ºÚÁÏÍø

Uutiset

Aalto maineeltaan ykkönen nuorten keskuudessa

Imagotutkimuksen mukaan alle 30-vuotiaat arvostavat Aallon edelläkävijyyttä ja erottuvuutta.
imago_fi_fi.jpg

Nuorten suomalaisten mielikuvat Aalto-yliopistosta ovat pysyneet erinomaisina. Vuoden 2017 Taloustutkimuksen korkeakoulujen imagotutkimuksen mukaan Aalto-yliopisto on tunnetuin Suomen yliopistoista. Kokonaisarvosanaksi Aalto sai 8,39. Kyselyyn vastasi 1 600 alle 30-vuotiasta suomalaista.

Tutkintoja arvostetaan työmarkkinoilla

Imagoa selvitettiin lisäksi kymmenen väittämän avulla, joiden sopivuutta yliopistoon vastaajat arvioivat.

Aalto-yliopisto oli ensimmäisellä sijalla peräti kahdeksassa näistä väittämistä: Maine opiskelupaikkana on hyvä, tutkintoa arvostetaan työmarkkinoilla ja opetus on tasokasta, yliopisto on edelläkävijä, erottuu edukseen muista korkeakouluista, tarjoaa kansainvälisiä mahdollisuuksia, näkyy myönteisesti mediassa ja on hyvin esillä sosiaalisessa mediassa.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Korkeakouluaukio ja A-logo
Opinnot Julkaistu:

Ainutlaatuinen mahdollisuus Aallosta valmistuneille opiskella rahoitusta Yhdysvalloissa

Kauppakorkeakoulun alumnit Tuomo ja Tarja Vuolteenaho tukevat Vuolteenaho-stipendillään lahjakkaiden opiskelijoidemme akateemista huippuosaamista ja kansainvälisiä mahdollisuuksia.