Ajankohtaista yhteistyöstä

1515 hakutulosta Uutinen, Urat, ۳ٱ𾱲ٲö, Lahjoitukset, yritysyhteistyö

Omaperäistä ja esteettisesti kestävää muotoilua

Opiskelukavereista liikekumppaneiksi - Jukka Jokisen ja Heikki Konun maljakot ovat saatavilla Aalto University Shopissa.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Glass vases in blue, yellow and red on a white surface

Hanna Renvall: Sairaalan päivystyksessä selviää, mikä potilastyössä on tärkeää ja millaisiin kysymyksiin tutkimuksen pitäisi vastata

Aallon ja HUSin yhteisprofessori sekä BioMag-laboratorion johtaja Hanna Renvall on myös Philomela-kuoron varajohtaja.
Nimitykset
Julkaistu:
Hanna Renvall. Photo: Jaakko Kahilaniemi.

Minun Kauppis-muistoni: Kansainvälistyttiin, verkostoiduttiin, brändättiin, ja vauhti oli kova.

”Tylsää ei ehtinyt tulla missään vaiheessa.”
Yliopisto
Julkaistu:
Kaarina Heinonen, ent. johdon assistentti, Kauppakorkeakoulu

FITech-verkoston yliopistojen ensimmäinen ristiinopiskeluyhteistyö käynnistynyt

FITech-verkostoon kuuluvat Aalto-yliopisto ja Turun yliopisto ovat solmineet ristiinopiskelun mahdollistavan yhteistyösopimuksen.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
FITechin opintoja voi ottaa maksutta kahdeksasta yliopistosta, yhden luukun periaatteella

Uusia alkuja Kemiran intensiivikurssilla

Kemira järjesti yhdessä Kemian tekniikan korkeakoulun kanssa Aalto-yliopiston opiskelijoille boot campin.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Kemira bootcamp 2020

Aallon opiskelijat ja työnantajaorganisaatiot kohtasivat virtuaalisesti Aalto Talent Expo Online -rekrytointimessuilla

Aalto Talent Expo Online järjestettiin 12-14.1.2021. Virtuaaliseen tapahtuman webinaareissa ja tapaamisissa vierailtiin tuhansia kertoja.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Two women sitting by a computer looking at a video chat

Mistä tietää ilman GPS-signaalia, missä lennokki lentää?

Jouko Kinnarin väitöstutkimuksessa dronen sijainti selviää karttatietojen sekä antureiden avulla.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Dronen ottama kuva Otakaari 1:sestä, kuva: Mikko Raskinen

Minun Kauppis-muistoni: Laatuhankkeet ovat olleet aivan keskeisiä Kauppiksen kehitykselle

”Triple crown kertoo laadusta.”
Yliopisto
Julkaistu:
Esa Ahonen, entinen hallintojohtaja, Kauppakorkeakoulu

Alumni Tuuli Hakkarainen: Jotta tuntisit omat vahvuutesi, on sinun ensin opittava tuntemaan itsesi

Toisin kuin useimmat opiskelutoverinsa Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumni Tuuli Hakkarainen valitsi akateemisen uran. Hän väitteli tohtoriksi joulukuussa 2020 ja tutki väitöskirjassaan asiantuntijuuden jakamista monikansallisissa yrityksissä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
The BScBA Program alumna Tuuli Hakkarainen

Alumni Elina Lamponen: Työharjoittelu ja muu työskentely opintojen ohessa on hyvä tapa kokeilla erilaisia työtehtäviä

Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumni Elina Lamposella on arvokas neuvo nykyisille opiskelijoille opintojen aikana työskentelystä: ”Yritä saada työ hieman pienemmästä yrityksestä. Se ei ehkä tunnu yhtä hohdokkaalta kuin suuremmat yritykset, mutta työtehtävät ovat yleensä monipuolisempia ja sinulla on mahdollisuus oppia erilaisia asioita ja saada vastuuta jo aikaisessa vaiheessa.”
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
BScBA Program alumni Elina Lamponen

Alumni Tiina Palmunen: Esiintymis-, yhteistyö- sekä tiimityöskentelytaidot ovat kullanarvoisia työelämässä

