Esittelyssä Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumni 2018 Elina Björklund
Elina Björklund, Reiman toimitusjohtaja, valittiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Vuoden Alumniksi 2018.
Tekstiiliteollisuutta uudistaville kuituteknologioille voitto Euroopan komission RegioStars-kilpailussa
Aallon ja VTT:n toteuttama TeKiDe-hanke ylsi voittoon hiilidioksidipäästöjen vähentämisen kategoriassa.
Merja Penttilälle yli miljoonan euron rahoitus Wihurin rahastolta synteettiseen biologiaan
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt 9.10.2018 rahoituksen professori Merja Penttilälle nuorten tutkijoiden synteettisen biologian tutkimusyhteisön perustamiseen.
Opiskelijaprojektissa löydettiin Stora Ensolle huomattavia optimointimahdollisuuksia
Stora Enson Consumer Board -divisioonalle luotiin optimointityökalu verkoston materiaalivirtojen optimointiin.
Unohda johto ja töpseli, sähköauto ladataan langattomasti – tulevaisuuden energiaratkaisuja kehitetään Otaniemessä
Smart Otaniemi testaa uusia ideoita paremman energiatulevaisuuden puolesta.
50 vuotta on kulunut menestyksekkäästä FINNFOCUS 68 -vientinäyttelystä
Kyseessä on kautta aikain suurin KY:n organisoima tempaus.
Ihmisten kritiikki vallitsevaa ruokajärjestelmää kohtaan näkyy lähi- ja luomuruuan suosiona
Galina Kallion väitöstutkimus osoittaa, miten ihmiset haastavat vallitsevaa ruoantuotantoa ja markkinajärjestelmää hakeutumalla suoraan ruoan alkuperän luokse.
Sähkötekniikan korkeakoulussa jaettiin ensimmäiset Vuoden sytyttäjä -palkinnot tunnustuksena oppimisen edistämisestä
Sähkötekniikan korkeakoulussa palkittiin ansioituneita opettajia.
Kielletty rakkaustarina Nairobista
Christopher Wesselsin kuvaama elokuva Rafiki nähdään Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla. Wessels valmistui pari vuotta sitten Aalto-yliopistosta.
IDBM Challenge -kurssilla innovoitiin Helsingin ja Kööpenhaminan tulevaisuuden parhaaksi
Monialaisella ja -aistillisella IDBM-kurssilla työstettiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteita käytännössä.
Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin ohjelma kymmenen parhaan joukossa
Viisi opiskelijahanketta valittiin edustamaan Aaltoa Barcelonan maisema-arkkitehtuurin biennaalissa.
Tutkimusviestintä on ajattelun selkeyttämistä
Sosiaalinen media antaa tutkijalle työkaluja vaikuttamiseen, verkostoitumiseen ja asiantuntemuksen esilletuomiseen. Näillä vinkeillä pääset alkuun!
Upealta tuntuu!” - Jaakko Kahilaniemelle ING Unseen Talent Award
Kahilaniemen luontokuvasarja "Nature Like Capital" käsittelee sitä, miten ihmiset käyttävät luontoa pääomana – ei ympäristönä ja luonnollisena paikkana.
Professori Antti Räisäselle sosiaalisuus on toisista välittämistä
Professori Antti Räisänen jäi eläkkeelle pitkän akateemisen uran jälkeen 1.10.2018.
Kirjastoissa arkkitehtuuriviikko tällä viikolla
Kirjastoissa ympäri Suomen järjestetään ensimmäistä kertaa kuluvalla viikolla arkkitehtuurin teemaviikko. Se on Venetsian arkkitehtuuribiennaalin Suomen näyttelyn oheistapahtuma.
Arkkitehtuurin Finlandia-palkinto Uudelle Lastensairaalalle
Sairaalan suunnitellut työryhmä piti lähtökohtanaan lapsen näkökulmaa.
Opetussatelliitti voitti paikan Kansainväliseltä avaruusasemalta
Aallon opiskelijat suunnittelivat satelliitin, jonka lapsikin voi koota ja ohjelmoida. Ohjeet voi pian ladata verkosta ja ulkokuoren saa suunnitella itse – vaikka maitopurkista.
Tekniikan alat kiinnostavat nuoria naisia – lukiolaiset varasivat uuden Shaking up Tech -tapahtuman loppuun tunnissa
Tekniikan alat kiinnostavat nuoria naisia – lukiolaiset varasivat uuden Shaking up Tech -tapahtuman loppuun tunnissa
100 % Sähkötekniikan korkeakoulun tohtoreista on tyytyväisiä tutkintoonsa
Yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden Aarresaari-verkosto selvitti viime talvena, kuinka vuonna 2014 tohtorin tutkinnon suomalaisissa yliopistoissa suorittaneet ovat työllistyneet. Sähkötekniikan korkeakoulun tohtoreista 100 % oli tyytyväisiä tutkintoonsa uransa näkökulmasta.
Aalto-yliopisto hakee vararehtoria johtamaan innovaatiotoimintaa
Aalto-yliopisto hakee vararehtoria johtamaan innovaatiotoimintaa