Uutiset

EIT Digital -verkoston ensimmäiset innovaatio- ja yrittäjyystohtorit valmistuivat

Ensimmäiset tohtorit valmistuivat EIT Digitalin uudesta tohtoriohjelmasta huhtikuussa. Joukossa on VTT:llä työskentelevä Anna Viljakainen.

Ohjelma täydentää kansallista, yliopistojen myöntämää tohtorintutkintoa kouluttamalla digitaalisen teknologian huippuosaajia, joiden tekninen tietotaito yhdistyy innovaatio-, yrittäjyys- ja liiketoimintaosaamiseen.

- Kokemus EIT Digital tohtorikoulusta on äärettömän positiivinen. Koin ohjelman erittäin hyödylliseksi ja ehdottomasti kaiken ponnistelun arvoiseksi. Tohtorikoulun ansiosta pääsin opiskelemaan ja työskentelemään Cambridgen yliopistoon lähes 1,5 vuodeksi ja sain väiteltyä tohtoriksi kokopäiväisen työn ohella. Sain kehitettyä uutta osaamista josta on hyötyä sekä minulle että työnantajalleni ja opin valtavasti käsittämättömän lyhyessä ajaessa. Rakensin myös arvokkaita suhteita jotka toivottavasti tulevat kestämään eliniän, kertoo vastavalmistunut Anna Viljakainen.

Nykyisin yli kaksi kolmasosaa kaikista Euroopan tiede, teknologia, insinööri ja matematiikan koulutuksen saaneista, eli STEM-tohtoreista, päätyy teollisuuden palvelukseen.

- Valmistuneet ovat todellisia digitalisaation johtajia ja innovaattoreita, jotka työskentelevät teollisuudessa tai ovat perustaneet start-up yrityksen. Tämä todistaa ohjelmasta valmistuvien tohtoreiden tuoman lisäarvon uusien digitaalisten teknologioiden eurooppalaisina suunnannäyttäjinä.” sanoo EIT Digitalin toimitusjohtaja Willem Jonker.

EIT Digitalin Euroopan laajuinen innovaatio- ja yrittäjyyskoulutusohjelma tohtoriopiskelijoille perustettiin 2012. Ohjelmassa on mukana yhteensä noin 130 opiskelijaa, joista noin 20 ovat Suomen toimitiloissa Espoon Otaniemessä.

Kumppanuusverkosto koostuu 18 eurooppalaisesta yliopistosta ja niistä viisi on suomalaisia. Koulutusta järjestetään Helsingin, Budapestin, Madridin, Pariisin, Rennesin, Sophia-Antipoliksen ja Trenton tohtorikoulutuskeskuksissa, jotka ovat EIT Digitalin toimitilojen yhteydessä. EIT Digital Helsingin toimitilat sijaitsevat Otaniemessä, Espoossa.

EIT Digital Suomi kuuluu Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin innovaatio- ja yrittäjyysyhteisöön. Euroopan Yhteisö perusti vuonna 2008 EIT:n edistämään Euroopan kestävää talouskasvua ja kilpailukykyä uusin keinoin. Tavoite on saada innovaatioita nopeammin markkinoille ja kehittää uutta liiketoimintaa.  EIT:n suomalaiset ydinjäsenet ovat Aalto-yliopisto, VTT ja Nokia.

äپٴᲹ:

Tatu Koljonen, EIT Digital Suomi
puh. 040 5060734

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Nykyaikainen punatiilirakennus, korkeat mustat pilarit, puita edessä ja ihmisiä kävelee kadulla
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Nordean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeessa tutkitaan tekoälyn tulevaisuutta sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta

Aalto-yliopisto ja Nordea aloittavat tutkimus- ja koulutusyhteistyön. Tarkoituksena on selvittää, miten tietoteknisten laitteiden kasvava itsenäisyys muovaa tulevaisuuden palveluja.
Ruskeasävyinen asetelma tukista, massasta, kuidusta, lankakartiosta ja neuleesta, puusta tekstiiliksi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

1600-luvun laivanhylyn matka jatkuu ainutlaatuisena neulemekkona

Aalto-yliopiston tutkijat valmistivat Hahtiperän hylyn ylijäämäpuusta tekstiilikuitua, kehräsivät sen langaksi ja neuloivat mekoksi uudella, tekoälyä hyödyntävällä teknologialla.
Pieni mutkitteleva puro, kiviä ja korkeaa ruohoa aurinkoisessa puistossa, taustalla puita ja nurmikkoa
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja

Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä.
A person typing on a laptop, with notebook and table open, sun shines on the items
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Digiklinikka paransi hoidon saatavuutta Pohjanmaalla – vaikutuksia tutkittiin poikkeuksellisen laajassa satunnaistetussa kokeilussa

Aalto-yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Turun yliopiston tutkijat selvittivät, millaiset ihmiset käyttivät perusterveydenhuollon chat-palveluita ja miten ne vaikuttivat palveluiden käyttöön Pohjanmaan hyvinvointialueella.