Sen parhaan päätöksen metsästäjä
Päätösanalyysi yhdistää muun muassa taloustiedettä, matematiikkaa ja psykologiaa, kertovat Jeffrey Keisler (vas.) ja Ahti Salo.
Mitä yrityksen kannattaa tehdä, kun lupaavia tutkimus- ja kehitysprojekteja on kymmenen, mutta budjetissa rahaa vain kolmen rahoittamiseen? Entä miten kaupunki voi päättää, kannattaako veroeurot sijoittaa vanhusten kotihoidon tukemiseen vai uusien palveluasuntojen rakentamiseen?
– Mahdollisuuksien kokeilu yksi kerrallaan on huono idea; sillä tavoin päätyy tekemään vähemmän samoilla resursseilla, kiteyttää University of Massachusettsin professori . Arvostetun Fulbright-Aalto Distinguished Chair -apurahan saanut Keisler työskentelee Aallossa puoli vuotta professori Ahti Salon vieraana. Pitkään yhteistyötä tehneen kaksikon yhteinen erikoisala on päätösanalyysi: taloustiedettä, matematiikkaa, tilastotiedettä ja psykologiaa yhdistävä tieteenala, jonka päämääränä on auttaa ketä tahansa tekemään parempia päätöksiä.
– Sitä voi hyödyntää liiketoimintastrategiassa, sijoitustoiminnassa, hallitusohjelmien teossa, teknologian johtamisessa, Keisler luettelee.
– Kyseessä on on teorian ja käytännön yhdistelmä, jonka tehtävä on auttaa tekemään kurinalaisesti paras mahdollinen valinta, hän tiivistää.
Apuraha on diplomatiaa
Puolivuotisen Aalto-visiitin aikana Jeffrey Keisler järjestää yhdessä Ahti Salon kanssa kaksi kurssia, joista yksi on suunnattu Aallon maisteritason opiskelijoille ja toinen tohtorikoulutettaville. Molempien aiheena on portfoliopäätösanalyysi, josta kaksikko on myös toimittanut palkitun teoksen .
– sopii erityisen hyvin juuri tilanteisiin, joissa meidän täytyy valita toimintasuunta, johon liittyy monia päätöksiä – ja niihin kaikkiin monia vaihtoehtoja. Maisteritason kurssilla fokus on siinä, miten voimme tehdä mahdollisimman laadukkaita päätöksiä; tohtorikoulutettavien kanssa keskitymme siihen, miten portfoliopäätösanalyysin metodeja voi hyödyntää eri tekniikan ja talouden alojen tutkimuksessa ja miten näin saatavat tulokset on viisainta raportoida, Keisler kertoo.
Tämä on kuin MIT, jossa ovat edustettuna meille tärkeät alat insinööritieteestä matematiikkaan ja teknologiaan.
– Jeffreyn vierailua ovat rahoittaneet Aallosta Perustieteiden korkeakoulun lisäksi Insinööritieteiden korkeakoulu ja Kauppakorkeakoulu, Ahti Salo korostaa.
– Tämä on hyvä esimerkki tiiviistä yhteistyöstä, ja toivommekin maisteritason kurssille mahdollisimman monien alojen opiskelijoita. Porfoliopäätösanalyysistä on hyötyä niin uusien teknologioiden kehittämisessä kuin yrityksen perustamisessa – kurssille kannattaa tulla avoimella ja uteliaalla mielellä, hän rohkaisee.
Jeffrey Keislerin ja Ahti Salon puolen vuoden tavoitteena on myös kaksi yhteisjulkaisua alustataloudesta, jonka mahdollisuuksia ja haasteita Suomelle selvitetään parhaillaan Salon vetämässä strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa tutkimushankkeessa. Uberin ja Airbnb:n kaltaiset yritykset ovat jo järisyttäneet liiketoiminnan malleja, mutta miten yritysten ja julkisen sektorin pitäisi uudet haasteet kohdata?
– Yksi artikkeleistamme keskittyy nimenomaan siihen, miten teknologiaperustaisen alustatalouden palvelut kasvavat ja millaiset päätökset edistävät tätä kasvua kestävällä tavalla. Oikean päätöksen tekeminen ei ole helppoa, kun puntarissa ovat niin voitot, työpaikat kuin asiakkaiden kokema hyöty, Keisler pohtii ja lisää, että Aalto on monialaisuudessaan päätösanalyytikolle mahtava paikka.
– Tämä on kuin MIT, jossa ovat edustettuna meille tärkeät alat insinööritieteestä matematiikkaan ja teknologiaan, hän iloitsee.
– On hienoa saada Jeffreyn kaltainen johtava tutkija työskentelemään Aaltoon. Tämä on samalla Fulbrightin toiminta-ajatuksen mukaista diplomatiaa parhaimmillaan, Ahti Salo hymyilee.
äپٴDz:
Professori Ahti Salo
Puh. 050 383 0636
ahti.salo(at)aalto.fi
Lisätietoa kursseista
(maisteriopiskelijoille)
(tohtorikoulutettaville)
Lisätietoa Fullbright Centerin opiskelijoille ja tutkijoille tarjoamista apurahoista
Lue lisää uutisia
Yrittäjyyden lehtori Antti Lähtevänojan opetuksessa näkyy myös hänen kokemuksensa myyjänä ja yrittäjänä
”On mahtavaa saada opettaa aidosti tiedonjanoisia opiskelijoita.”
Koneoppiminen purkaa avaruuden kemian arvoituksia
Tähtitieteilijät voivat havaita tähtipölyssä monimutkaisia kemiallisia “sormenjälkiä” – mutta monia niistä ei ole vielä tunnistettu. SpaceML-hanke yhdistelee koneoppimisen simulaatioita ja laskennallista kemiaa, jotta tutkijat voivat selvittää miten molekyylit muodostuvat ja kehittyvät avaruudessa.
Aalto-yliopisto Junior vie säästämisen ja sijoittamisen oppeja kouluihin OP Uusimaan tuella
OP Uusimaan lahjoitusten turvin Aalto-yliopisto Juniorissa on kehitetty Juniorpörssi-oppimisalusta, jota käytetään yläkouluihin ja toiselle asteelle jalkautuvissa Sijoita tulevaisuuteesi -työpajoissa. Toimintaa on nyt laajennettu myös alakouluilla järjestettäviin Taloustuokio-työpajoihin.