Alumnimme Tiina Palmunen kiinnostui Keskon harjoitteluohjelmasta tavattuaan yrityksen HR-edustajan Aalto Summer Job Dayssa. Nykyisessä työssään Keskon henkilöstövastuullisuuden asiantuntijana hän työskentelee muun muassa monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden edistämisen parissa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Kauppakorkeakoulun alumni Tiina Palmunen

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskus käynnistyy

Aalto-yliopisto perustaa Bioinnovaatiokeskuksen Jane ja Aatos Erkon säätiön yli 10 miljoonan euron tuella. Bioinnovaatiokeskus aloittaa toimintansa 2021 rekrytoimalla professorin ja ensimmäiset tohtoriopiskelijat.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Aalto-yliopiston logo

Alumni Pekka Lehtinen: Verkostoidu opintojesi aikana niin paljon kuin pystyt, ja valmistuttuasi laajenna perspektiiviäsi

Pitkän työuran tehnyt Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumni Pekka Lehtinen arvostaa edelleen opintojen aikana saatuja taitoja: ”Tiimityöskentely ja kyky ajatella luovasti ovat olleet parhaat eväät uraani ajatellen.”
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
BScBA Program alumnus Pekka Lehtinen

Alumnit Juha Liila ja Bryan Mertanen: Yrittäjänä on mahdollisuus toteuttaa vapaasti itseään ja omia ajatuksia ja ideoita

”Yrittäjänä saa toteuttaa itseään vapaasti.”
Opinnot
Julkaistu:
School of Business alumni Bryan Mertanen and Juha Liila

Digitaalisten ihmistieteiden tietoinfrastruktuurit mukaan Suomen Akatemian uudelle tiekartalle

Aallon osuus infrastruktuurissa liittyy kieliteknologiaan ja linkitetyn datan tietoinfrastruktuuriin digitaalisissa ihmistieteissä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
hyvoneneero_700_400_fi.jpg

Suomen Akatemia päätti tutkimusinfrastruktuurien tiekartasta

Aalto-yliopisto on mukana kymmenessä kansalliselle tiekartalle vuosille 2021–2024 valitussa tutkimusinfrastruktuurissa, jotka tukevat yliopiston seitsemää tutkimusaluetta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
A detail of an exhibition on quantum technology at Aalto University, photo by Mikko Raskinen

Francis Ford Coppola: "Olen elokuvan opiskelija"

Aalto-yliopiston opiskelijat keskustelivat elokuvasta legendaarisen ohjaajan, tuottaja Francis Ford Coppolan kanssa, joka oli vierailulla Suomessa.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Harmaatukkainen ja -partainen mies tumma puku päällä seisoo punaisella matolla ja katsoo tiiviisti kameraan, taustalla elokuvafestivaalin mainosseinä

Uusi teknologia tekee etäläsnäolosta lähes aidon tuntuista

Aalto-yliopisto, Taideyliopisto ja Tampereen yliopisto kehittävät miljoonarahoituksella virtuaalista läsnäoloa, joka näyttää ja tuntuu siltä kuin kaikki osallistujat olisivat samassa tilassa. Näkö- ja kuuloaistin lisäksi todentuntua voidaan luoda kosketuksella ja tuoksuilla.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
MAGICS-infrastruktuuri mahdollistaa virtuaalitodellisuuden hyödyntämisen muun muassa taiteellisissa esityksissä. Kuva: Aalto Studios.

Työelämän ja koulutuksen yhteys vahvistui kolmivuotisessa hankkeessa

Opetus- ja kulttuuriministeriön vuosien 2018-2020 kärkihanke Työelämäpedagogiikka korkeakoulutuksessa (Työpeda) on päättynyt.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Students working together on laptops.

Miten datan käyttö muuttaa yhteiskuntaa?

KAUTE talksin ja Aalto-yliopiston webinaarissa keskusteltiin, millaisia vaikutuksia teknologisella kehityksellä on yhteiskuntaan ja ketkä voivat vaikuttaa siihen. Keskustelussa nousi esiin tarve ymmärtää syvällisemmin datan ja muiden teknologioiden käytön eettisyyteen ja vastuullisuuteen liittyviä kysymyksiä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
KAUTE talks x Aalto University, photo: Mikko Raskinen