Uutiset

Väitös: Saharan eteläpuolinen Afrikka on uusi mobiiliverkkoinvestointien kohde

Alan kansainvälisiä investointeja eivät kuitenkaan ohjaa pelkät taloudelliset tekijät, esittää Marcellinus Dike väitöskirjassaan.

Mobiiliviestintäala muodosti vuonna 2016 noin kahdeksan prosenttia (110 miljardia Yhdysvaltain dollaria) Saharan eteläpuolisen Afrikan BKT:sta. Merkittäviä summia saatiin lupa- ja sääntelymaksuista, taajuushuutokaupoista sekä verotuloista. Marcellinus Dike tutki väitöskirjassaan mobiiliviestintäalan nopeaa laajenemista ja mobiiliverkko-operaattorien välistä kilpailua 49:ssä Saharan eteläpuolisen Afrikan maassa.

”Mobiiliviestintäsektorilla on valtava vaikutus Saharan eteläpuolisen Afrikan talouteen. Alalla on yli 3,5 miljoonaa työpaikkaa, ja sen ansiosta alueen nopeasti kasvava väestö saa täysin uusia palveluja esimerkiksi koulutuksen, terveydenhuollon, rahoituksen ja rahansiirtojen aloilla”, Dike sanoo.

Kilpailun dynamiikka kehittyvillä markkinoilla

Diken ainutlaatuinen empiirinen aineisto osoittaa, miten eurooppalaiset, aasialaiset ja afrikkalaiset mobiiliverkko-operaattorit ovat tehostaneet toimiaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa mobiiliviestinnän alkuajoista, 1980-luvun lopusta, nykypäivään saakka. Maakohtaisella korruption tasolla ja siirtomaasuhteilla on merkittävä vaikutus siihen, miten mobiilioperaattorit tekevät investointeja alueellisilla markkinoilla.

”Aiemmissa tutkimuksissa taloudellisten syiden on oletettu ohjaavan kansainvälisiä investointeja, mutta tutkimukseni osoittaa, että institutionaaliset ja historialliset syyt ovat usein paljon tärkeämpiä”, Dike kertoo.  

Esimerkiksi Vodafone tekee investointeja Britannian entisiin siirtomaihin, kuten Nigeriaan ja Keniaan, Orange (France Télécom) keskittyy ranskankielisiin maihin, kuten Senegaliin ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan, kun taas Portugal Telecomilla (PT) on kannusteita investoida Angolaan ja Guinea-Bissauhun.

”Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden markkinoille tulee kuitenkin mobiilioperaattoreita myös muilta kehittyviltä markkinoilta, kuten Intiasta ja Yhdistyneistä arabiemiirikunnista. Tämä on kiinnostava uusi ilmiö. Lisäksi Afrikassa on vahvoja toimijoita, kuten nigerialainen GLO Mobile ja eteläafrikkalainen MTN, jotka ovat laajentaneet toimintaansa alueella yli kansallisten rajojen”, Dike kertoo.

Kilpailun osalta Dike havaitsi, että osa yrityksistä pyrkii samoille markkinoille kuin kilpailijansa. Toiset yritykset pyrkivät puolestaan välttämään tuloa sellaisille markkinoille, joilla kilpailijat jo toimivat.

Diken väitöskirja ”Cross-border Expansion and Competitive Interactions of Mobile Network Operators in Sub-Saharan Africa” .

äپٴDz
Marcellinus Dike
marcellinus.dike@aalto.fi
Puh. +358 50 911 2872

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ruskeasävyinen asetelma tukista, massasta, kuidusta, lankakartiosta ja neuleesta, puusta tekstiiliksi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

1600-luvun laivanhylyn matka jatkuu ainutlaatuisena neulemekkona

Aalto-yliopiston tutkijat valmistivat Hahtiperän hylyn ylijäämäpuusta tekstiilikuitua, kehräsivät sen langaksi ja neuloivat mekoksi uudella, tekoälyä hyödyntävällä teknologialla.
Pieni mutkitteleva puro, kiviä ja korkeaa ruohoa aurinkoisessa puistossa, taustalla puita ja nurmikkoa
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja

Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä.
A person typing on a laptop, with notebook and table open, sun shines on the items
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Digiklinikka paransi hoidon saatavuutta Pohjanmaalla – vaikutuksia tutkittiin poikkeuksellisen laajassa satunnaistetussa kokeilussa

Aalto-yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Turun yliopiston tutkijat selvittivät, millaiset ihmiset käyttivät perusterveydenhuollon chat-palveluita ja miten ne vaikuttivat palveluiden käyttöön Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Uudet e-kirjasovellukset korvaavat Adobe Digital Editions -ohjelman 20.5. alkaen

DRM (Digital Rights Management) -suojattujen e-kirjojen lataaminen muuttuu palveluissa Ebook Central, EBSCO eBooks ja VLeBooks. Adobe Digital Editions korvataan uusilla, saavutettavuutta paremmin tukevilla sovelluksilla.