Uutiset

Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2023 Heikki Holmberg: Puolijohdeteollisuus on tulevaisuuden ala

Vuoden alumni arvostaa opinahjoansa ja on huomannut opiskeluajoilta kerätyn tietotaidon arvon vasta työelämässä.
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2023 Heikki Holmberg kuvattuna Otaniemessä Micronovan tiloissa Okmeticin piikiekko-laatikko käsissään. Holmberg pääsi seuraamaan jo opiskeluaikoina puolijohdealalle merkittävän Micronovan rakentamista. Kuva: Niina Norjamäki / Aalto-yliopisto
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2023 Heikki Holmberg kuvattuna Otaniemessä Micronovan tiloissa Okmeticin piikiekko-laatikko käsissään. Kuva: Niina Norjamäki / Aalto-yliopisto

Heikki Holmberg, Okmeticin vanhempi teknologiakehityspäällikkö, kertoo päätyneensä puolijohdealalle mielenkiinnon, mutta myös sattuman kautta. 

”Olen aina pitänyt fysiikasta. Kun kävin puolijohdeteknologian perusteet -kurssin, ala vei mennessään. Puolijohteet ovat alana hyvin kansainvälinen ja poikkitieteellinen, jossa yhdistyy materiaalifysiikka, sähköfysiikka ja kemia”, hän sanoo.

Holmberg on valmistunut diplomi-insinööriksi Aalto-yliopiston edeltäjän Teknillisen korkeakoulun sähköosastolta vuonna 2002. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 2008. 

Puolijohteet ja nanotekniikka olivat 2000-luvun vaihteessa aloja, joihin yliopisto ja valtio panostivat paljon, vaikka teollisuutta Suomessa ei vielä ollut paljon. Tällä hetkellä alan työllisyystarve Euroopassa ja Suomessa on valtava. Puolijohdealalla työskentelee Suomessa noin 5 000 henkilöä, mutta alan oma tavoite on työllistää 20 000 henkeä vuonna 2032.

Opiskelijoille Holmbergilla onkin selkeä viesti.

”Omassa opintopolussani oli mielestäni arvokkainta se, että silloisella sähköosastolla oli paljon vaihtoehtoja ja tilaa löytää oma polku, mikä on edelleen mahdollista Aalto-yliopistossa. Opetus oli hyvin lähellä tutkimustyötä ja perusteet opetettiin hyvin. Itselläni ei ole tullut työelämässä vastaan tilannetta, etten ymmärtäisi sisältöjä. Opetus Otaniemessä onkin maailman kärkeä, minkä olen huomannut vasta työelämässä.” 

Holmberg painottaa, että perusopintoihin kannattaa panostaa, sillä siihen ei enää työelämässä ole aikaa.

”Lisäksi arvostan suuresti opiskeluaikojen ryhmähenkeä ja aktiivisia professoreita. Monet opiskelukavereistani ovatkin tulleet vastaan myöhemmin työelämässä eli verkostot on hyvä luoda jo Otaniemessä”, hän jatkaa.

Kysymykseen uransa kohokohdista Holmberg mainitsee alan kasvun työuransa aikana, kun työnantajia ja startup-yrityksiä on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut useita lisää.

”Olen urani aikana päässyt johtamaan laajoja ja haastavia tuotekehitysprojekteja sekä onnistunut saamaan ison määrän EU-projekteja läpi. Alalla työskentely on vaihtelevaa ja kansainvälistä, mistä pidän todella paljon.”

۳ٱ𾱲ٲö yliopiston ja yritysten kanssa tärkeää

Heikki Holmberg tietää yliopiston ja tutkimuslaitosten sekä yritysten yhteistyön tärkeyden ja onkin tehnyt sitä aktiivisesti jo monen vuoden ajan eri konsepteilla. Viimeisimpänä kesällä 2023 puolijohdealan yritysten lahjoitusten avulla laitoksilla avautui kesätyöpaikkoja kuuteen eri tutkimusryhmään. Semi-Summer 2023 -ohjelman avulla alan yritykset halusivat vahvistaa puolijohdealan osaamista ja lisätä alan houkuttelevuutta. 

”Pidän yhteistyötä ja rohkeita, uusia avauksia alalla erittäin tärkeänä asiana. Opiskelijoilla ja nuoremmilla lukiolaisilla ei ole vieläkään tarpeeksi tietoa, miten monipuolisesta alasta on kyse, esimerkiksi alalla vaaditaan sekä käytännön että teorian osaamista. Monissa yrityksissä tuotekehitystä tehdään lyhyemmän aikavälin tavoitteita silmällä pitäen, mutta yliopiston ja tutkimuslaitosten kanssa yhteistyötä tehdään isommassa kuvassa pitkälle tulevaisuuteen tähdäten”, hän sanoo.

