Uutiset

100 000 ja enemmän

Professori Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarjan Youtube-tallenteita on ladattu yli 100 000 kertaa reilun kahden vuoden aikana.

Erittäin suositun luentosarjan luennot ovat saavuttaneet suuren katsojamäärän verkossa. Vuodesta 2001 järjestetyn kurssin luennot on videoitu ja julkaistu verkossa vuodesta 2009 ja Aalto-yliopiston Youtube-kanavalla vuodesta 2013 lähtien.

Luentovideoiden suosio yllätti

Kurssin kehittäminen fyysisenä opetustapahtumana on ollut professori Saarisen pääkiinnostus eikä luentoja alun perin suunniteltu verkossa julkaistaviksi.

”Aluksi koko idea kauhistutti, koska jokainen virhe näkyy ja jokainen änkytys tallentuu ikiajoiksi”, professori Saarinen sanoo. ”Mutta riski kannatti ottaa.

Luennoista tehdyt videoinnit ovat tukeneet monien opiskelijoiden työskentelyä. Ne ovat saaneet hämmästyttävän hyvän vastaanoton myös yliopiston ulkopuolella.

Kurssivideot näyttävät toimivan monien ihmisten mielestä. Katsojamäärät kasvavat koko ajan, ja kaiken aikaa saan kuulla innostunutta palautetta eri puolelta Suomea."

Alkuvuosina videoinnit toteutti TKK:n ECMediaTeam ja viime vuosina Mikko Raskinen Aallon viestinnästä ja Jussi Tarvainen teekkareiden elokuvakerho Montaasista.

"Olen kiitollinen tuesta, mitä olen saanut kurssin verkkoulottuvuutta toteutettaessa.”

Tunnelmaintensiiviset luennot

Professori Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarja on avoin kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille ja luennoille osallistutaan myös yliopiston ulkopuolelta. Tuotantotalouden laitoksen ja Systeemianalyysin laboratorion yhdessä järjestämän kurssin suorittaa keväisin yli 500 opiskelijaa eri tutkinto-ohjelmista.

Luentosarjan kantavana ajatuksena on tarjota osallistujille tilaisuus omaehtoiseen, laaja-alaiseen ja eteenpäinvirittyneeseen elämänfilosofiseen ajatteluun. Tavoitteena on synnyttää voimakkaasti rikastava oivallusympäristö, joka hyödyntää länsimaisen ja itämaisen filosofian voimavirtoja sekä nykyaikaisen ihmistutkimuksen keskeisiä tuloksia. Luennot ilmentävät professori Saarisen elämyksellisestä, kokonaisvaltaista ja tunnelmaintensiivistä luentotapaa, jossa avainroolissa on osallistujissa syntyvä ajattelun liike.

"Kurssin kehittämiseen ja toteuttamiseen saamani tuki on osoittanut Aalto-yliopistolta näkemyksellisyyttä ja halukkuutta heittäytyä luoviin mahdollisuuksiin edelläkäyvällä otteella. Tämä on sitä Aaltoa, mihin itse uskon.”

Luennot Youtubessa:

Kurssin sivut:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä seisoo portaikon yläpäässä keskittyneenä katsomaan jotain toisen henkilön matkapuhelimesta.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston pitkäaikainen FITech ICT -hanke päättyy kesällä 2026 – verkoston yhteistyö jatkuu muiden hankkeiden parissa

FITech-verkostoyliopiston ICT-hanke päättyy kesällä, minkä myötä FITechin kurssivalikoimaan tulee muutoksia.
Neljä henkilöä istuu sohvalla olohuoneessa, pöydällä heidän edessään on palapelejä. Taustalla kaksi kehyksiä ja kasvi.
Opinnot Julkaistu:

TET-harjoittelija Dorotea Bjelicic: "Haluan isona kehittää jotain uutta ja omaperäistä"

Teknillisen fysiikan laitoksella TET-harjoittelijat pääsevät selvittämään millaista on työskennellä tutkijana laboratoriossa.
Henkilö valkoisessa takissa ja vaaleissa housuissa seisoo joenranta-aidan edessä, taustalla kaupunkinäkymä ja silta.
Opinnot Julkaistu:

Alumni Kati Vilhelmsson: “Yksi tärkeimmistä asioista, jonka sain Aallosta, oli aidosti globaali ajattelutapa”

Kauppakorkeakoulun International Business -ohjelman alumni Kati Vilhelmsson kannustaa nykyisiä opiskelijoita etsimään aktiivisesti kansainvälisiä mahdollisuuksia ja luottamaan verkostojensa voimaan.
yrittäjyyden lehtori Antti Lähtevänoja
Opinnot Julkaistu: