka Mattilan johtamalle hankkeelle Suomen Akatemian rahoitus

Tutkimuksen tavoitteena on selittää suomalaisen liikkeenjohdon koulutuksen kehitystä ja ymmärtää siihen vaikuttaneita tekijöitä.
Keltainen Aalto-lippu. Kuva: Juha Juvonen / Aalto-yliopisto
Kuva: Juha Juvonen / Aalto-yliopisto

Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen sekä kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnat myönsivät rahoituksen Aalto-yliopistoon kuudelle uudelle akatemiahankkeelle. Syyskuun 2019 hausta myönnetty rahoitus näille hankkeille on yhteensä noin 2,1 miljoonaa euroa. Rahoituskausi on nelivuotinen, 1.9.2020–31.08.2024.

Kauppakorkeakoulun markkinoinnin Professor of Practice Pekka Mattilan johtama Konsortio EXED sai rahoitusta Liikkeenjohdon koulutus strategisena käytäntönä: Historian opetukset ja tulevaisuuden näkymät -hankkeelleen. Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitos sai 280 000 euroa ja tutkimuspartneri Juha Kansikas Jyväskylän yliopistosta saman summan.

Liikkeenjohdon koulutus on erittäin vaikuttavaa

Hankkeessa mukana olevan, tutkijatohtori Mikko Laukkasen mukaan tämän tutkimuksen tavoitteena on selittää suomalaisen liikkeenjohdon koulutuksen kehitystä ja ymmärtää siihen vaikuttaneita tekijöitä. Monen muun pienen maan ohella myös Suomessa liikkeenjohdon koulutusohjelmilla on ollut suuri vaikutus kokonaisten johtajasukupolvien muovautumisessa. Näin ollen liikkeenjohtajien koulutuksella on suuri vaikutus paitsi liike-elämän, mutta myös yhteiskunnan rakenteelliselle kehitykselle.

”Liikkeenjohdon koulutuksen merkityksestä huolimatta toimialaa itsessään on tutkittu vähän. Tässä projektissa nostamme sen tutkimuksen keskiöön. Tarkastelemme liikkeenjohdon koulutusta kolmessa eri roolissa: porttina suomalaisen liike-elämän huipulle, työkaluna yritysten muutosprosesseissa ja johtajien tehokkuuden sekä yhteiskunnallisen vaikutuksen ajureina. Tutkimusaineistoina käytämme monipuolisia arkistolähteitä, joihin meillä on varsin ainutlaatuinen pääsy. Ne tarjoavat meille kuvan menneestä, mutta myös linssin nykyiseen: näin johtajuus Suomessa on muotoutunut”, sanoo Pekka Mattila.

äپٴᲹ:
Professor of Practice Pekka Mattila
pekka.mattila@aaltoee.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.