Uutiset

Virpi Roto palkittu työstään ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen edistämiseksi

IFIP TC13 Pioneer -palkinto myönnetään edelläkävijyydestä ihmisen ja koneen vuorovaikutuksen ymmärryksen lisäämisessä ja sen edistämisessä.
Nainen, jolla on lyhyet vaaleat hiukset ja tumman sininen pitkähihainen paita, kädet ristissä.
Virpi Roto. Kuva: Ilkka Vuorinen

Vanhempi yliopistonlehtori Virpi Roto on ensimmäisenä suomalaisena saanut kansainvälisen International Federation for Information Processing -asiantuntijaverkoston IFIP TC13 Pioneer -palkinnon. 

Roto kuuluu maailman tunnetuimpiin käyttäjäkokemuksen (UX) tutkijoihin ja on yksi alan siteeratuimmista nimistä. Hän on ollut urallaan keskeinen vaikuttaja sekä tutkijana että tutkimuksen jalkauttajana käytäntöön, ja hän on edelläkävijänä vaikuttanut alan kehitykseen, palkintoperusteluissa todetaan.

“On upeaa saada tunnustus pitkäaikaisesta työstäni. Erityisesti lämmittää ajatus, että tekemäni työ käyttäjäkokemuksen parantamiseksi on ollut aidosti vaikuttavaa”, Roto sanoo.

Roton missio on auttaa teknologiakeskeisiä yrityksiä muuttumaan merkityksellisten kokemusten tarjoajiksi. Tutkijana hän kokoaa ja kehittää menetelmiä, joilla käyttäjäkokemuksia voidaan parantaa palvelu- ja tuotesuunnittelun eri vaiheissa.

Ennen Aalto-yliopistoa Roto teki uran Nokian Tutkimuskeskuksessa. Hänen työnsä palkitun Minimap-selaimen parissa paransi nettisivujen käyttökokemusta miljoonilla S60-puhelimilla ja loi pohjan hänen väitöskirjalleen vuonna 2006.

Fokuksessa työn murros ja tekoäly

Aallossa Roto on rakentanut tutkimusta ja opetusta kokemusten suunnittelun ympärille.

“Halusin tulla muotoilun laitokselle kehittämään menetelmiä, joilla voidaan suunnitella hyviä käyttäjäkokemuksia jo suunnitteluprosessin alusta alkaen”, hän kertoo.

Roton mukaan yritykset haluavat kyllä tarjota asiakkailleen hyviä kokemuksia, mutta harva tietää miten. 

“Kun suunnittelulle asetetaan psykologisiin perustarpeisiimme sidottuja tavoitteita, syntyy aivan uusi näkökulma nykyiseen tehokkuuskeskeiseen palvelu- ja tuotesuunnitteluun”, Roto valottaa

Tällä hetkellä kokemusasiantuntijan katse on tekoälyn tuomassa työn murroksessa.

“Toivon, että tekoäly vie automaation sille tasolle, mitä siltä alun perin odotettiin eli mahdollisuuteen päättää itse, kuinka paljon teen töitä. Se vaatii vuorovaikutteista tekoälyä, joka ymmärtää paitsi työn teknisen sisällön, myös psykologiset perustarpeeni – ja auttaa minua kukoistamaan sekä työssä että ihmisenä,” hän sanoo.

IFIP TC13 on kansainvälinen asiantuntijaverkosto, joka keskittyy ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen tutkimukseen ja sen edistämiseen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Piirroskuva älupuhelinta katsovasta ihmisestä, jonka pään yllä leijuu stressiä kuvaava pilvi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonat klikkaukset paljastavat: nettishoppailu lisää stressiä, uutiset ja aikuisviihde voivat lievittää sitä

Kymmenien miljoonien verkko- ja sovelluskäyntien analyysi kertoo, miten netin käyttö näkyy hyvinvoinnissa.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Käynnistä vuosi uusilla oivalluksilla – hae kevään FITech-kursseille!

Täydennä osaamistasi suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseilla, jotka vastaavat työelämän tarpeisiin ja auttavat syventämään osaamistasi maksuttomasti.
Useita violetteja kukkakimppuja ruskeassa paperissa rivissä pöydällä.
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulussa juhlittiin vuoden 2025 saavutuksia

Perjantaina 19.12.2025 Sähkötekniikan korkeakoulun henkilökunta kokoontui juhlimaan vuoden merkittävimpiä saavutuksia niin opetuksen, tutkimuksen kuin vaikuttavuuden saralla. Juhlallisuuksien jälkeen nautittiin perinteisestä joululounaasta.
Summer School exhibition 2023
Opinnot Julkaistu:

Kiinnostaako asuntopolitiikka, akvarellimaalaus tai nykyvalokuva? Avoimessa yliopistossa voit opiskella näitäkin!

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun toteutuksia on tarjolla keväällä, tule mukaan!