Uutiset

Aalto Digi Matchmaking 2017 houkutteli Otaniemeen 80 yritystä

Teollisuuden ja tutkijoiden vuoropuhelua seurasi verkossa tuhansia katsojia.

Anne Berner. Kuva Mikko Raskinen

Jo perinteeksi muodostuneen tilaisuuden avannut liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner korosti tiedeyhteisön, teollisuuden ja viranomaisten yhteistyön tärkeyttä ja muistutti, etteivät elämäämme mullistavat edistysaskeleet synny itsestään.

”Digitalisaatio on riippuvainen innovaatioista ja tiedon jakaminen on sen keskeisimpiä elementtejä”, hän painotti.

Digitalisaatio onkin yksi Aallon tutkimuksen painopistealueista: yli 400 professorista noin viidennes työskentelee jollain sen keskeisistä aloista.  Laskennallisen tieteen professori Kimmo Kaski painotti puheenvuorossaan datan merkitystä.

”Siitä on tullut aikamme valuutta ja uusi öljy”, hän kiteytti.

”Toisaalta, kuten raakaöljykin, se saa arvonsa vasta jalostamisessa.”

Aallossa tehdään dataan liittyvää huippututkimusta muun muassa tekoälyn, big datan ja koneoppimisen parissa. Tietotekniikan tutkimukseen ja opetukseen tehdyt panostukset näkyvät myös rankingeissa.

”Olemme maailman yliopistojen parhaan prosentin joukossa”, iloitsi Aalto Digi Platformia vetävä professori Yrjö Neuvo.

Suomesta tekoälyn ykköstekijä

Aalto Digi Matchmaking 2017 -tapahtuman 300 osallistujasta puolet tuli Aallosta ja puolet ulkopuolelta. Joukossa oli edustajia peräti 80 yrityksestä. Kiinnostavia keskusteluja käytiin verkostoitumisosuuden lisäksi dialogeissa, joita seurasi verkkolähetyksen kautta lähes 3000 ihmistä. Aalto-yliopiston professori Jarno Limnéll ja F-Securen CTO Mikko Hyppönen pohtivat kyberturvallisuuden kilpavarustelua ja korostivat pätevien osaajien tarvetta.

”Kyberturvallisuuden tärkein tekijä on ihminen”, Limnéll kiteytti.

Jarno Limnéll ja Mikko Hyppönen. Kuva Mikko Raskinen

Aalto-yliopiston akatemiaprofessori Samuel Kaski ja Reaktorin AI Designer Jaakko Särelä puolestaan kysyivät, onko tekoäly hypeä vai täyttä totta? Särelän mukaan itsenäiset, älykkäät järjestelmät ovat jo tosiasia, mutta vain rajatuilla alueilla – yleiseen tekoälyyn (Artifical General Intelligence, AGI) on vielä matkaa. Samalla kannalla oli Samuel Kaski, joka korosti myös, että Suomella on ainutlaatuinen mahdollisuus nousta tekoälyn ykköstekijöiden joukkoon.

”Sinne päästään vain teollisuuden ja tutkijoiden yhteistyöllä.”

Dialogin päätteeksi Koneen IoT johtaja Jouni Peltonen ja Aalto-yliopiston tutkijatohtori Timo Seppälä keskustelivat datalähtöisten palveluiden luomisesta. Perinteisen hissivalmistajankin liiketoiminnasta yhä kasvava osuus tulee dataan perustuvista innovaatioista ja räätälöidyistä palveluista.

”Data sinänsä on ilmaista, arvo syntyy sille rakennetuista innovaatioista”, Timo Seppälä painotti.

Lue myös:

Tutkijoiden demoille kertyi jonoa. Kuva Jukka Pätynen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Paula Nybergh. Mustavalkoinen muotokuva hymyilevästä lyhyttukkaisesta naisesta, jolla on silmälasit ja vaalea takki.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan

Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.
The Zipizop team, an alumni company from the Aalto Startup Center
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Helene Auramon ura yrittäjänä alkoi Taikin Arabus-hautomosta

Taideteollinen korkeakoulu käynnisti Luovien alojen Arabus-yrityshautomon vuonna 2007 Arabianrannassa. Pari vuotta myöhemmin Arabus sulautui osaksi Aalto StartUp Centeriä ja muutti Salmisaareen.