Uutiset

Tuuli-Tytti Koivula voitti pohjoismaisten muotikoulujen Alpha 23 -kilpailun

Muodin pääaineesta valmistunut Tuuli-Tytti Koivula Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta voitti pääpalkinnon Alpha-kilpailussa Kööpenhaminassa, Tanskassa 31. tammikuuta. Kilpailu tunnettiin aiemmin nimellä Designers' Nest.
Fluffy, colourful design by fashion design graduate Tuuli-Tytti Koivula, Aalto University
Tuuli-Tytti Koivulan mallistoa

Pääpalkintona on 50 000 Tanskan kruunua (n. 6 700 euroa), opintomatka UEDA College of Fashioniin Osakaan, Japaniin ja taiteilija Karl Moniesin luoma ainutlaatuinen pokaali. Koivula saa töitään esille myös tulevaan Nordic Fashion Now: Knitwear and Print -näyttelyyn Röhsska Museoon Göteborgiin yhdessä toisen finalistin, Ruotsin tekstiilikoulun Sasha Heinsaarin kanssa.

Myös Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta tuleva finalisti Kaapo Sinervo palkittiin kilpailussa harjoittelupaikalla MM6 Margielassa, Pariisissa.

Tänä vuonna kymmenen finalistin joukossa oli kolme Aalto-yliopistosta valmistuvaa/valmistunutta: Hanna Hanhela, Tuuli-Tytti Koivula ja Kaapo Sinervo. Muita finalisteja olivat Hedvig Ljungström, Marie-Louise Guldbæk Andersen, Desirée Bjurinder Fritzon, Elma Leminen, Julie Lundgaard Christophersen, Samuel Westerberg ja Sasha Heinsaar.

ALPHA on lahjakkuushautomo, joka esittelee ja tukee Pohjoismaiden parhaita nousevia suunnittelijoita ja valmistuneita muotisuunnittelijoita. ALPHA-muotikilpailu on suunnattu pohjoismaisista muotikouluista valmistuneille BA- ja MA-opiskelijoille. Mukana ovat Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu (Suomi), Beckmans College of Design (Ruotsi), Kolding School of Design (Tanska), Oslon kansallinen taideakatemia (Norja), Tanskan kuninkaallinen akatemia, muotoilun korkeakoulu (Tanska) ja The Swedish School of Textiles (Ruotsi).

Lue lisää:

 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ruskeasävyinen asetelma tukista, massasta, kuidusta, lankakartiosta ja neuleesta, puusta tekstiiliksi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

1600-luvun laivanhylyn matka jatkuu ainutlaatuisena neulemekkona

Aalto-yliopiston tutkijat valmistivat Hahtiperän hylyn ylijäämäpuusta tekstiilikuitua, kehräsivät sen langaksi ja neuloivat mekoksi uudella, tekoälyä hyödyntävällä teknologialla.
Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Aalto University professor Mikko Mottonen, photo Mikko Raskinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mikko Möttönen arvostetun European Inventor Award 2026 -kilpailun finaaliin: ratkaisu mahdollistaa kvanttijärjestelmien seuraavan kehitysvaiheen

Möttönen on kehittänyt erittäin herkän kryogeenisen mikroaaltosensorin kvanttitietokoneiden häiriöiden diagnosointiin ja valittu finalistiksi European Inventor Award 2026 -kilpailun “Tutkimus”-kategoriassa. Voittajat julkistetaan palkintoseremoniassa 2. heinäkuuta 2026.

Lundström
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mari Lundström kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemian uudeksi jäseneksi

Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi kutsuttu metallurgian professori Mari Lundström.