News
Current news related to WiTLAB
DogFlix tai laserkaulapanta - koirien internetin kehitysideat tarkastelussa
Voisiko yksinäisten koirien hyvinvointia parantaa, jos saisimme ne kommunikoimaan keskenään teknologian välityksellä?
"Uskokaa meitä kun sanomme, että kärsimme"
Dokumenttielokuvien tekijä Suvi West kertoo, että hänen kansansa eli saamelaiset ovat edelleen traumatisoituneita kolonisaation vaikutuksista.
Ohjelmistokurssin pääpalkinnon voittanut tiimi suunnitteli ketterän palautejärjestelmän nettikehittäjien käyttöön
Projektin omistajana on Sievo, ja se on avoimesti kaikkien yritysten hyödynnettävissä.
Viisi uutta akatemiatutkijaa ja kolme uutta tutkijatohtoria
Uudet tehtävät ovat Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen sekä kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikuntien rahoittamia.
Pieni Suomi on metallien kiertotaloudessa iso tekijä
Suomi valittiin vetämään Euroopan akkukierrätyksen strategista suunnittelua. Siitä on kiittäminen kovatasoista tutkimusta ja alan toimijoiden tiivistä yhteistyötä.
Miten voimme muuttaa jäteveden resurssiksi?
Kiertotaloudessa jätevesi on tärkeä elementti. Siitä saadaan meille jokaiselle välttämättömiä ravinteita ympäristöystävällisesti.
”Kiertotalouden ratkaisuja ei tehdä yksin”
Kiertotalouden työpajoissa punotaan uutta yhteistyötä insinöörien ja kauppatieteilijöiden välille.
Ennakkoasenteemme näkyvät aivokuvissa
Elokuvakatsojille tehty funktionaalinen magneettikuvaus osoitti, että samankaltaisia kohtaan tunnetaan enemmän empatiaa.
Aalto-yliopiston tutkijat voittivat palkinnon tekoälykonferenssissa
Tutkijoiden kehittämä uusi tekoälymenetelmä ymmärtää aiempaa paremmin ennustamiseen liittyviä epävarmuuksia. Menetelmä mallintaa tekoälyennusteen jatkuvana virtana, ja sitä on helpompi tulkinta kuin aiempia neuroverkkomenetelmiä.
CEMS Club Helsinki edistää kestävää kehitystä
Aallon CEMS Club kannustaa opiskelijoita kasvisruokailuun Good Citizen -kortilla.
Kun kulttuurikohde tuhoutuu, 3D-digiarkisto auttaa jälleenrakentamisessa
Aalto-yliopiston ja Paikkatietokeskuksen tutkijat ovat mallintaneet tällä vuosituhannella jo lähes sata merkittävää kulttuurikohdetta. Suomi on maailman huippua 3D-mittalaitteilla tuotetun digitaalisen, valokuvamaisen ja mittatarkan aineiston tuottamisessa ja käsittelyssä.
Uusia metodeja muodin ja vaatteiden suunnittelussa
Aalto Fashionin New Construction Methods -näyttely esittelee luovia lähestymistapoja ja kokeiluja muodin ja vaatteiden suunnittelussa ja valmistuksessa Dipolissa huhtikuussa.
"Tavoitteenani on kouluttaa muotoilijoita työskentelemään julkishallinnon ylimmillä tasoilla"
Professori Ramia Mazé kertoo, kuinka muotoilu voi lähentää kansalaisia ja poliittista suunnittelua. Hän haluaa myös viedä muotoilua aivan uuteen suuntaan.
Hollantilainen polymeeritutkijoiden yhteisö palkitsi professori Olli Ikkalan
PTN Medema –palkinto annetaan vuosittain tunnetulle kansainväliselle polymeeritieteen tutkijalle.
Hevimetallimusiikilla ja suomalaisella identiteetillä on vahva yhteys
Akatemiatutkija Toni-Matti Karjalainen tietää, miten suomalainen metallimusiikki rakentaa Suomen maabrändiä.
”Valitse juuri se erikoistumisalue, joka sinua itseäsi kiinnostaa”
Alumnit tukevat mielellään kauppatieteiden ensimmäisen vuoden opiskelijoiden erikoistumisaluevalintaa.
Lukijat uppoutuvat äänikirjaan hyvin eri tavoin – ja se näkyy aivoissa
Uutta aivotutkimusmenetelmää voidaan jatkossa hyödyntää esimerkiksi luovuuden tutkimisessa.
Avoin haku Aalto ARTSin opiskelijoille: kuvittajille ja graafikoille Flow Festivaliin 2019
Flow Festival (Helsingin Suvilahdessa 9.-11.8.) avaa haun Aallon opiskelijoille festivaalialueen seinämaalauksista.
Jussi Rintanen tietää, miten loputtomista vaihtoehdoista löytyy se oikea
Algoritmipohjainen tekoäly auttaa optimoimaan bussilinjoja, tehtaita ja työvuorolistoja. Se voi myös automatisoida suuren osan nykyisestä ohjelmistokehityksestä.
Kas, uusi esine! Mitenköhän se toimii? – Robotti voi oppia kokeilemalla
Aalto-yliopisto on mukana tutkimushankkeessa, jonka tavoitteena on saada robotit kokeilemaan uusia esineitä ja siten oppimaan niiden käyttöä ilman tarkkaa ohjelmointia.