Vararehtori Janne Laine ja dekaani Tuomas Auvinen nimitettiin toiselle kaudelle
Aalto-yliopiston hallitus nimitti innovaatioista vastaavan vararehtorin Janne Laineen ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaanin Tuomas Auvisen viisivuotiselle jatkokaudelle. Nimitykset perustuivat normaaliin uudelleenarviointiprosessiin, jonka yhteydessä kuultiin yliopistoyhteisön jäseniä ja ulkoisia sidosryhmiä.
Vararehtori Janne Laineen toinen kausi alkaa 1.1.2024. Laine nimitettiin ensimmäiselle kaudelle 1.1.2019 alkaen. Tätä ennen hän työskenteli Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaanina vuodesta 2014 ja sitä ennen puunjalostustekniikan laitoksen johtajana ja varajohtajana sekä puunjalostuskemian professorina. Hän on työskennellyt myös useita vuosia alan tutkimuslaitoksessa Ruotsissa.
Janne Laine väitteli tekniikan tohtoriksi puunjalostuksen kemiasta Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1996, ja hänen tutkimustyönsä on keskittynyt pääasiassa luonnonmateriaalien, erityisesti nanoselluloosan muokkaamisen ja soveltamiseen eri alueille.
Dekaani Tuomas Auvisen toinen kausi alkaa11.3.2024. Auvinen aloitti dekaanina 11.3.2019. Sitä ennen hän työskenteli muun muassa konsulttitoimisto Creader Oy:n toimitusjohtajana, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaanina ja Sibelius-Akatemian rehtorina.
Tuomas Auvinen väitteli taidepolitiikasta ja -johtamisesta London City Universityssä vuonna 2000. Hän on myös suorittanut Executive MBA -ohjelman Helsingin kauppakorkeakoulussa vuonna 2007.
Lue lisää uutisia
Iina Vaajamo on nimitetty viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle
TkT Iina Vaajamo on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on pyrometallurgia.
Rodrigo Serna-Guerrero on nimitetty Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi
Serna-Guerrero aloittaa viisivuotiskautensa 1.12.2026.
Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026
Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.