������

Suomen ja Venäjän välinen . Maat jakavat 19 jokivesistöä, joiden hallinnoinnista päätetään . Mitä on menestyksen taustalla ja millaisista lähtökohdista tähän tilanteeseen on päädytty?

Aalto-yliopiston tutkijoiden Juho Haapalan ja Marko Keskisen tuore tutkimus Exploring 100 Years of Finnish Transboundary Water Interactions With Russia: An Historical Analysis of Diplomacy and Cooperation” kartoittaa rajavesiyhteistyön historiaa erityisesti Suomen näkökulmasta.

Vaikka Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän välisistä historiallisista suhteista on julkaistu lukuisia analyysejä, ei maiden välistä vesidiplomatian ja rajavesiyhteistyön historiaa ole aiemmin kartoitettu systemaattisesti.

Artikkeli jakaa Suomen ja Venäjän välisen 100-vuotisen rajavesitoiminnan neljään ajanjaksoon. Erityisen kiinnostava on se, miten vuorovaikutus rakentui sotien jälkeisestä jännitteisestä tilanteesta askel kerrallaan nykyiseen asiantuntijavetoiseen yhteistyöhön.

”Suomen ja Venäjän rajavesiyhteistyön taustalta löytyy kiinnostava historiallinen polku, jossa maiden poliittiset suhteet ja veden yhteiskunnallinen merkitys kietoutuvat yhteen”, toteaa Aalto-yliopiston tutkijatohtori Juho Haapala.

Rauhasopimuksista rajavesistöyhteistyöhön

Sodan jälkeisissä rauhansopimuksissa Suomi menetti paitsi maa-alueitaan myös tärkeitä vesistöjään. Samalla maiden välisten merkittävien rajavesistöjen määrä kolminkertaistui.

Suomelle elintärkeästä Vuoksen vesistöstä merkittävä osa siirtyi Neuvostoliitolle, mukaan lukien Vuoksen kaksi uutta vesivoimalaa. Sähköntuotannon menetys oli vakava isku nuorelle, teollistuvalle valtiolle. Vesivoimalat sekä niihin liittyvä puunjalostusteollisuus vaikuttivat myös osaltaan siihen, miksi uusi raja vedettiin nykyiseen paikkaansa.

Vuonna 1947 tehty erillinen alueluovutus liittyi myös vahvasti veteen, sillä sen myötä Neuvostoliitolle siirtyi Jäniskosken vesivoimalaitos, jonka sähköntuotanto oli elintärkeää Petsamon teollisuudelle.

Sotien jälkeen maiden väliset suhteet olivat luonnollisesti erittäin jännitteiset. Tämä heijastui myös yhteisiin vesistöihin: maat eivät tehneet käytännössä lainkaan yhteistyötä vaan hallinnoivat yksipuolisesti omalla alueellaan olevia vesistöjä.

Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa korostuu presidentti Urho Kekkosen vahva rooli. Kekkonen oli tärkeä henkilö myös maiden välisen rajavesistöyhteistyön muodostumisessa. Hän vaikutti henkilösuhteillaan yhteistyön taustalla ja oli keskeisessä roolissa sovittaessa Saimaan kanavan vuokrauksesta.

Saimaan kanava muuttui alueluovutusten myötä myös maiden väliseksi. Kanavan käyttö loppui lähes kahdeksi vuosikymmeneksi, jättäen Kaakkois-Suomen teollisuuden ja kaupan ilman tärkeää meriyhteyttä. Kun maat 1960-luvun alussa pääsivät lopulta sopimukseen kanavan vuokraamisesta, taustalla vaikuttivat neuvottelut Kekkosen ja Neuvostoliiton päämiehen Nikita Hruštšovin välillä. Neuvottelut olivat osa laajempaa ulkopolitiikkaa ja sopimuksen taustalla on jopa nähty pyrkimystä vaikuttaa Kekkosen uudelleenvalintaan.

