Uutiset

COP29-ilmastokokous: Aalto-yliopisto tarjoaa kestävän rakentamisen uusia ratkaisuja ja vetoaa maailman johtajiin

Aalto-yliopiston koordinoima kansainvälinen tutkijajoukko vetoaa maailman johtajiin: ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää täysin uusia tapoja yhdistää tiede ja politiikka. Vetoomuksen lisäksi COP29-kokouksen Pohjoismaiden paviljongissa on esillä Aalto-yliopiston rakentamisaiheinen näyttely Time out! Rethinking construction.
Näkymä YK:n ilmastokokous COP29 tapahtumapaikalta
Kuva: Shutterstock

Tutkijoiden vetoomus YK:n ilmastokokouksessa COP29:ssä 

Rakennettu ympäristö ja siihen liittyvät tuotantoketjut aiheuttavat noin 40 prosenttia energiankulutuksen ja -tuotannon kasvihuonekaasupäästöistä. Rakentamisen tarve myös kasvaa yhä maailmanlaajuisesti: YK:n asuinyhdyskuntaohjelma Habitat arvioi, että 

Maailmanlaajuinen kestävän rakentamisen tutkijaverkosto vetoaa maailman poliittisiin johtajiin: on kehitettävä täysin uusia lähestymistapoja, joilla tiede ja politiikka saadaan paremmin sovitettua yhteen. Tämä on ainoa keino saavuttaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet ja rakentamisen alalle asetetut oikeudellisesti sitovat nettonollavaatimukset vuoteen 2030 mennessä.

Aalto-yliopiston koordinoima yli sadan tutkijan joukko julkistaa vetoomuksensa YK:n ilmastokokouksessa COP29:ssä, joka pidetään Azerbaidžanin Bakussa. Kyseessä on maailman merkittävin ilmastotapahtuma, jossa kaikkien maiden johtajat sopivat globaaleista toimista ilmastokriisin ratkaisemiseksi.

Vetoomuksessaan tutkijat korostavat, että hallitusten, teollisuuden ja yhteiskuntien päästövähennystoimet jäävät nykyisellä tahdilla huomattavasti jälkeen tarvittavasta tasosta. Jotta maapallon järjestelmät pysyisivät turvallisissa toimintarajoissa, on ehdottoman tärkeää tehostaa yhteistyötä tutkijoiden ja poliittisten päättäjien välillä.

”Tutkijat ympäri maailmaa ilmaisevat syvän huolensa siitä, että kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen rakennetussa ympäristössä etenee liian hitaasti. Kiireelliset, oikeudellisesti sitovat toimet ovat välttämättömiä, jotta rakennusten käytön nettonollapäästöt saavutetaan vuoteen 2030 mennessä ja niiden koko elinkaaren nettonollataso vuoteen 2035 mennessä kaikkialla maailmassa. Tarvitsemme yhteistyötä paitsi poliittisten päättäjien, myös elinkeinoelämän ja kaikkien yhteiskunnan toimijoiden kanssa hyödyntäen uusinta tieteellistä näyttöä”, toteaa professori Matti Kuittinen Aalto-yliopistosta. 

Aalto-yliopiston ja tutkijaverkoston käynnistämä aloite on YK:n ympäristöohjelman UNEPin ja Pohjoismaiden ministerineuvoston tukema. Mukana ovat muun muassa International Initiative for a Sustainable Built Environment (iiSBE) ja SBE Partners, Melbournen yliopisto Australiassa ja Karlsruhen Teknillinen korkaekoulu Saksassa.

Lue lisää aloitteesta ja sen taustalla olevasta tuoreesta vertaisarvioidusta tutkimuksesta .

Osallistu Aalto-yliopiston järjestämiin tapahtumiin COP29-kokouksessa

äپٴᲹ:
Matti Kuittinen, kestävän rakentamisen professori
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos
matti.kuittinen@aalto.fi
Puh. +358 50 594 7990

Kirjaimet COP29 kaupunkikuvassa

Maailmanlaajuinen kestävän rakentamisen tutkijaverkosto vetoaa maailman poliittisiin johtajiin: on kehitettävä täysin uusia lähestymistapoja, joilla tiede ja politiikka saadaan paremmin sovitettua yhteen.

Tapahtumat
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä, Matti Alahuhta ja Sari Baldauf, istuvat harmaissa nojatuoleissa tumman verhon edessä. Toinen pukeutunut siniseen pukuun, toinen ruskeaan mekkoon.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila

Monialainen kandidaattiohjelma yhdistää tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua.
Ohjelman ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027.
Text Leading for Interdisciplinary Creativity with Aalto logo.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Uusi podcast: Leading for Interdisciplinary Creativity

IDBM-ohjelman podcastissa keskustellaan luovuuden johtamisesta, monialaisesta tiimityöstä ja muotoiluintensiivisen liiketoiminnan tulevaisuudesta.
SemiSummer 2026. Hae puolijohteiden kesätöihin. Yritysten ja Aalto-yliopiston logot. Liity mukaan.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Puolijohdealan kesätyöpaikkoja avoinna tutkimusryhmissä

Semi-Summer 2026 -ohjelman kesätyöpaikat tarjoavat mahdollisuuden kartuttaa osaamista, jota tarvitaan kasvavalla ja kansainvälisellä puolijohdealalla.
Kaksi miestä puvuissa istuu pöydän ääressä asiakirjojen kanssa. Takana on peili ja maljakko kukilla.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston uusi yhteistyösopimus vahvistaa kestävää, elinvoimaista ja osaavaa kaupunkia

۳ٱ𾱲ٲön pääteemat ovat elinvoima, innovaatiot ja yrittäjyys sekä tutkimusyhteistyö ja osaava työvoima. ۳ٱ𾱲ٲö pohjautuu vahvasti Aallon tutkimukselliseen ja opetukselliseen osaamiseen.