Uutiset

Yritykset ja teknologiahype – Alustatalouden faktat ja myytit -podcast pohtii seuraavia teknologisia innovaatioita

Torstaina 3.11. julkaistussa jaksossa keskustellaan esimerkiksi teknologiahypen hyvistä ja huonoista puolista, metaversumista ja siitä, miksi yritysten tulisi olla jo nyt kiinnostuneita peliteollisuuden alustoista. Kahdeksanosainen podcast ilmestyy joka toinen torstai.
Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin isäntinä toimivat Aalto-yliopiston apulaisprofessori Robin Gustafsson ja yliopistolehtori Timo Seppälä. Podia juontaa William von der Pahlen.

Podcast-sarjan kolmannen jakson aiheena ovat uudet teknologiat ja miten ne voisivat hyödyttää yrityksiä. Podcastia tuottaa ETLA yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa. 

Alustatalouden faktat ja myytit – eli tuttavallisemmin Alustatalouden F&M -podcastissa pohditaan tällä viikolla uusia teknologioita. Teknologian räjähdysmäisen kasvun myötä syntyy jatkuvasti uusia innovaatioita, mutta kaikkia niistä ei kuitenkaan pystytä hyödyntämään. Miten yritykset voivat tunnistaa ne teknologiset innovaatiot, jotka veisivät niitä eteenpäin? Muun muassa tätä kysymystä pohditaan torstaina 3.11. julkaistussa uudessa jaksossa Digitalisaation paisuva pullataikina – mikä on seuraava hypeinnovaatio?”. Jaksossa vieraina ovat Loihde Factorin ennakointi- ja strategiapäällikkö Virpi Vaittinen ja VTT:n erikoistutkija Juri Mattila. Asiantuntijavieraiden kanssa keskustelevat Aalto-yliopiston lehtori ja Etlan johtava tutkija Timo Seppälä ja sarjayrittäjä William von der Pahlen.

Yksi keskustelussa pinnalla oleva uusi teknologia on metaverse eli fyysiseen todellisuuteen reaaliaikaisesti kytkeytyvät virtuaalitodellisuudet. Tällaisten todellisuuksien mallintamiseen liittyvä kehitystyö voi kuitenkin olla yrityksille haastavaa, mutta valmiita ratkaisuja voisi löytyä jo peliteollisuudesta. Peliteollisuuden ratkaisujen hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa voi olla vaikeaa ymmärtää, mutta yritysten olisi tärkeää kuitenkin olla kehityksestä kiinnostunut.

‒ Yritysten olisi hyvä lähteä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa mukaan oppimaan, minkälaisia vaikutuksia uusilla teknologioilla on organisaatioiden eri rakenteisiin sekä tuotteisiin ja palveluihin. Kyseessä on pitkällinen prosessi, jonka vaikutukset näkyvät kuitenkin vasta myöhemmin. Esimerkiksi tekoälykeskustelu alkoi Suomessa jo vuonna 2017, mutta vasta nyt aletaan tutkimuksissa nähdä sen vaikutuksia laajemmin yrityksiin, toteaa Timo Seppälä.

Uusien teknologioiden ympärillä on usein suurtakin hypetystä siitä, miten ne tulevat muuttamaan yritysten toimintaa ja parantamaan tuottavuutta. Seppälä toppuutteleekin jaksossa pitkään jatkunutta hypeä teknologioiden ympärillä. Virpi Vaittinen huomauttaa kuitenkin, että hypellä on myös tarkoituksensa.

‒ Innostumista ja hypeä teknologioiden ympärille tarvitaan, jotta päästään vanhasta kohti uutta. Hypettäminen myös levittää tietoa uusista teknologioista laajemmalle, Vaittinen sanoo jaksossa.

Mikä on Alustatalouden faktat ja myytit?

Podcast-sarjaa on tehty jo kahden kauden verran. Syksyllä 2022 ilmestyvää kolmatta kautta tuottaa ETLA yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa. Podcastin hosteina jatkaa edelliseltä kaudelta tuttu kolmikko: Etlan johtava tutkija ja Aalto-yliopiston lehtori Timo Seppälä, Aalto-yliopiston professori Robin Gustafsson ja juontajana sarjayrittäjä William von der Pahlen. 

Alustatalouden F&M sukeltaa uudella kaudella alustatalouden syvään päätyyn ja pyrkii selkiyttämään kuulijoille alustatalouden mysteerejä ajankohtaisten ilmiöiden kautta. Podcastissa on luvassa keskustelua muun muassa alustatalouden sääntelystä, kiertotalouden ja alustatalouden yhteydestä, SOTE-alustasta ja teknologiahypestä.

Kahdeksanosaisesta podcastista ilmestyy uusi jakso joka toinen torstai. Lisäksi bonuksena kuullaan englanninkielinen erikoisjakso, joka liittyy monivuotiseen BRIE-ETLA -tutkimushankkeeseen. Etlan ja BRIE:n (Berkeley Roundtable on the International Economy at the University of California Berkeley) tutkimusyhteistyö on perustettu jo vuonna 2001. ۳ٱ𾱲ٲön tarkoituksena on havaita ajoissa talouden häiriöitä, kompastuskiviä ja haasteita, kuten myös herättää keskustelua ja tuottaa ratkaisuja ennalta nähtyihin ongelmatilanteisiin.

teksti: Justiina Airas, ETLA

Jakso 19: Digitalisaation paisuva pullataikina – mikä on seuraava hypeinnovaatio?

Vieraina Loihde Factorin ennustettavuus- ja strategiapäällikkö Virpi Vaittinen ja VTT:n erikoistutkija Juri Mattila. Isäntinä William von der Pahlen ja Aalto-yliopiston lehtori Timo Seppälä.

Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin isäntinä toimivat Aalto-yliopiston apulaisprofessori Robin Gustafsson ja yliopistolehtori Timo Seppälä. Podia juontaa William von der Pahlen.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Antti Salpakari
Opinnot Julkaistu:

Elektroniikan ja sähköfysiikan opiskelija Antti Salpakari uskoo valoisampaan huomiseen

Toisen vuoden opiskelija Antti Salpakari kokee, että elektroniikan ja sähköfysiikan opinnoista saa avaimet viedä maailmaa kohti parempaa tulevaisuutta.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi maaliskuussa 2026

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Kuva näyttää pimeän aineen jakautumisen samalla taivaan alueella käyttäen Nasan Webb-teleskooppia 2026 (oikealla) ja Hubblen avaruusteleskooppia 2007 (vasemmalla). Kuva: NASA/STScI/A. Pagan
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus paljastaa uusia tietoja pimeän aineen vaikutuksesta universumiin

Nasan vetämä tutkimusryhmä on kartoittanut James Webb -teleskoopilla pimeän aineen vaikutusta galaksien, tähtien ja jopa planeettojen, kuten Maan syntyyn.
TATE-PJU-haastattelu-1
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TATE-PJU uudeksi standardiksi vaativiin hankkeisiin

Taloteknisestä projektinjohtomallista on jo vuosien kokemus, mutta vielä siitä ei ole tullut valtavirtaa. Kun talotekniikan merkitys ja vaativuus koko ajan kasvaa, nyt on oikea hetki miettiä, miten TATE-PJU:sta tehdään alan standardi vaativiin hankkeisiin. Matias Kallion tuore diplomityö tarjoaa hyvät eväät muutosmatkalle.