Uutiset

Professori Ville Pulkki palkittiin hauskasta ja kekseliäästä tutkimuksesta

Palkittu tutkimus selvitti, miksi tuuleen huutaminen tuntuu ihmisistä hankalalta, vaikka oikeasti ääni säteilee enemmän vastatuuleen kuin myötätuuleen.
Stage of the gala
Ville Pulkki palkittiin kategoriassa fysiikka.

Kiinalainen Zhejiangin tiede- ja teknologiamuseo palkitsee vuosittain Pineapple Science Award -tilaisuudessa hauskoina ja kekseliäinä pidettyjä tutkimuksia, jotka innoittavat nuoria tieteen pariin. Lauantaina 11.11. pidetyssä palkintoseremoniassa professori Ville Pulkki palkittiin kategoriassa fysiikka. Pulkki työskentelee Informaation ja tietoliikennetekniikan laitoksella Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa. Hänen ٳٰܳ쾱ܲäԲä tutkii kommunikaatioakustiikkaa eli äänen tuottamista, tallentamista, välittämistä, toistamista sekä havaitsemista.

Pulkin ja tutkijakollegoiden palkitussa tutkimuksessa selvitettiin, miksi tuuleen huutaminen tuntuu ihmisistä vaikealta, vaikka oikeasti äänilähde säteilee enemmän vastatuuleen kuin myötätuuleen. Tutkimuksen lopputulos oli yllättävä, mutta yksinkertainen: vastatuuleen huutaessa ihminen kuulee itsensä huonommin. Tämä johtuu siitä, että kun ihminen huutaa vastatuuleen, korvat ovat suuhun nähden myötätuulen suunnassa. Tällöin ääni kulkeutuu niihin heikommin.

Screenshot of Ville Pulkki's video greeting at the gala.
Kuvakaappaus Ville Pulkin videotervehdyksestä gaalassa.

Palkinnoilla halutaan hauskuuden ja innostavuuden lisäksi korostaa uteliaisuuden merkitystä. Uteliaisuus toimikin alkusysäyksenä sille, että Pulkki lähti aihetta tutkimaan. Hän kokee uteliaisuuden tärkeänä ominaisuutena itselleen tutkijana.

"Uteliaisuuteni yleensä herää voimakkaampana, jos löydän jonkin asian, jota ei ole aiemmin löydetty tai selitetty. Kun uteliaisuus herää, asia jää pyörimään päähän, ja siitä hankkii taustatietoa. Tätä kautta asia menee syvemmälle johonkin ajatteluprosesseihin, ja usein jonkinlaiset tiedostamattomat tajunnan prosessit sitten auttavat ongelmanratkaisussa", Pulkki kertoo. 

äپٴᲹ

Professori Ville Pulkki
ville.pulkki@aalto.fi
050 520 8392

Lue lisää

To make the measurements, a car was used to move a model of a shouter, generating wind past it.

Luulitko, että tuuleen huutaminen on vaikeaa? Aalto-yliopiston tutkijat todistivat, että kyse onkin jostain ihan muusta

Sanonta ”kuin tuuleen huutaisi” ilmaisee tilannetta, jossa ihminen kokee, ettei vastapuoli ymmärrä, mitä hänelle yritetään sanoa. Aalto-yliopiston tutkijat ovat nyt selvittäneet, että ongelma ei piilekään tuuleen huutamisessa, vaan vika löytyy kuulostamme.

Uutiset
Aalto University Acoustic Lab

Akustiikan laboratorio

Akustiikan laboratorio on Aalto-yliopiston monitieteinen tutkimuskeskus, joka keskittyy äänenkäsittelyyn ja tilaääneen.

 Äänen viivettä on tutkittu Suomen hiljaisimmassa huoneessa Otaniemessä sijaitsevassa kaiuttomassa huoneessa.  Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Informaatio- ja tietoliikennetekniikan laitos

Informaatio- ja tietoliikennetekniikan laitoksen tutkimus ja opetus keskittyvät ICT-teknologiaan, sähkötekniikkaan ja sen perusilmiöihin. Laitos tekee tutkimusta informaatio- ja kommunikaatiotekniikan perusteiden, ihmiskeskeisen teknologian sekä viestintä- ja verkkojärjestelmien aloilla.

Koulutamme tulevia asiantuntijoita ja johtajia kaikilla tutkintotasoilla: kandidaatti, maisteri ja tohtori. Laitoksellamme on johtava ja kansainvälisesti kilpailukykyinen tutkimusinfrastruktuuri, jota laajennetaan ja kehitetään jatkuvasti Otaniemen kampuksellamme.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.