Vesidiplomatian kulta-aika

1960-luvulta alkaen maiden välinen vesidiplomatia otti isoja harppauksia. Vuonna 1964 solmitun rajavesisopimuksen periaatteet olivat edistyksellisiä ja sopimus on kestänyt monet poliittiset mullistukset, kuten Neuvostoliiton romahduksen. Rajavesisopimus on edelleen voimassa sellaisenaan, mutta sitä on täydennetty erillissopimuksilla, jotka määrittelevät muun muassa periaatteet maiden välisille korvauksille haittatilanteissa Vuoksen vesistössä. Sopimuksilla on myös kansainvälistä merkitystä.

”Pieni Suomi on rajavesiyhteistyön globaali edelläkävijä”, toteaa Aallon Associate Professor Marko Keskinen. ”Suomi on laittanut alulle molemmat YK:n rajavesiyhteistyön puitesopimukset ja se tukee aktiivisesti niiden toimeenpanoa. Olemme hyödyntäneet omaa kokemustamme Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän kanssa”.

Vaikka rajavesiyhteistyö rakentuu yhdessä sovituille instituutiolle ja on luonteeltaan pääosin teknistä, taustalla vaikuttavat politiikka ja maiden väliset suhteet. Vuorovaikutuksen eri vaiheet Neuvostoliiton ja Venäjän kanssa osoittavat, miten monta askelta yhteistyön muodostaminen vaatii.

”Suomi-Venäjä -rajavesiyhteistyö on valttikorttimme maailmalla”, Keskinen tiivistää. ”Vesidiplomatia muodostaa tärkeän osan Suomen ulkopolitiikkaa ja rauhanvälitystoimia. Harvalla vesidiplomatian parissa aktiivisesti toimivalla maalla on kuitenkaan omakohtaista kokemusta vahvasti politisoituneesta mutta menestyksekkäästä yhteistyöprosessista” Keskinen korostaa.

Miltä rajavesiyhteistyön tulevaisuus näyttää?

Sekä Venäjä että Suomi pitävät maiden välistä toimivaa rajavesiyhteistyötä tärkeänä. Molemmat maat nostavat yhteistyön myös mielellään esiin kansainvälisillä foorumeilla.

Viimeisen vuosikymmenen aikana yhteistyön toimeenpano on siirtynyt kansalliselta tasolta yhä vahvemmin alueelliselle tasolle, Suomessa etenkin ELY-keskuksille. Suomen EU-jäsenyys toi yhteistyöhön uuden institutionaalisen kerroksen, joka on vaikuttanut myös kahdenvälisiin suhteisiin. 

Myös ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät rajavesistöissä. Sään ääri-ilmiöt korostavat esimerkiksi yhteisten tulvaennustejärjestelmien merkitystä. Samalla virtaamamuutokset luovat painetta joustavoittaa maiden välisiä juoksutussopimuksia, jotka perustuvat historialliselle virtaamatiedolle.

�۳�ٱ𾱲��ٲ�össä riittää siis kehittämistarpeita. Tutkimuksen kannalta tärkeää olisi tarkastella esimerkiksi sitä miltä vesiyhteistyön kehitys näyttää erityisesti Venäjän näkökulmasta.

Suomen ja Venäjän suhteet elävät ja muuttuvat, mutta yhteiset rajavesistöt säilyvät: vesi yhdistää ja korostaa toimivan yhteistyön merkitystä.

Artikkeli julkaistiin helmikuun alussa Water Alternatives -�پ��������������ä.
Linkki artikkeliin:

Lue myös: Ilmastonmuutoksen vaikutukset lisäävät vesidiplomatian tarvetta
/fi/uutiset/ilmastonmuutoksen-vaikutukset-lisaavat-vesidiplomatian-tarvetta

������ä�پ���ٴ��Ჹ:

Tutkijatohtori Juho Haapala
juho.haapala@aalto.fi

Associate Professor Marko Keskinen
marko.keskinen@aalto.fi