Uutiset

Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -kurssi elävöittää ajattelua ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta

Luennoista tehdyt podcastit ovat Suomen suosituimpia ja luentotallenteet videomuodossa ovat tavoittaneet valtavan paljon ihmisiä.
Kuva luennolta: Mikko Raskinen.
Kuva: Mikko Raskinen.

Professori Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarja alkaa jälleen keskiviikkona 22. tammikuuta. Vuodesta 2001 lähtien kurssin on suorittanut yhteensä lähes 6000 opiskelijaa. Luennoista tehdyt podcastit ovat Suomen suosituimpia ja luentotallenteet videomuodossa ovat tavoittaneet valtavan paljon ihmisiä.

”Ihmiset ovat löytäneet videot ja podcastit ja ottaneet ne omakseen. Luennot ovat löytäneet yleisönsä.”

Kullekin luentokerralle määritelty otsikko voi virittää kuulijaa ja herättää kiinnostusta, mutta tututkin teemat saavat muotonsa vasta kunkin luennon aikana.

”Esimerkiksi ensimmäisellä luentokerralla tarkastelemme teemoja Naisleijonien hengessä tavalla, joka toivottavasti inspiroi ja rikastaa kuulijan omaa ajattelua”, kertoo Esa Saarinen.

Luennoilla onkin mahdollisuus pysähtyä inspiroituneesti ja keskittyneesti oman ajattelun äärelle, ja samalla kokea myös muun luentoyleisön arvostavan tätä mahdollisuutta.

”Ajattelemiseen eläytyvä tilanne johtaa usein siihen, että jokin tärkeä asia tulee jäsennellyksi uudella tavalla. Luentotilanteet on koettu vahvistavina ja omaa ajattelua jopa hämmästyttävällä tavalla avaavina.”

Tohtorikoulutettava Jaakko Korhonen tutkii luentojen pohjalta ajattelun taipumuksien kehittymistä. Keskeistä on erottaa taipumukset kyvyistä. Toiminta voi olla usein pikemminkin taipumuksien kuin kykyjen rajoittamaa.

”Henkilö voi osata ajaa polkupyörällä, mutta hänellä ei välttämättä ole taipumusta käyttää tätä taitoaan. Vastaavasti ihmisillä on yleensä taito pohtia asioita monista eri näkökulmista, mutta heillä ei välttämättä ole kehittynyt siihen taipumusta.”

Alustavien tutkimustulosten mukaan näyttäisi siltä, että kurssin osallistujilla kehittyy taipumus arvioida asioita monista eri näkökulmista riippumatta omista ennakko-oletuksista.

Filosofia ja systeemiajattelu 2020.

Esa Saarinen sai Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin Presidentti Sauli Niinistöltä itsenäisyyspäivänä 6.12.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Korkeakouluaukio ja A-logo
Opinnot Julkaistu:

Ainutlaatuinen mahdollisuus Aallosta valmistuneille opiskella rahoitusta Yhdysvalloissa

Kauppakorkeakoulun alumnit Tuomo ja Tarja Vuolteenaho tukevat Vuolteenaho-stipendillään lahjakkaiden opiskelijoidemme akateemista huippuosaamista ja kansainvälisiä mahdollisuuksia.