ºÚÁÏÍø

Uutiset

Professori Visa Koivunen Academia Europaea -järjestön jäseneksi

Signaalinkäsittelyn professori ja Aalto-professori Visa Koivunen on valittu Academia Europaean jäseneksi.
Professori Visa Koivunen

Hänen tutkimusaiheitaan ovat tilastollinen signaalinkäsittely, langaton tietoliikenne, tutkatekniikka, monisensorijärjestelmät sekä koneoppiminen.  

Euroopan tiedeakatemia pyrkii edistämään korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, oppimista, ja koulutusta. Vuonna 1988 perustetulla akatemialla on yli 4 500 jäsentä, joihin kuuluu johtavia tieteellisiä asiantuntijoita fysiikan ja tekniikan, biologian ja lääketieteen, matematiikan, humanististen tieteiden, yhteiskunta- ja kognitiivisten tieteiden, taloustieteen ja oikeustieteen alalta. .

"Kiitokset erityisesti erinomaisille entisille ja nykyisille jatko-opiskelijoilleni sekä yhteistyökumppaneilleni, joiden kanssa olen saanut tehdä mielenkiintoista tiedettä ja oppia uusia asioita", sanoo professori Visa Koivunen

Entä millaisia asioita odotat jäsenyydeltä eniten?

"Akatemialla on tärkeä rooli tieteellisen tiedon ja tutkimuksella, havainnoilla ja datalla todennettujen tulosten korostamisessa päätöksenteossa polarisoituneiden mielipiteiden sijaan. Tieteellisen tutkimuksen avulla löydetään ratkaisuja sekä pieniin että vaativiin laajoihin ongelmiin ja varmistetaan suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukyky pitkällä tähtäimellä."

Visa Koivunen nimitettiin Aalto-professoriksi

Signaalinkäsittelyn professori Visa Koivunen nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa. Arvonimi myönnetään professorille, jonka tieteelliset ansiot ovat poikkeuksellisen merkittäviä.

Lue lisää
Visa Koivunen receives Aalto distinguished professor diploma from president Ilkka Niemelä
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Antti Salpakari
Opinnot Julkaistu:

Elektroniikan ja sähköfysiikan opiskelija Antti Salpakari uskoo valoisampaan huomiseen

Toisen vuoden opiskelija Antti Salpakari kokee, että elektroniikan ja sähköfysiikan opinnoista saa avaimet viedä maailmaa kohti parempaa tulevaisuutta.
Omistajuuden professori Samuli Knüpfer
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer sai OP Ryhmän Tutkimussäätiön kannustuspalkinnon

OP Ryhmän Tutkimussäätiö voi antaa palkintoja henkilöille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet taloustieteellistä tutkimusta säätiön tukemilla aloilla.
Lotta Partanen Slushissa
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Lotta Partanen vaihtoi designin uuden liiketoiminnan luomiseen

Aalto-yliopiston alumni Lotta Partanen huomasi, että häntä kiinnostaa enemmän uuden liiketoiminnan kuin huonekalujen muotoilu. Hän onkin päätynyt rakentamaan ja johtamaan VTT:n yrityshautomoa.
Palkinnon vastaanottivat Kielibuusti-hankkeen toimijat.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kari Sajavaara -tunnustuspalkinto Kielibuusti-hankkeelle yhteiskunnallisesti vaikuttavasta kieliin liittyvästä työstä

Palkittu hanke on tarttunut ajankohtaiseen keskusteluun siitä, millaisia mahdollisuuksia Suomeen muuttaneilla on oppia ja opiskella kotimaisia kieliä.