Monenlaista markkinointia Avoimen yliopiston syksyssä
Aalto-yliopiston avoimen yliopiston syksyn 2017 tarjonnasta löytyy Markkinoinnin aineen kursseja Brändijohtamisesta, Palvelujen markkinoinnista sekä englanninkielinen kurssi kuluttajakäyttäytymisestä nimeltä Consumer Behavior.
Pekka Heikkinen valittiin Espoo Ambassadoriksi
Puuarkkitehtuurin professorille kaupunkiyhteistyö on tärkeää myös uusien ratkaisujen luomiseen ja testaamiseen.
Kulkevatko tuottavuus ja työhyvinvointi käsi kädessä?
Aallon, Nordean ja Tampereen yliopiston hankkeessa tutkitaan työhyvinvointia, sosiaalisia verkostoja ja tuottavuutta.
Hankintojen johtaminen: tiivis paketti ostotoiminnasta
Syksyllä 2017 toteutetaan jälleen kurssi "Hankintojen johtaminen", joka on saanut hyvää palautetta
”Olen työssäni saanut lisätehtäviä hankinnassa. Siksi kurssi antoi minulle hyvää pohjatietoa miten hankinnassa toimitaan ja miksi.”
”Olen työssäni saanut lisätehtäviä hankinnassa. Siksi kurssi antoi minulle hyvää pohjatietoa miten hankinnassa toimitaan ja miksi.”
Tähtitiedettä koulun pihalla
Aallon tutkijoiden tiedetuokioissa nuppineula ja rantapallo havainnollistavat aurinkokuntaa ja köydenpätkät verkostotutkimusta.
Neljä Aallon tutkimusalaa maailman 50 parhaan joukossa
Aalto nousi Shanghai-vertailun kärkeen meritekniikan, tietoliikennetekniikan, kaivos- ja mineraalitekniikan ja johtamisen tutkimuksessa.
"Night Pieces" Venetsian tutkimuspaviljongissa
"Night Pieces: 3 x Spatial Access to ‘The Venice’" oli esillä Venetsian tutkimuspaviljongin Camino Events -sarjassa 27.8. saakka.
Elokuvatuotannon menestystekijät kv-konferenssin teemana 4.-5.12.2017
Aalto-yliopiston Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella toimiva suomalaisen elokuvan menestystekijöitä selvittävä tutkimusryhmä järjestää 4.-5.12.2017 kansainvälisen konferenssin ”Elements of Success - rethinking audience and production studies as practice”.
Aallosta ponnistanut ICEYE sai jättirahoituksen
Tutkasatelliittipalvelun SAR-teknologia mahdollistaa kuvaamisen säästä tai vuorokaudenajasta riippumatta.
EU-tutkimushanke tähtää arktisen merenkulun turvallisuuden parantamiseen
Työ pohjautuu osittain Aalto-yliopiston johtaman Arktiset merelliset toiminnat ja merenkulku -huippuyksikön tutkimukseen.
Vuorovaikutusosaamista työelämää varten
Vuorovaikutustaidot ovat kuuntelemista, kysymistä ja vastaamista, keskustelun johtamista, tiedon jakamista, näkemysten esiintuomista, vaikuttamista, perustelutaitoja.
Ennätysmäärä Kauppakorkeakoulun opiskelijoita vaihtoon
Kauppakorkeakoulun opiskelijat ymmärtävät vaihto-opintojen merkityksen urakehitykselle.
Tekniikan alan yhteistyöyliopisto aloittaa – lisää diplomityöntekijöitä Lounais-Suomen yrityksiin jo tänä syksynä
Diplomityöntekijöitä saadaan lisää alueen yrityksiin jo syksyllä 2017. Alkuun yhteistyötä toteuttaa Aalto-yliopiston koordinoima konsortio.
Olli Ilpo Salosen esikoispitkä saa kansainvälisen ensi-iltansa Norjan Haugesundissa
Elokuva on Salosen maisterintutkinnon lopputyö Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselle.
Alumnisuurlähettiläs Kari Janhunen: Harjoittelut ulkomailla rohkaisivat myöhemmin lähtemään työskentelemään ulkomaille
Työharjoittelut ulkomailla rohkaisivat alumniamme Kari Janhusta hakeutumaan töihin ulkomaille. Hänen työurastaan komeat 20 vuotta onkin kulunut rahoituksen eri toimissa useassa eri maassa.
Eläköitynyt professori Arto Lahti otti elämäntyökseen yrittäjyyden edistämisen
Lahden mukaan Suomea parempaa maata yrittämiselle ei juuri ole.
Tutkijat tulostivat grafeeninkaltaisia materiaaleja mustesuihkutulostimella
Kansainvälinen tutkijaryhmä on kehittänyt grafeeninkaltaisista materiaaleista valmistettuja musteita, jotka soveltuvat mustesuihkutulostukseen.
Uudistettu Dipoli avautuu Aalto-yliopiston kampuksella
Perinteikäs rakennus peruskorjattiin alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen koko yhteisön kohtaamispaikaksi.
Aalto ja MIT Media Lab yhteistyöhön kampuskehittämisessä
Aalto ja MIT Media Lab kehittävät räätälöitävän, vuorovaikutteisen apuvälineen skenaariosuunnitteluun ja kaupunkikehittämiseen.
Aalto-yliopisto ja GE Healthcare laajentavat yhteistyötä
۳ٱٲön alueita ovat muun muassa terveydenhuollon data-analytiikka ja tekoäly sekä startup-toiminta.