Vaikuttavuusvertailu nosti Aallon sijalle 2 maailmassa vastuullisessa kuluttamisessa
Aalto-yliopisto arvioitiin sijalle 47 maailmassa yliopistojen vaikuttavuuden THE (Times Higher Education) University Impact 2020 -vertailussa, joka perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (SDG). Rankingissä tutkittiin yliopistojen toimintaa kaikkien 17 kestävän kehityksen tavoitteen osalta. Aalto-yliopistoa arvioitiin 13 tavoitteen osalta.
Aalto-yliopisto ylsi toiselle sijalle maailman yliopistoista vastuullisen kuluttamisen tavoitteessa. Viime vuonna sijoitus tämän tavoitteen osalta oli kuudes. Arvioissaan THE huomioi yliopiston tätä aluetta koskevat tutkimusjulkaisut ja niiden saamat viittaukset, yliopiston vastuullisuuden omissa toiminnoissaan, kuten hankinnoissa ja jätteenkäsittelyssä, sekä vastuullisuusraportoinnin.
Aalto-yliopisto ylsi sadan parhaan joukkoon myös kestävän teollisuuden, innovaatioiden ja infrastruktuurien tavoitteessa, jossa sijoitus nousi viidenneksi viime vuoden kymmenenneltä sijalta. Kestävät kaupungit ja yhteisöt -tavoitteessa Aalto oli sijalla 77 (edellisvuonna 31). Eriarvoisuuden vähentämisessä sijoitus oli 89 (edellisvuonna 76).
Vaikuttavuusvertailu julkaistiin nyt toista kertaa kertaa. Osallistuvien yliopistojen määrä nousi tänä vuonna voimakkaasti: mukana oli 766 yliopistoa 75 maasta kun vuosi sitten yliopistoja oli 467. Aalto-yliopiston kokonaissijoitus vuosi sitten oli 19.
Aalto-yliopisto allekirjoitti vuonna 2018 ensimmäisenä suomalaisena yliopistona yliopistojen kansainvälisen SDG Accord -sitoumuksen, jossa se sitoutuu edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita osana opetusta, tutkimusta, innovaatiotoimintaa ja kampuskehitystä.
Lue lisää:
- (timeshighereducation.com)
- Aalto-yliopisto allekirjoitti kestävän kehityksen tavoitteiden sitoumuksen
- Kestävä kehitys Aalto-yliopistossa
Lue lisää uutisia
Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria 2026!
Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria.
Dekaani palkitsee jälleen Kauppakorkeakoulun opiskelijoita merkittävistä kestävyysteoista 
Dean’s Impact Award -palkinnoilla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen ja Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle. 
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä Â
Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026. Â