Sick Photographylle ICMA-palkinto
”On hienoa, että akateeminen teos voi olla samaan aikaan myös visuaalisesti luova. Iso kiitos kuuluu Jesperille”, Tammi toteaa.
Kuvajournalistina toiminut Tammi on visuaalisen journalismin maisteri ja hän valmistui Aalto-yliopistosta taiteen tohtoriksi 2017. Väitöksessään ja teossarjaan ”Sick Photography. Representations of Sickness in Art Photography” Tammi tutkii, miten sairautta on käsitelty taidevalokuvauksessa ja etsii uusia tapoja sen käsittelyyn.
Tammen teokset ovat herättäneet huomiota ja kansainvälistä kiinnostusta. Tällä hetkellä valokuvaajalla on yksityisnäyttely Jarvis Dooney Galleryssä Berliinissä, ja yksi teos esillä National Portrait Galleryssa Lontoossa. Seuraavaksi hänen teoksiaan nähdään Kiasman kokoelmanäyttelyssä huhtikuussa.
Tammen töitä on ollut esillä Pariisissa, Berliinissä, Roomassa, Lontoossa, New Yorkissa ja Tokiossa. Hän on myös julkaissut kirjat Leftover/Removals (Kehrer Verlag, 2014), White Rabbit Fever (Bromide Books, 2017) ja Sick Photography (Aalto Arts Books, 2017).
Parhaillaan valokuvaaja työstää Volunteer 4 -nimistä teoskokonaisuutta, joka käsittelee tieteen tekemistä ja kuolevaisuuden sekä kuolemattomuuden teemoja. Teoksesta tulee kirja ja näyttely vuonna 2020.
äپٴᲹ:
Palkittu valokuvaaja Maija Tammi etsii uusia tapoja käsitellä sairautta valokuvataiteessa
Maija Tammi yksi kolmesta ehdokkaasta National Portrait Galleryn muotokuvapalkinnon saajaksi
Lue lisää uutisia
Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle
Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado
Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle
Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla.