Follow Energy News at Aalto University

4409 hakutulosta Uutinen, Energiaratkaisut, ۳ٱ𾱲ٲö, Liiketoiminta muuttuvassa kansainvälisessä ympäristössä, Innovaatiot, Materiaalit ja luonnonvarat, Muotoilu, Tutkimus, Kestävä kehitys, Tekniikka, Aalto Summer School, energia, näyttelyt ja messut, Kauppakorkeakoulu, exhibitions, Perustieteiden korkeakoulu, Kemian tekniikan korkeakoulu, Sähkötekniikan korkeakoulu, Insinööritieteiden korkeakoulu, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Älykkäät materiaalit muuttavat valmistuksen ekosysteemiä ja yritysten liiketoimintamalleja kestävämmäksi

Datan ja materiaalien parempi hyödyntäminen edellyttää yrityksiltä tiiviimpää ja avoimempaa yhteistyötä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Valmistuksen ekosysteemi. Kuva: Esko Hakanen.

Alumnisuurlähettiläs Elvira Vainio: Pääaineen ei tarvitse määrittää tekemisiäsi loppuikään asti

”Koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella lisää ja kokeilla uusia asioita – siinä toimin itse hyvänä esimerkkinä! Opiskelin logistiikkaa, mutta työelämässä ymmärsin, että minua kiinnostaa sekä liiketoiminta että ihmiset, ja niin päädyin niihin tehtäviin, joissa nyt toimin”, sanoo alumnimme Elvira Vainio, joka työskenteli Veikkauksella HRD-päällikkönä vuosina 2017-2019.

Nykyisin Vainio työskentelee perustamansa yrityksen FAB Mondayn parissa (2020).
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
School of Business Alumni Ambassador Elvira Vainio

Talotekniikan esivalmistuksen hyödyt ja vaatimukset puntarissa

Aalto-yliopiston tutkijaryhmä kartoitti talotekniikan esivalmistuksen hyötyjä, haasteita ja menestystekijöitä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Talotekniikan esivalmistus

Suomen Akatemiassa keväällä haettavana akatemiaohjelma- ja FIRI-rahoitusta sekä kansainvälisiä yhteishankkeita

Suomen Akatemiassa on alkuvuoden aikana haettavana mm. kolmen akatemiaohjelman ja tutkimusinfrastruktuurihaun (FIRI) rahoitusta sekä kansainvälisiä yhteishankkeita.
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Rakentajat ottivat vauhtia uudistumiseen maailman kärjeltä

Aalto-yliopiston kokoama yrityskonsortio haki tietoa ja inspiraatiota rakennusalalle kansainvälisen benchmarking-selvityksen avulla.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Olli Seppänen

Miina Rautiaisen metsäkuvat tulevat satojen kilometrien korkeudesta

Kaukokartoituksen professori kehittää menetelmiä, joita tarvitaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen tutkimisessa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Professor Miina Rautiainen

Otaniemen kierrätyskeskus palkittiin esimerkillisestä kestävän kehityksen edistämisestä

Palkinnon myönsi Aalto-yliopistokiinteistöt ja Aalto-yliopiston kestävän kehityksen tiimi, joka vaikuttui kierrätyskeskuksen toiminnan aloitteellisuudesta ja innovatiivisuudesta.
Kampus
Julkaistu:
Otaniemen kierrätyskeskus

Maailmankaikkeuden salaisuudet löytyvät suuresta sinisestä sylinteristä

Helium-3 voi kertoa, miten kaikki tuntemamme sai alkunsa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Way Out There - Big blue cylinder

Urbaaniutta ja vehreyttä kampukselle

Otaniemi ja Aalto-yliopiston kampusalue muuttuvat vauhdilla. Alueelle rakennetaan paljon uutta. Samalla kaupunginosasta muokataan kutsuva keidas ulkotiloja ja viheralueita kehittämällä.
Kampus
Julkaistu:
SLA havainnekuva viheralueista Kuva: SLA

Avaruussää voi koetella arktisia alueita – uusi menetelmä helpottaa sään ennustamista

Menetelmä analysoi magneettikenttien muutoksia. Avaruussää vaikuttaa arktisilla alueilla esimerkiksi sähköverkkoihin, kaivostoimintaan ja laivakuljetuksiin.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Mittauksia Grönlannista vuonna 2011 tammikuusta maaliskuulle

Tutkimusetiikan barometri -kysely

Tutkimusetiikan barometri kartoittaa Suomen tiedeyhteisön näkemyksiä ja kokemuksia tiedemaailman eettisistä ohjeista ja koulutuksesta, hyvän tieteellisen käytännön loukkauksista ja haasteista sekä tutkimustyön arvoista. Kyselyyn toivotaan vastauksia erityisesti tutkijoilta ja opettajilta.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Aalto BIZ researchers, photo Aino Huovio

Aalto-yliopisto mukana jo kolmessa tutkimuksen lippulaivahankkeessa

Tekoälyn, fotoniikan ja biomateriaalien osaamiskeskittymät tukevat korkeatasoista tutkimusta, taloudellista kasvua ja yhteiskunnan hyvinvointia.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
flagship

Apulaisprofessori Junhe Lianin tavoitteena ovat paremmat teräsmateriaalit

Materiaalien ominaisuuksilla on ratkaiseva vaikutus lopputuotteen toimivuuteen. Professori Junhe Lianin tavoitteena on parantaa 3D-tulostuksessa tai missä tahansa muussa valmistusprosessissa käytettäviä materiaaleja. Hän keskittyy metalleihin.
Nimitykset
Julkaistu:
Junhe Lian

Alumni Niklas Karvonen: Ulkomailla työskentelyssä korostuu balanssi oman tekemisen, arvojen ja ympäristön toimintatapojen välillä

”Työllistymiseeni on vaikuttanut monet eri kokemukset ja sattumukset yliopistoelämästä”, sanoo Kauppakorkeakoulun alumni Niklas Karvonen, joka työskenteli vuosina 2018-2019 Tokiossa Business Design Managerina 16Lab-nimisessä startupissa.

Nykyisin Karvonen työskentelee Marketing and Community Leadina Code Chrysalis -nimisellä koodausleirillä Tokiossa (2020).
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
School of Business alumnus Niklas Karvonen

Juhani Pekkala on nimitetty Executive in Residence –tehtävään markkinoinnin laitokselle

Pekkalan tehtävänä on tuoda uutta tietoa ja näkemyksiä kaupan alan murroksesta ja alan yritysten muuttuvista osaamistarpeista sekä auttaa syventämään alan tutkimuksessa tärkeitä suhteita elinkeinoelämään.
Nimitykset
Julkaistu:
Kuvassa näkyy Juhani Pekkala. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Rohkeutta, mokia ja tekoälyn mahdollisuuksia

Aalto-yliopiston tutkijat ovat mukana monissa Tieteen päivien kiehtovissa keskusteluissa. Viisipäiväinen tiedetapahtuma on kaikille avoin, ja osaa esityksistä voi seurata myös verkossa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Tekoäly

Mitä näemme peilissä? Uudet metapinnat näyttävät ”kirkkailta” toisesta suunnasta, mutta ”tummilta” vastakkaisesta suunnasta

Aalto-yliopiston tutkijat kehittivät metapintoja, joilla on äärimmäisen epäsymmetriset heijastusominaisuudet. Uuden keksinnön avulla voidaan kehittää pintoja, jotka toimivat joko vahvasti tai heikosti heijastavina riippuen siitä, missä kulmassa valo osuu pintaan.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Metamirrors show different things to different observers

Aalto-yliopisto luo digitaalista kaksosta kehittävien yritysten verkoston

Digitaalinen kaksonen mullistaa tuotekehityksen ja ylläpidon kokoamalla kaiken saatavilla olevan tiedon fyysisestä paristaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Industrial_Internet_kuvituskuva photo_Mikko_Raskinen

Hiljaisista galakseista kuuluu kummia

Hiljaisimmista, aktiivisista galakseista on paljastunut paljon yllätyksiä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Way Out There - Metsähovi Radio Observatory

Aloita uusi vuosi matkalla ulkoavaruuteen!

Tammikuussa Aallon Facebook Live -lähetyksissä mennään #YliYmmärryksen – tervetuloa mukaan!
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Our new Facebook Live Series, Way Out There, kicks off on 9 January