”Koulutetun työvoiman puute on alan suurin kasvueste. Olen mielelläni mukana kaikessa, jossa voidaan konkreettisesti tehdä jotain asian korjaamiseksi. Pidän myös monipuolista työyhteisöä kilpailukyvyn kannalta äärimmäisen tärkeänä”.

Heikki Holmbergille luovutettiin Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumnin palkinto lauantaina 28.10.2023 Aalto Alumni Weekend-seminaarissa Otaniemessä. Dekaani Jussi Ryynänen perustelee valintaa:

Vuoden alumnia sai ehdottaa kevään ja kesän ajan henkilökunnan lisäksi myös korkeakoulumme alumnit ja opiskelijat. Johtoryhmä piti keskustelussaan valinnan kannalta merkittävinä muun muassa Heikki Holmbergin hienoa yhteistyötä korkeakoulumme kanssa Semi-Summer 2023 -ohjelman yhteydessä ja yleisesti puolijohdealan esiin nostamisessa. Toivon, että hänen valintansa korkeakoulun vuoden alumniksi kannustaa opiskelijoita valitsemaan juuri omannäköisensä opintopolkunsa ja näkemään myös puolijohdealan mahdollisuudet.

Micronova on Suomen kansallinen mikro- ja nanotekniikan alan tutkimusinfrastruktuuri, joka on VTT:n ja Aalto-yliopiston yhteisomistuksessa.

"Oli hienoa olla osana tutkijatiimiä" – Puolijohdealan kesätyöt tarjosivat opiskelijoille ainutlaatuista kokemusta

Opiskelijat Niko Lindh ja Adrián Gutiérrez Cruz palkattiin kesätöihin Aalto-yliopiston tutkimusryhmiin puolijohdealan yritysten lahjoituksen turvin.

Uutiset
People in Maarintie 8 building hallway.

Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni -tunnustukset

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa vuoden alumniksi valitaan vuodesta 2023 alkaen kahden vuoden välein Sähkötekniikan korkeakoulun tai sen edeltäjän alumni, joka on tehnyt merkittävän uran, vaikuttanut yhteiskuntaan ja edistänyt koulun, yhteiskunnan ja alumnien välistä vuorovaikutusta, tai tehnyt uraauurtavaa työtä omalla alallaan.

Sähkötekniikan korkeakoulu
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö valkoisessa takissa ja vaaleissa housuissa seisoo joenranta-aidan edessä, taustalla kaupunkinäkymä ja silta.
Opinnot Julkaistu:

Alumni Kati Vilhelmsson: “Yksi tärkeimmistä asioista, jonka sain Aallosta, oli aidosti globaali ajattelutapa”

Kauppakorkeakoulun International Business -ohjelman alumni Kati Vilhelmsson kannustaa nykyisiä opiskelijoita etsimään aktiivisesti kansainvälisiä mahdollisuuksia ja luottamaan verkostojensa voimaan.
Kuvassa on kuparikatodin röpelöistä pintaa.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Metallinjalostus tarvitsee tohtoreita – Aalto-yliopisto ja Boliden kouluttavat huippuosaajia sulattojen ytimessä

Energiamurros ja kaupungistuminen kiihdyttävät metallien kysyntää, ja jalostusprosessien jatkuva kehitys lisää huippuosaajien tarvetta.
Kaksi ihmistä pitämässä esitystä yleisön edessä koululuokassa. Näytöllä näkyy sijoitusstrategioita, joissa on säästöpossujen kuvia.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto Junior vie säästämisen ja sijoittamisen oppeja kouluihin OP Uusimaan tuella

OP Uusimaan lahjoitusten turvin Aalto-yliopisto Juniorissa on kehitetty Juniorpörssi-oppimisalusta, jota käytetään yläkouluihin ja toiselle asteelle jalkautuvissa Sijoita tulevaisuuteesi -työpajoissa. Toimintaa on nyt laajennettu myös alakouluilla järjestettäviin Taloustuokio-työpajoihin.
Iso ryhmä ihmisiä seisoo näytön edessä, jossa lukee 'QDOC KICKOFF March 11-12, 2025'.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Mihin suuntaan kvanttiteknologia kehittyy – QDOC-tohtoripilotti tarjoaa ymmärrystä yrityskumppaneille

Kvanttiteknologian tohtoripilotin QDOCin yrityskumppanit näkevät, että yhteistyö ohjelman kanssa opettaa niitä erottamaan teknologiahypen ja juuri niille relevantin kehityksen.