Aalto-yliopiston äö23 haastaa normeja ja korostaa muodin syrjimättömyyttä
Muotiala elää merkittävää murroskautta. Kestävästi valmistetusta muodista tulee kovaa vauhtia valtavirtaa, ja alalta vaaditaan yhä enenevässä määrin yhteiskunnallista ja sosiaalista vastuullisuutta kuten moninaisuuden ja osallisuuden lisäämistä. Osaavimmat suunnittelijat paitsi ilmaisevat luovuuttaan myös pyrkivät luomaan alalle positiivista muutosta.
Katseet kohdistuvat toukokuun lopussa Aalto-yliopistoon, joka on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä tekijänä maailman muoti-, vaatetus- ja tekstiilialoilla. Aallon opiskelijoiden mallistoja esitellään vuotuisessa muotinäytöksessä. äö on kiistatta yksi Suomen tärkeimmistä muotitapahtumistaja osa laajempaa Fashion in Helsinki -muotiviikkoa.
”Tänäkin vuonna teemoissa toistuu muodin kestävyys. Useissa mallistoissa hyödynnetään kierrätettyjä ja uusiokäytettyjä materiaaleja. Tämän rinnalla korostuvat ajatukset muodin syrjimättömyydestä. Nuoret suunnittelijat ottavat roolia kehoon liittyvien normien haastajina”, sanoo muodin kandidaattiohjelman vetäjä Ilona Hyötyläinen.
äö23-tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Aalto-yliopiston eri tiimien kanssa. Muodin opiskelijoiden ja opettajien lisäksi Aallon äänisuunnittelu, Aalto Studios -mediakeskus sekä koulun työpajamestarit ovat osallistuneet tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen.
äö23 esittelee Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelman maisteri- ja kandidaattiopiskelijoiden mallistoja. Tänä vuonna äö23-tapahtuma toteutetaan kutsuvierastapahtumana Otaniemen kampuksella suurjännitehallissa, osoitteessa Otakaari 5. Tapahtumaa on mahdollista seurata vapaasti Instagramin livelähetyksen kautta osoitteessa @aalto_fashion Taustatietoa ja mallistot julkaistaan verkkosivuilla aalto.fashion
Lisäksi kandidaattiopiskelijoiden oma näyttely Aalto Fashion Collaborative Projects on esillä 20.5.–1.6. osoitteessa Fabianinkatu 29.
äپٴᲹ:
aalto.fashion
Aalto Fashion Collaborative Projects -kandinäyttely
20.5.-1.6.2023 osoitteessa Fabianinkatu 29, Helsinki
ma-su 12-18
Fashion in Helsinki 24.-27.5.2023
www.fashioninhelsinki.com
Lue lisää uutisia
Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa
Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027
Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12
OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.