Ajankohtaista yhteistyöstä
Lisää varmuutta syväoppimiseen
Tohtorikoulutettava Lassi Meronen kehittää Saabin tuella syväoppimisen malleja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi tutkissa ja lääketieteen diagnosoinnissa.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Anni Heikkilä
”Haastan kaikki koulumme alumnit mukaan lahjoittamaan, vaikka ihan pienelläkin summalla.”
Eveliina Peltola: Matematiikka on kaunista siksi, että siinä kaikki järjestyy luonnollisella tavalla
Matematiikka on apulaisprofessori Eveliina Peltolan mukaan universaali kieli, johon pitää päästä sisään ennen kuin sitä voi käyttää.
Huawei-stipendit kolmelle opinnoissaan menestyneelle opiskelijalle
Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö jakoi palkinnot kolmelle Sähkötekniikan korkeakoulusta edellisenä vuonna valmistuneelle diplomi-insinöörille. Stipendeillä haluttiin tukea lupaavia ja lahjakkaita opiskelijoita.
Minun Kauppis-muistoni: Kaksi erilaista elämää Kauppakorkeakoulussa
”Opiskelijana ja opetus- ja tutkimustehtävissä”
Shortcut AALTO tuo inspiroivan ja modernin salongin uudistuneeseen A Blanciin
Parturi-kampaamo Shortcut perustettiin noin 30 vuotta sitten Tapiolassa. Lähtökohta on alusta lähtien ollut sama: laadukas palvelu sekä erittäin viihtyisät salongit. Nyt ovensa avaa uudistuvassa ostoskeskus A Blancissa järjestyksessä neljäs Shortcut-salonki, Shortcut AALTO.
Alumni Jukka Kajan: Hyviäkin asioita pitää markkinoida, eivät ne muuten lennä
Markkinoinnin alumnimme Jukka Kajan perusti kestävän kehityksen ratkaisujen joukkorahoitusalustan Joukon Voiman, ja vaikuttaa nykyään kasvipohjaisten ruokien ja kasviproteiinien parissa Verso Foodilla. ”Urallani olen aina ollut mukana eri toimialojen murroksessa”.
Taantuvien kaupunkien elinkelpoisuutta etsimässä
Epätasainen alueellinen kehitys lisää taantuvien paikkakuntien määrää kaikkialla ja tekee siitä globaalin haasteen.
Tarve satelliiteista riippumattomille navigointiratkaisuille kasvaa
Tohtorikoulutettava Jouko Kinnari tutkii Saabin tuella, miten paikantaminen olisi mahdollista ilman satelliittipaikannusjärjestelmiä.
Kolme aaltolaista valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseniksi
Jäseniksi kutsutaan ansioituneita ja arvostettuja tieteentekijöitä. Aallosta valittiin tänä vuonna professori Mauri Kostiainen, professori Matti Liski sekä dosentti Sabrina Maniscalco.
Unelmana uusiopuhelinten maailmanvalloitus
Sami Marttinen osti nettikirpputorilta kännykän, joka ei koskaan saapunut. Kokemuksesta sai alkunsa käytettyjä älypuhelimia huoltava ja myyvä Swappie, joka kasvaa vauhdilla Euroopassa.
Pääosassa kiltti puhdistajabakteeri
Typpeä ja orgaanista ainetta syövät puhdistajabakteerit ovat mukana prosesseissa, joita kehittämällä jätevesiä voidaan puhdistaa tulevaisuudessa vähemmällä energialla ja päästöillä.
Helsingin kaupunki ja Aalto-yliopisto perustavat hautomon edistämään puhtaita ja kestäviä kaupunkiratkaisuja
Helsingin kaupunki ja Aalto-yliopisto perustavat uuden Urban Tech Helsinki -hautomon helsinkiläisille startup-yrityksille.
Terveystalo Otaniemi tulee toimimaan uudistuneessa A Blancissa
Tulet löytämään Terveystalon kokeneet ja osaavat terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijat uusista tiloista ostoskeskus A Blancin toisessa kerroksessa.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Tianyi Pan
”Kaupalliset opinnot ja hyvin kansainvälinen ura toivat minulle ainutlaatuista osaamista nähdä asiat monelta eri kantilta ja hyvin kokonaisvaltaisesti, ei pelkästään jokin tietty kulma edellä”, kertoo Shanghaissa tekoälyn ja koneoppimisen parissa työskentelevä lahjoittajamme ja alumnimme Tianyi Pan.
Osuustoiminnan konkari Taavi Heikkilä aloittaa uuden pestin Aalto-yliopistossa
Heikkilän Executive in Residence -tehtävä perustetaan lahjoitusvaroin. Suomi on maailman osuustoiminnallisin maa, ja siksi alan tutkimukseen ja opetukseen sekä yritysten ja yliopiston yhteistyöhön panostaminen on tärkeää, sanovat lahjoittajat.
Energiamurros vaatii oikein ajoitettuja investointeja
KAUTE talks x Aalto-yliopisto -webinaarissa keskusteltiin EU:n tavoitteesta siirtyä nollahiiliseen yhteiskuntaan. Keskustelussa otettiin kantaa siihen, millaisia muutoksia, haasteita ja mahdollisuuksia energiamurros tuo mukanaan.
Millimetriaaltoteknologia muuttaa verkkoyhteyksiä
Langattoman tiedonsiirron lisäksi teknologia auttaa tutkien kehittämisessä.
Dataveistos havainnollistaa liikevirtojen ja ilmanlaadun syklin Triplassa
Miltä data näyttää ja kuulostaa? Sitä voi testata kauppakeskus Triplassa vuorovaikutteisessa datainstallaatiossa.
Aalto-yliopiston opiskelijan idean pohjalta syntyivät Suomen olympiajoukkueen asut Tokion kisoihin
Luhta Sportswear Company ja Aalto-yliopisto suunnittelivat yhteistyössä asut Tokion kisoihin 2021.