Uutiset

Professorit Esko Penttinen ja Seppo Ikäheimo palkittiin CEMS-opiskelijoiden akateemisesta ohjaamisesta

CEMS Business Project Academic Tutor Award on tunnustus ansiokkaasta opetustyöstä.
The photo shows Esko Penttinen and Seppo Ikäheimo.
Työelämäprofessori Esko Penttinen ja professori Seppo Ikäheimo. Kuva: Aalto-yliopisto.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on maailman johtavien kauppakorkeakoulujen, suuryritysten ja järjestöjen muodostaman CEMS-yhteisön jäsen (the Global Alliance in Management Education). Yhteisöön kuuluu 32 jäsenyliopistoa ja 74 kansainvälistä yritystä tai järjestöä.

Keväällä ohjelmassa tehdään aina 15 opintopisteen laajuinen bisnesprojekti, jossa myös ohjaavien opettajien työpanos on suuri. Tänä keväänä opiskelijat työstivät yhteensä kahdeksan haastavaa, mielenkiintoista ja strategista projektia viidelle eri yritykselle. Kukin opiskelija työskenteli projektin eteen peräti 400 tuntia. Jokaista projektia luotsasi kaksi tutoria: yksi työn teettävästä yrityksestä ja yksi Kauppakorkeakoulusta.

Akateemisella ohjaajalla iso rooli bisnesprojekteissa

Akateemisella ohjaajalla on paljon vastuuta bisnesprojektien ohjaamisessa. Heidän tulee varmistaa, että projektityön taso on korkea ja että kaikki ryhmän jäsenet tekevät työtä tasapuolisesti ja korkealla tavoitetasolla. Heidän vastuulleen kuuluu myös ryhmien ohjaaminen analyyttisyydessä ja eri menetelmien hyödyntämisessä. Opiskelijoiden työn etenemistä ja esityksiä tulee kommentoida projektin eri vaiheissa. Projektin päätteeksi ohjaajien tulee vielä arvioida opiskelijoiden loppuraportti ja -esitys.

CEMS-toimisto onkin päättänyt alkaa jakaa CEMS Business Project Academic Tutor Awardin, jolla halutaan kiittää bisnesprojektien ohjaajia ja tuoda esille ja osoittaa arvostusta Aallossa tehtävää ensiluokkaista opetustyötä kohtaan.

Tänä vuonna parhaaseen opiskelijapalautteeseen perustuvan palkinnon saavat tietojärjestelmätieteen työelämäprofessori Esko Penttinen ja laskentatoimen professori Seppo Ikäheimo.Esko Penttinen on ohjannut bisnesprojekteja jo seitsemänä vuonna, ja hän ohjasi tänä vuonna jopa kahta eri projektia. Seppo Ikäheimo ohjasi yhden projektin ja sai niin ikään paljon kiitosta tiimiltään.

”Aina tavoitettavissa ja rakentavaa palautetta”

Opiskelijat kiittävät Esko Penttistä ohjauksesta menetelmien hyödyntämisessä ja tuesta myös vaikeina hetkinä, jolloin Penttinen oli aina tavoitettavissa ja häneltä sai palautetta.

”Esko oli aivan mahtava ja sen näki, ettei hän ollut ensimmäistä kertaa akateemisena ohjaajana. Hän ymmärsi nopeasti, että projektimme oli monitasoisuudessaan todella haastava, ja hän tuki meitä paljon ja auttoi ymmärtämään alustoja. Eskoa oli helppo lähestyä ja hän antoi aina selkeitä kommentteja”, opiskelijat kertovat.

Seppo Ikäheimoa kiitettiin muun muassa siitä, että hän vastasi kunnolla kaikkiin kysymyksiin ja auttoi opiskelijoita kehittämään heidän omaa ajatteluaan.

”Seppo oli aina tavoitettavissa ja hän antoi meille erittäin hyödyllisiä tutkimuspapereita projektin ensimmäisenä päivänä, mikä auttoi paljon tutkimustyön tekemisessä. Sepolta sai rakentavaa palautetta ja hän tarjosi meille jopa pääsyn hänen omiin verkostoihinsa järjestämällä tapaamisia teollisuuden asiantuntijoiden kanssa. Saimme haastatella näitä asiantuntijoilta ja oppia tuntemaan parhaat käytännöt markkinoilla”, opiskelijat kertovat.

Viime syksynä Aallon CEMS sai koko CEMS-verkoston parhaat opiskelijatyytyväisyysarviot.

”Olemmekin erittäin iloisia, että kollegamme Kauppikselta lähtevät mieluusti mukaan ohjaamaan näitä projekteja. Ohjaajat arvostavat ’Cemssareiden’ tarmokkuutta ja korkeaa työmoraalia, ja antavat mielellään osaamistaan ja tukeaan näiden konkreettisten liiketoimintahaasteiden ratkaisemiseen tukemalla projektiryhmien työtä. Kaikki akateemiset tutorit tekivät työnsä tosi hyvin. Joten kiitokset kaikille ja lämpimät onnittelut Eskolle ja Sepolle”, sanoo Aallon CEMSin akateeminen johtaja Rita Järventie-Thesleff.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Ulkokuvausryhmä talvivaatteissa, puomimikrofoni korkealla paljaiden puiden lähellä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aallon Opetusvaikuttaja-palkinto elokuvataiteen laitokselle – pitkä työ näkyy kansainvälisenä menestyksenä

Elokuvataiteen laitos sai Aalto-yliopiston Opetusvaikuttaja-palkinnon tunnustuksena laadukkaasta ja vaikuttavasta opetuksestaan.
Kaksi pientä vihreää tainta mullassa, vieressä sana ”unite!” vihreällä taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa

Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.