Uutiset

Tekoälyn avulla tehty tutkimus osoitti: Instagram tulvii nuoria houkuttelevaa sähkötupakkamainontaa

Sadoista tuhansista sähkötupakkajulkaisuista yli 60 prosenttia oli peräisin yritystileiltä. Nuorille mainostetaan muun muassa sähkötupakan makutiivisteitä.
vaping
Tutkijat hyödynsivät kuvien lajittelussa muun muassa neuroverkkoja, joka on ihmisaivojen toimintaa jäljittelevä oppiva tekoälymenetelmä.

Sähkösavukkeet ovat riippuvuutta aiheuttavia nikotiinituotteita, joiden terveysvaikutuksia erityisesti nuoriin ei vielä tunneta. Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät tuoreessa tutkimuksessa, miten sähkötupakka näkyy nuorten keskuudessa erittäin suositussa Instagram-palvelussa. He analysoivat tekoälyn avulla yli puoli miljoonaa julkaisua, jotka oli tehty #vaping-aihetunnisteella kesä–lokakuussa vuonna 2019.

Aineistosta noin kymmenesosa oli kuvia, jotka esittivät joko julkaisijaa itseään (selfie) tai muita henkilöitä käyttämässä sähkösavukkeita. Suuri osa näistä kuvista antoi positiivisen vaikutelman sähkötupakoinnin vaikutuksesta henkilön viehätysvoimalle, sen roolista nuorten kulttuurissa sekä sähkötupakasta vapauden ja rentoutumisen lähteenä. Kuvissa esiintyi myös paljon malleja ja julkisuuden henkilöitä.  

Yli 40 prosenttia kaikista kerätyistä kuvista käsitteli sähkötupakan höyryn muodostavia e-nesteitä tai makutiivisteitä. Kaikista #vaping-tunnisteella merkityistä julkaisuista 60 prosenttia oli peräisin yritystileiltä.

”Tiesimme, että aineisto koostuisi pääosin mainosmateriaalista. Olimme kuitenkin kiinnostuneita siitä, millaisia kuvat ovat ja kuka niitä jakaa”, sanoo tietotekniikan laitoksen tutkijatohtori Aqdas Malik, joka on erikoistunut sosiaalisessa mediassa käytävän kansanterveyttä koskevan keskustelun tutkimiseen.

Instagramin ikäraja on 13 vuotta, ja vuonna 2019 yli 85 prosenttia teini-ikäisistä nosti sen tärkeimmäksi sosiaalisen median palvelukseen.

”Tämä tarkoittaa, että alaikäiset törmäävät palvelussa jatkuvasti aikuisille tarkoitettuihin tuotteisiin. Tyylikkään näköisiä sähkösavukkeita, houkuttelevia makuja sekä viehättäviä tuotepakkauksia esittävät kuvajulkaisut viittaavat järjestelmälliseen markkinointiin, jota tupakkateollisuus on historiallisesti käyttänyt myös perinteisten tupakkatuotteiden yhteydessä”, sanoo tutkimusassistentti Vili Ketonen.

Valtava kuvatietokanta

Tutkimusryhmä kokosi tutkimusta varten Instagramin hakutoiminnolla yli puolen miljoonan kuvan tietokannan. Sen lajittelussa he hyödynsivät muun muassa neuroverkkoja, joka on ihmisaivojen toimintaa jäljittelevä, oppiva tekoälymenetelmä. Lajittelussa syntyneitä pääkategorioita olivat erilaiset sähkösavukkeen makutiivisteet, sähkötupakat, erilaiset sähkötupakkaan liittyvät tuotepakkaukset, henkilöitä esittävät kuvat ja tekstiä sisältävät kuvat, kuten erilaiset sähkötupakointiin liittyvät kannanotot, mainokset ja alennustarjoukset.

Monet tekstiä sisältävät kuvajulkaisut sisälsivät usein myös yrityksen logon sekä erilaisia sähkötupakkatuotteita. Havainnot viittaavat siihen, että useimmat näistä kuvista olivat erilaisia tarjouksia sähkötupakointiin liittyvistä tuotteista. Samanlaisia huomioita on tehty myös aiemmissa aiheeseen liittyvissä tutkimuksissa.

Tutkimus julkaistiin International Journal of Medical Informatics -lehdessä.

äپٴᲹ

Characterizing vaping posts on instagram by using unsupervised machine learning

Aqdas Malik (englanniksi)
Tutkijatohtori
Aalto-yliopisto
puh. 040 868 2398
aqdas.a.malik@aalto.fi s

Vili Ketonen
Tutkimusassistentti
Aalto-yliopisto
vili.ketonen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.