Uutiset

Aalto-yliopisto haluaa tarjota koulutusta elokuva-alan toimintaprosessien kehittämiseen

Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos on valmis laajentamaan koulutustarjontaansa jo alalla toimiville.

Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella (ELO) on seurattu huolestuneena viimeaikaista keskustelua elokuva-alan työtavoista ja vastuista. Myös #metoo-kampanja on osoittanut, että muutokseen tarvitaan olemassa olevien rakenteiden ja toimintakulttuurin syvällistä ja kriittistä tarkastelua.

Esimiestyön ja ryhmädynamiikan osaaminen on ollut keskiössä viime vuosien aikana toteutetussa opetusohjelmien uudistustyössä. ELO:n laitosjohtajan Anna Heiskasen mukaan taiteilijaksi kehittyminen vaatii rinnalleen yhteisöllisten työskentelytapojen omaksumista ja ymmärrystä ammattiroolien vastuukysymyksistä. Laitoksen nykyinen kurssitarjonta vastaa jo moniin alalla esiin tulleisiin ongelmiin, ja tuoreimpien opiskelijasukupolvien saama koulutus poikkeaa merkittävästi vuosituhannen alun sekä aiempien elokuvantekijäsukupolvien opetuksesta.  

”ELO haluaa olla aktiivisesti mukana meneillään olevassa muutoksessa. Meillä on osaamista ja valmiutta päivittää käytännön työn osaamista, käydä keskustelua sekä tarjota tukea. Haluamme nyt laajentaa koulutustarjontaamme jo alalla toimiville. Laitos on valmis järjestämään tarvittavaa koulutusta jo syksyllä 2018, mikäli tarvittava erillisrahoitus ministeriöltä järjestyy. Otamme myös mielellämme vastaan ehdotuksia koulutuksen tulevista sisällöistä”, Heiskanen sanoo.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.