Uutiset

Kandiopiskelijat kehittivät ratkaisuja Postin liiketoiminnan kasvattamiseksi

Poikkitieteellinen Aalto Crossroads -case-kilpailu oli korkeatasoinen.
Aalto Crossroads -case-tapahtuma järjestettiin Otaniemen Open Innovation Housessa 9.–10.11.2015. Voittajatiimi (kuvassa) finaaliesityksessään.

– Case-kilpailu on hieno mahdollisuus päästä soveltamaan ja kehittämään omaa osaamistaan sekä luoda kontakteja yritysmaailmaan, opetuksen kehittämisen asiantuntija Christa Uusi-Rauva kertoo.

Case-kilpailussa mukaan valittu yritys esittelee jonkin todellisen ongelman omasta liiketoiminnastaan, ja opiskelijatiimit kehittävät siihen erilaisia ratkaisuja. Kukin tiimi esittelee omat ratkaisunsa yrityksen edustajista ja muista asiantuntijoista koostuvalle tuomaristolle ja saa niistä palautetta.

Ensimmäistä kertaa järjestettyyn Aalto Crossroads case -tapahtumaan osallistui yhteensä 28 opiskelijaa niin Insinööritieteiden korkeakoulusta, Kauppakorkeakoulusta, Perustieteiden korkeakoulusta, Sähkötekniikan korkeakoulusta kuin Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Poikkitieteellisen kilpailun tavoitteena oli sekä edistää Aalto-henkeä ja eri korkeakoulujen opiskelijoiden välistä yhteistyötä että oppia uusia tapoja lähestyä ongelmanratkaisua. Kisaa varten opiskelijoiden oli mahdollista muodostaa itse oma neljän hengen tiimi tai ilmoittautua itsekseen, jolloin Christa Uusi-Rauva muodosti tiimin. Kussakin tiimissä oli opiskelijoita vähintään kahdesta Aallon koulusta.

Opiskelijoille kehuja konkreettisista ehdotuksista ja erinomaisista esiintymistaidoista

Case-yrityksenä, joka paljastettiin vasta tapahtuman alussa, oli Posti. Voittajajoukkueeseen kuuluivat Riikka Iivanainen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta ja Janni Lindgren, Henri Blomster ja Johannes Peltonen Kauppakorkeakoulusta. Tiimi oli työstänyt Postin liiketoimintaa ajatuksella ”Kaikki suoraan kotiin”. Tiimi ehdotti, että Posti laajentaisi liiketoimintaansa kuljettamalla koteihin kerran päivässä kaiken tarpeellisen, ei vain laskuja, lehtiä ja mainoksia. Tiimi analysoi sitä, miten Posti voisi liiketoiminnassaan huomioida nykyistä paremmin väestön ikääntymisen ja miten päivittäistavaroiden ja apteekin tuotteiden toimitukset kotioville toisivat ihmisten elämään helppoutta, jota he arvostavat.

– Kiitän voittajatiimiä likimain konsulttitason ongelmanratkaisusta. Monet ehdotukset olivat konkreettisia ja itse asiassa osaa ideoista jo työstetäänkin organisaatiossamme, Postin Vice President, Strategy & New Business Development Sami Finne sanoi.

– Palkintona erinomaisesta työstä kutsumme teidät lounaalle Postin pääkonttoriin ja tapaamaan logistiikan johtoryhmäämme. Samalla pääsette tutustumaan uusiin varastotiloihimme. Myös kesätyömahdollisuuksista voimme keskustella, jos haluaisitte päästä työstämään business-caseja hieman pidemmällä aikajänteellä, Sami Finne jatkoi.

Voittajajoukkueen valitsivat tuomaristo, johon kuuluivat Postia edustaneiden Sami Finnen, Senior Development Manager Jouko Lehtosen ja Head of Contract Logistics Ville Vuorisalon lisäksi rahoituksen professori Markku Kaustia, logistiikan Professor of Practice Katariina Kemppainen ja Innovation Managementin Professor of Practice Erkki Ormala Kauppakorkeakoulusta sekä Professor of Practice Esko Penttinen Service Factorysta.

äپٴᲹ:
Christa Uusi-Rauva
Asiantuntija, oppimisen kehittäminen
p. 040 3538 328
christa.uusi-rauva@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Aalto logo
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.