Uutiset

”Taivaallinen flipperi” antaa Juicelle tuplatyönnön matkalla Jupiteriin: ESA:n luotain ohittaa Kuun ja Maan

Aalto-yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen tutkijat ovat olleet mukana rakentamassa PEP-mittalaitetta, joka tekee ainutlaatuisia mittauksia Maan avaruusympäristöstä ohilentojen aikana.
Havainnekuva luotaimesta ohilennon aikana, taustalla tähtitaivas.
Havainnekuva Juice-luotaimesta, joka tekee Kuu-Maa-ohilennon tiistaina ja keskiviikkona 20.–21. elokuuta. Esa Kallio, Henry Helander / Aalto-yliopisto, ESA (Juice-luotain)

Reilu vuosi sitten huhtikuussa matkaan laukaistu Jupiter-luotain Juice ohittaa Kuun ja Maan Suomen aikaa tiistaina ja keskiviikkona 20.–21. elokuuta. Ensin luotain ohittaa Kuun ja vuorokausi myöhemmin Maan.

Ohituksessa Euroopan avaruusjärjestö ESA:n satelliitin rataa muutetaan, jotta sen matka Jupiteriin olisi mahdollinen. Ilman planeettojen apua luotain ei nimittäin pääsisi Jupiteria kiertävälle radalle, sillä matka vaatisi liikaa rakettipolttoainetta.

Luotaimen tuplaohitus on harvinaislaatuinen, sillä ensimmäistä kertaa käytetään yhdessä sekä Maata että Kuuta muuttamaan luotaimen rataa tällaisella ”painovoimalinko-ohituksella”. Aalto-yliopiston avaruustieteen ja -tekniikan professori Esa Kallion mukaan jo yhden painovoimalinko-ohituksen teko on vaativa tehtävä, mutta kaksoisohitus lisää vaikeutta entisestään.

”Tätä voisi kuvata lauseella ’taivaallinen tuplaflipperi Jupiteriin’”, sanoo Kallio, joka on ollut mukana luotaimen yhden mittalaitteen suunnittelussa ja rakentamisessa.

Luotain on lähimmillään vain noin 700 kilometrin etäisyydellä Kuun pinnasta. Tämä tapahtuu Suomen aikaa tiistaina kello 00.16. Lähimmillään Maata Juice on puolestaan keskiviikkona kello 00.57 Suomen aikaa. Luotaimen etäisyys Maan pinnasta on tuolloin vain reilu Maan säde, eli noin 6 800 kilometriä.

ESA käsitteli Kuun ohilentoa tiistaiyönä lähetyksessään, joka on katsottavissa täällä: . Lähetyksessä näytettiin muun muassa Juicen Kuusta ohilennolla nappaamia kuvia.

Kuun ja Maan ohilennon jälkeen luotainta auttaa matkallaan seuraavaksi Venus, jonka ohilento tapahtuu ensi vuonna. Matkalla Jupiterin kiertoradalle Maa ohitetaan vielä kahdesti, vuosina 2026 ja 2029, jotta luotain pääsee perille kesällä 2031.

Mittauksia suomalaisilla laitteilla

Juice-luotain lähti kahdeksan vuoden matkalleen kohti Jupiteria huhtikuussa 2023 toiseksi viimeisellä Ariane 5 -kantoraketilla. Mukanaan sillä on myös suomalaisia mittalaitteita.

Tutkijat Aalto-yliopistossa ja Ilmatieteen laitoksella ovat olleet mukana suunnittelemassa ja rakentamassa luotaimen matkassa olevaa PEP-mittalaitetta, joka perille päästyään tutkii Jupiterin kuiden pinnoista irtoavia sekä niihin iskeytyviä hiukkasia. Sen ja muiden laitteiden avulla tutkitaan elämän edellytyksiä Jupiterin kuissa, joiden jäisten pintojen alla uskotaan olevan valtameriä.

”Odotamme jännittyneenä mittalaitteemme antamia havaintoja”, kommentoi Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Ari-Matti Harri.

PEP tekee kuitenkin mittauksia jo Kuun ja Maan ohilentojen aikana, mikä tekee tapahtumasta Esa Kallion mukaan hyvin merkityksellisen suomalaistutkijoille.

”Pääsemme tekemään ainutkertaisia mittauksia Maan avaruusympäristöstä ja myöhemmin vertaamaan niitä Jupiterin avaruusympäristössä vuonna 2031 samoilla mittalaitteilla tehtäviin mittauksiimme”, Kallio kertoo.

Lue lisää:

Esa Kallio

Professori (Associate professor)

Ari-Matti Harri

Tutkimusprofessori, Ilmatieteen laitos
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näytöllä 3D-aivokuva, jossa värikkäät hermoradat läpinäkyvässä pään mallissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä

Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä