������

Kumpi valita, käytännönläheinen vai akateeminen ura? Tätä kysymystä moni opiskelija miettii ainakin jossain vaiheessa, eikä päätös ole aina ollut selvä monelle menestyneellekään tutkijalle.

Saksalaisprofessori Friedrich Simmel ja hänen italialainen kollegansa Francesco Ricci eivät kumpikaan opiskeluaikanaan varsinaisesti haaveilleet akateemikon urasta. Siitä huolimatta he ovat nyt menestyneitä tutkijoita ja alansa dna-nanoteknologian pioneereja. Simmel työskentelee professorina Münchenin teknillisen yliopiston fysiikan laitoksella. Ricci puolestaan on Rooman Tor Vergata -yliopiston kemian laitoksen associate professor.

Molemmat tutkijat vierailivat Aalto-yliopistossa toukokuun lopulla, sillä heidät oli kutsuttu puhumaan kolmipäiväiseen dna-nanoteknologian . Tapahtuman järjestivät apulaisprofessori Anton Kuzyk neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitokselta, professori Pekka Orponen tietotekniikan laitokselta, sekä dosentti Veikko Linko ja professori Mauri Kostiainen biotuotteiden ja biotekniikan laitokselta.

Francesco Ricci ei edes miettinyt tutkijanuraa ennen väitösopintojaan. ”En halunnut olla tutkija vaan jalkapalloilija! En ollut mikään erinomainen opiskelija ensimmäisinä opiskeluvuosinani. Tehdessäni graduani ja sitten väitöskirjaani kaikki kuitenkin muuttui. Kiinnostuin todella paljon siitä, mitä tein.”

Friedrich Simmel myöntää nauraen, että hänestä tuli alun perin tutkija, koska hän lykkäsi jatkuvasti päätöstään ”tehdä jotain hyödyllistä ja löytää oikea työ”. Hän oli pitkään epävarma siitä, mitä haluaisi tehdä. Vuosien varrella hän alkoi saada muilta ihmisiltä palautetta, jonka mukaan tutkimustyö sopisi hänelle. ”Toisaalta en oikeastaan muuta koskaan harkinnutkaan.”

Simmelin mukaan tutkijana hän pääsee yhdistämään ammatilliset ja henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteensa. Hän saa työskennellä nuorten ihmisten kanssa, tutkia ja havaita uusia asioita. Juuri tästä syystä tutkijan ammatti on monen unelma: siinä pääsee tekemään asioita, joista nauttii. ”Se kuin lempilelulla leikkimistä, mutta siitä maksetaan”, Simmel sanoo.

Näin pärjäät tutkijana

Simmelin mielestä menestyksekäs tutkijanura vaatii uteliaisuutta, täsmällisyyttä ja kilpailunhalua. ”On ehdottomasti tärkeää, että haluat olla ensimmäisenä tekemässä jotain.” Myös itsensä tai oman tutkimuksen brändäämisen tärkeys on kasvussa.

Sen sijaan, että olisi loistava yhdessä asiassa, on kuitenkin tärkeämpää olla riittävän hyvä useammassa asiassa. Jos opiskelija on huippuohjelmoija muttei osaa pitää esitelmää tai kirjoittaa kiinnostavaa tutkimusartikkelia, ura ei lähde käyntiin.

”Yksi asia on erittäin tärkeä niin tutkijoille kuin jalkapalloilijoillekin. Se, että olet hyvä pelaaja, ei riitä maajoukkueeseen pääsyyn. Sen lisäksi tarvitaan onnea”, lisää Ricci.

Onnekkuuteen on vaikea vaikuttaa, mutta jokainen voi pyrkiä tekemään mahdollisimman järkeviä valintoja. Ricci kannustaa tohtoriopiskelijoita valitsemaan tutkimusryhmän, joka tekee uudenlaista tutkimusta, julkaisee säännöllisesti ja jolla on rahaa. Ryhmän pitää olla myös sellainen, joka antaa tutkijoidensa kokea uusia asioita: käydä ulkomailla ja vierailla konferensseissa.

Molempien professoreiden mielestä pienet tutkimusryhmät ovat tässä suhteessa usein parempia kuin suuret. Niissä ohjaajalla on riittävästi aikaa ohjattavilleen. ”Väitöskirja on urasi lähtöpiste. Jos valitset väärän laboratorion, et aloita oikealla jalalla.”

”Korkeatasoisten julkaisujen merkitys kasvaa. Kannattaa valita paikka, jossa on mahdollista kirjoittaa erittäin hyvä julkaisu”, sanoo Simmel.

Hyötyjä lääketieteelle ja ympäristölle

Ricci ja Simmel tekevät tutkimusta monitieteellisellä alalla. Yliopistossa Riccin pääaine oli kemia. Simmel puolestaan opiskeli fysiikkaa. Vaikka he tutkivat työssään hieman eri asioita, molempien työ voi olla hyödyksi biolääketieteen sovellusten kehittämisessä.

Ricci esimerkiksi käyttää dna:ta nano-laitteiden rakennusaineena. Laitteet voivat vastata biomerkkiaineisiin ja helpottaa lääketieteellisten diagnoosien tekemistä. ”Voimme käyttää niitä vasta-aineiden havaitsemiseen. Vasta-aineet voivat toimia monien sairauksien, kuten syövän, biomarkkereina.”

Simmel puhui Nantechissä siitä, voidaanko dna-nanoteknologian periaatteita soveltaa niin, että solun sisällä olevia rna-molekyylejä vaihdetaan biologisten prosessien vaikuttamiseksi. ”Monet sairaudet ovat yhteydessä näihin asioihin. Käyttämällä soluja voidaan tehdä sensoreita, jotka aistivat sairauksia tai vapauttavat sairauksia parantavia molekyylejä.”

Tämänkaltainen tutkimus voisi hyödyttää yhteiskuntaa myös muilla tavoin. ”Jos voitaisiin oppia valmistamaan bakteereja tai muita soluja hyödyllisten asioiden tuottamista varten, ne voisivat tehdä sen ympäristöystävällisellä tavalla. Se auttaisi vähentämään esimerkiksi hiilidioksidi- ja muita kasvihuonepäästöjä.”