Uutiset

Väitöstutkimus paneutuu valokuvan laadun kokonaisuuteen

Analogista ja digitaalista tekniikkaa yhdistämällä voidaan tuottaa teknisesti erinomainen kuvanlaatu.

Teos: Flight #2.

Valokuvaaja Pekka Luukkola paneutui tuoreessa väitöstutkimuksessaan valokuvan laatuun, joka on yleisesti käytetty mutta kuitenkin harvoin määritetty käsite. Laadun taika käsittelee valokuvan laatua laajasti niin kuvatekniikan kuin valokuvataiteenkin näkökulmasta ja lähestyy kuvien laatuun vaikuttavia tekijöitä monilla eri tutkimusmenetelmillä. Työssä selvitetään muun muassa, mistä osatekijöistä valokuvan laatu rakentuu ja millä keinoilla laatua voidaan parantaa kuvanvalmistusketjun eli kuvaprosessin eri vaiheissa.

Tutkimuksen aikana tehdyt kokeet ja mittaukset osoittavat, että teknisesti erinomainen kuvanlaatu voidaan saavuttaa paneutumalla huolellisesti kuvaprosessin kaikkien vaiheiden laatuun ja yhdistämällä analogista ja digitaalista tekniikkaa. Tutkimuksen tuloksena syntyi myös laatukaavioita, jotka jäsentävät uudella tavalla valokuvan laatuun vaikuttavia lukuisia taiteellisia ja teknisiä seikkoja.

Pekka Luukkolan väitöstutkimukseen sisältyy myös taiteellisia produktioita: kolme valokuvanäyttelyä sekä 144-sivuinen valokuvateos Maiseman aika – Sense of time. Näyttelyt ovat olleet esillä Taidekeskus Retretissä, Galleria Heinossa ja Tampereen taidemuseossa. Teosten valmistuksessa Luukkola on soveltanut tutkimustyön aikana syntynyttä tietoa ja menetelmiä. Tutkimuksen tuloksena on syntynyt yli 70 uutta teosta, joita on huomioitu muun muassa Fotofinlandia- ja Ars Fennica -kilpailuissa, ja niitä sisältyy keskeisten suomalaisten taidemuseoiden kokoelmiin.

äöپܳܲ

Pekka Luukkolan väitöskirja Laadun taika. Valokuvan teknistaiteellisen laadun tekijälähtöinen tutkimus tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa perjantaina 12.2.2016 klo 12, Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa, Hämeentie 135 C, Helsinki. Vastaväittäjänä toimii FT, valokuvaaja Leena Saraste ja kustoksena professori Merja Salo, Aalto-yliopisto, median laitos.

Väitöskirjojen tilaukset Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun verkkokirjakaupasta , tiedustelut artsbooks@aalto.fi tai puh. 050 313 7086.

äپٴᲹ:
Valokuvaaja Pekka Luukkola
pekka@luukkola.fi

Pekka Luukkolan valokuvia on nähtävissä 8.–20.2.2016 Mediakeskus Lumeen galleriassa (Hämeentie 135 C, Helsinki), missä on esillä kuusitoista hänen väitöstutkimuksensa taiteellisiin osiin kuulunutta teosta.

Luukkolan uusia valokuvia sekä videoteos Sense of time ovat nähtävissä 5.–26.3.2016 Helsingissä Galleria Heinossa avautuvassa näyttelyssä osoitteessa Uudenmaankatu 16–20.

*Otsikkoa ja ingressiä tarkennettu 9.2. klo 9.00.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.