ºÚÁÏÍø

Uutiset

Saija Hollmén nimitetty Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun varadekaaniksi

Taiteellisen ja luovan toiminnan käytännöistä vastaavalla Hollménilla on vankka kokemus kansainvälisestä yhteistyöstä.
Saija Hollmén haluaa työssään edistää vuoropuhelua. Kuva Anne Kinnunen

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uudeksi taiteellisen ja luovan toiminnan varadekaaniksi on nimitetty arkkitehtuurin laitoksella vuodesta 2008 lehtorina työskennellyt arkkitehti Saija Hollmén. Opetustyön ohella Hollmén on koordinoinut arkkitehtuurin ja insinööritieteiden välistä yhteistyötä sekä tehnyt aktiivisesti kansainvälistä yhteistyötä niin Aallossa kuin edustamansa Ukumbi-kansalaisjärjestön kautta.

Taiteellisessa toiminnassa Hollmén on keskittynyt arkkitehtuuriin. Parhaillaan hänen ja hänen kollegoidensa Jenni Reuterin ja Helena Sandmanin töitä on esillä Venetsian arkkitehtuuribiennaalin päänäyttelyssä, jossa kolmikko on mukana ainoina kutsuttuina suomalaisedustajina.

– Haluan tehtävässäni edistää monialaista toimintaa ja alojen välistä vuoropuhelua taiteellisen ja luovan toiminnan kautta, sekä pyrkiä eroon turhasta luokittelusta ja kategorisoinnista.  Luovuutta ei pitäisi ajatella vain sellaisten ihmisten ominaisuutena, jotka työskentelevät luoviksi luokitelluilla aloilla. Tieteen tekeminen ja kaikenlaisten uusien yhteyksien ja kombinaatioiden keksiminen vaativat intuitioon luottamista ja luovaa ongelmanratkaisukykyä – koko Aalto-yliopisto on valtava resurssi tällaisia ihmisiä, alasta riippumatta! Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vahvuutena voidaan pitää kokemusta intuitiivisten ja taiteellisten prosessien opetuksesta, mikä voi olla avuksi kun taidetta tehdään näkyväksi koko yliopiston kentällä. Koen uuden varadekaanin toimen valtavan innostavana haasteena! Se myös jatkaa luontevasti oman akateemisen ja pedagogisen työni ja tutkimukseni linjoja, Saija Hollmén iloitsee.

Varadekaanina Saija Hollmén vastaa taiteellisen ja luovan toiminnan käytännöistä ja niiden kehittämisestä. Aalto-yliopiston rehtori nimittää varadekaanin tehtäväänsä dekaanin esityksestä.

Varadekaanin toimikausi alkaa 1.8.2016 ja kestää dekaanin toimikauden loppuun 28.2.2019 saakka. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opetuksesta vastaavana varadekaanina jatkaa Ossi Naukkarinen ja tutkimuksesta vastaavana varadekaanina Teemu Leinonen.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pieni mutkitteleva puro, kiviä ja korkeaa ruohoa aurinkoisessa puistossa, taustalla puita ja nurmikkoa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja

Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä.
A person typing on a laptop, with notebook and table open, sun shines on the items
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Digiklinikka paransi hoidon saatavuutta Pohjanmaalla – vaikutuksia tutkittiin poikkeuksellisen laajassa satunnaistetussa kokeilussa

Aalto-yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Turun yliopiston tutkijat selvittivät, millaiset ihmiset käyttivät perusterveydenhuollon chat-palveluita ja miten ne vaikuttivat palveluiden käyttöön Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Uudet e-kirjasovellukset korvaavat Adobe Digital Editions -ohjelman 20.5. alkaen

DRM (Digital Rights Management) -suojattujen e-kirjojen lataaminen muuttuu palveluissa Ebook Central, EBSCO eBooks ja VLeBooks. Adobe Digital Editions korvataan uusilla, saavutettavuutta paremmin tukevilla sovelluksilla.
Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.