Uutiset

ELOn animaatiot voitokkaina Animatricks-festivaalilla viikonloppuna

Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen kaksi animaatiota napsi Uudet kotimaiset -sarjan palkinnot eilen päättyneillä festivaaleilla.

Pietari Baggen, Christer Hongiston, Elisa Ikosen ja Inka Matilaisen nukkeanimaatio Valvoja (2014) voitti Uudet kotimaiset -sarjan pääpalkinnon.

"Tuomaristoa viehätti erityisesti elokuvan persoonallinen, mutta inhimillisen koskettava ote ja visuaalinen ilmaisu. Kauniisti kuvattu elokuva loi katsojalle assosisaation kaltaisia mielikuvia salakavalasta Alzheimerin taudista, joka useimmiten on raskaampi taakka ympärillä oleville ihmisille kuin sairaalle itselleen. Elokuvassa esiintyvän robotin inhimillisyys ja suloisuus herättivät tuomaristossa empatiaa ja toivat mieleen takavuosien sympaattisen Wall-E-robotin. Minimaalista ja pääosin pianomusiikkiin painottuvaa musiikkia pidettiin kertovana, ja sen koettiin tukevan kuvakerrontaa omalla uniikilla tavallaan."

Elokuvan äänisuunnittelijana toimi elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun opiskelija Tuukka Nikkilä.

ä Marika Laineen, Markus Lepistön, Leo Liesvirran ja Tommi Mustaniemen Balcony at the end of the world (2014) pokkasi samaisen sarjan kunniamaininnan. Tuomaristo kiitti erityisesti elokuvan nerokasta äänimaailmaa. Äänisuunnittelijana elokuvassa on elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun opiskelija Ville Katajala.

Tuomaristoon kuului joukkorahoituksella tuotetun Rocks in my Pockets -elokuvan tekijä Signe Baumane, kansainvälisesti tunnettu musiikkinero Mark Thomas sekä Rovio entertainment -mediayhtiön äänisuunnittelija Salla Hiltunen. Animaatioiden ohjaajat palkittiin rahapalkinnoilla.

Animatricks-festivaali on Suomen ainoa vain animaatioelokuviin keskittyvä festivaali. Animatricks järjestettiin nyt 15. kerran 24.-26.4.2015 Helsingissä.

äپٴᲹ:
saara.toivanen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Otakaari 3
Kampus, Opinnot Julkaistu:

Kampus saa kolmannen Learning Loungen

Learning Lounge tekee uuden aluevaltauksen Ravintola Aalto Kvarkkiin 16.3.
Puhuja esiintyy suurelle yleisölle pimeässä auditorioissa. Suuren näytön takana on eläväinen kuva tekstillä 'Welcome'.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuosikatselmus loi katsauksen menneeseen vuoteen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa tehtiin kattava katsaus kuluneeseen vuoteen ja palkittiin ansioituneita yhteisön jäseniä.
Tummaan takkiin pukeutunut henkilö seisoo ulkona monikerroksisen rakennuksen edessä, jossa on paljon ikkunoita.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden alumni Anna Brotkin: ”Tarvitsemme moderneja tarinoita tästä ajasta”

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Vuoden alumniksi 2026 valittu käsikirjoittaja Anna Brotkin uskoo paikallisuuden voimaan ja toivon merkitykseen kriisiaikoina.
Ryhmä ihmisiä pitelee todistuksia sisätiloissa valkotaulun edessä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Opiskelijat vahvistivat viestintä ​​ja yhteistyötaitoja kansainvälisissä työpajoissa

Aallon opiskelijat osallistuivat yhdessä viiden muun eurooppalaisen yliopiston opiskelijoiden kanssa työpajoihin ja keskusteluihin yhteistyöstä, viestinnästä ja vastuusta.