Teknologia muuttaa työtä, joten työ täytyy ajatella kokonaan uusiksi
Työ on muuttunut aina, joskin muutos on nyt nopeampaa kuin koskaan aiemmin. Työn muutos on eri vaiheessa eri aloilla, mutta perustrendit tunnistetaan liki kaikissa tehtävissä. Työn suhde aikaan, paikkaan ja työsuhteeseen muuttuu entistä nopeammalla tahdilla ja tuo tullessaan uusia haasteita.
”Oppimiskyvykkyys, tunneäly, kriittinen ajattelu ja uteliaisuus uuden oppimista kohtaan ovat tärkeitä tämän päivän työelämässä. Johtamiskulttuurin tulisi tukea ja fasilitoida muun muassa näitä ominaisuuksia”, sanoo tutkimusjohtaja Hertta Vuorenmaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Hertta Vuorenmaa haastaa Better Business – Better Society -seminaarin vieraansa tiistaina 3. maaliskuuta keskustelemaan kanssaan siitä, miten he näkevät työn muutoksen, millaista pitäisi olla nykyaikaisen johtamisen ja miten kaikkien työelämän toimijoiden ”mindset” työtä kohtaan saataisiin muutettua.
”Työ tulisi ajatella uudestaan yksilö-, organisaatio- ja yhteiskuntatasolla ja tämän mindset-muutostyön pitäisi tapahtua kaikilla tasoilla samanaikaisesti. Tätä ajattelua olisi oikeastaan pitänyt tehdä jo paljon aiemminkin, koska työn tulevaisuus on tänään, muutos on jo täällä ja nyt tarvitaan kokonaisvaltaista lähestymistä”, Vuorenmaa sanoo.
Hertta Vuorenmaa työskentelee tutkimusjohtajana Future of Work -hankkeessa sekä tutkijatohtorina Kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksella. Suomen Akatemian rahoitusta neljäksi vuodeksi (2019–2022) saanut Future of Work -hanke kokoaa yhteen Aalto-yliopistossa tehtävää, monitieteistä tulevaisuuden työn tutkimusta. Verkostossa keskustellaan ja opitaan tulevaisuuden työn uusista muodoista ja niiden vaikutuksista Suomen liike-elämään ja yhteiskuntaan. Verkostoon kuuluu niin tutkijoita, liike-elämän edustajia kuin lainsäätäjiä.
Katso linkin takaa tarkemmat tiedot englanninkielisestä seminaarista: . Voit seurata suoraa lähetystä tilaisuudesta .
Tutkijatohtori Hertta Vuorenmaata haastatteli Terhi Ollikainen.
Lue lisää uutisia
Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle
Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado
Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle
Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla.