Uutiset

Jo reilusti yli tuhat opiskelijaa on saanut Ilkka Kontulan säätiön myöntämän stipendin

Stipendit ovat palkinto hyvin tehdystä työstä ja ne voivat myös lisätä motivaatiota opiskeluun.
Kuvassa näkyy viisi opiskelijaa aurinkolasit päässä. Opiskelijat seisovat kehässä, ja kuva on otettu sen keskeltä alhaalta päin.
Opiskelijoita. Kuva: Aalto-yliopisto

Vuonna 2012 kuollut OTK, ekonomi Ilkka Kontula opiskeli sekä Helsingin kauppakorkeakoulussa että Helsingin yliopistossa. Kontula oli tehnyt testamenttilahjoituksen, jolla hän halusi helpottaa opiskelijoiden arkea. Näin ollen Ilkka Kontulan säätiö jakaa kannustusapurahoja vuosittain sekä Kauppakorkeakoulun että Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille.

Säätiö myöntää kannustusapurahoja kurssien arvosanojen keskiarvon perusteella parhaille kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa suorittaville opiskelijoillemme. Palkittavilta opiskelijoilta edellytetään myös vähintään 80 suoritettua opintopistettä kolmen ensimmäisen läsnäololukukauden aikana.

Arvokasta tukea Ilkka Kontulan säätiöltä

Ilkka Kontulan säätiön hallituksen puheenjohtaja, kauppaoikeuden professori Seppo Villa Helsingin yliopistosta laski syyskuussa, että Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta ja Kauppakorkeakoulu ovat jakaneet vuosina 2014–2025 opiskelijoille stipendejä yhteensä 1 340 000 euron arvosta! Tämä tarkoittaa sitä, että jo 1 340 opiskelijaa on saanut 1 000 euron stipendin. 

”Ilkka Kontulan säätiön kannustusapurahat ovat upea asia. Jälleen ensi keväänä palkitsemme opiskelijoitamme näillä stipendeillä. Olen myös kuullut, että opiskelijamme arvostavat stipendienjakotilaisuutta, jonka olemme aina järjestäneet, joten jatkamme sitäkin käytäntöä”, dekaani Timo Korkeamäki sanoo.

Kauppakorkeakoulu

Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta.

Lue lisää
Four students descending stairs in the School of Economics building. Photo taken by Unto Rautio.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Henkilö istuu modernissa oleskelutilassa, jossa on turkoosit tuolit ja pitää sylissä kannettavaa tietokonetta. Taustalla puupaneeliseinä ja näyttö.
Opinnot Julkaistu:

”En ole kertaakaan katunut valintaani opiskella rahoitusta”

Meillä rahoituksen opiskelijoilla on hyvä ryhmähenki ja professoritkin ovat tosi helposti lähestyttäviä, sanoo rahoitusta opiskeleva Liisa Stucki.
Pitkätukkainen henkilö seisoo sisäpihalla, jossa on lehtevät pylväät ja kaarevat ikkunat. Taustalla on vihreää kasvillisuutta.
Opinnot Julkaistu:

Rahoituksen opinnot avaavat ovia kiinnostaviin urapolkuihin

Kannustava opiskelijayhteisö yllätti Seela Moilasen iloisesti. Kesällä kauppatieteiden kandidaatiksi valmistuva rahoituksen opiskelija toivoo, etteivät turhat ennakkoluulot estäisi ketään hakeutumasta alan opintoihin.