ºÚÁÏÍø

Uutiset

Kemira lahjoittaa 250 000 euroa Aalto-yliopistolle

Yhtiön tavoitteena on tukea sille tärkeiden alojen tutkimuksen ja koulutuksen korkeaa tasoa.

Kemira Oyj:n hallitus on päättänyt lahjoittaa 250 000 euroa Aalto-yliopiston säätiöpääomaan. Yhtiö haluaa osallistua suomalaisen huippuosaamisen kehittämiseen ja tulevaisuuden kilpailukyvyn rakentamiseen.

Korkeakouluyhteistyössä Kemiran tavoitteena on tukea yhtiön kannalta tärkeiden alojen tutkimuksen ja koulutuksen korkeaa tasoa, riittävän osaamispohjan luomista sekä uusien asiantuntijoiden rekrytointia. Kemira pitää yhteistyötä myös mahdollisuutena verkostoitua kansainvälisesti yliopistojen, yritysten ja muiden yhteisöjen välillä.

– Tukemiemme yliopistojen tutkimuksen avainalueet ovat hyvin linjassa Kemiran strategian kanssa. Tarjoamme asiakkaidemme resurssitehokkuutta parantavaa asiantuntemusta, sovellusosaamista ja kemikaaleja. Haluamme myös edistää digitalisaatiota, joka tarjoaa entistä älykkäämpiä hallinta- ja valvontapalveluita, joilla asiakkaidemme prosessinhallinta yhdistetään globaaliin sovellusasiantuntijaverkostoomme, kemianosaamiseemme sekä oikeisiin tuotteisiin ja teknologioihin. Resurssitehokkuuden ja digitalisaation teemoja tutkivien tukeminen ja tulevaisuuden tekijöiden koulutus on siksi luontevaa meille, toteaa Kemiran teknologiajohtaja Heidi Fagerholm.

– Aalto-yliopiston edeltäjät ja Kemira ovat tehneet yhteistyötä jo vuosikymmeniä. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö jatkuu tiiviinä erityisesti digitalisaation ja kemian tekniikan aloilla, joilla Aalto on vahva osaaja. Kiitämme lämpimästi pitkäaikaista yhteistyökumppaniamme arvokkaasta lahjoituksesta, sanoo rehtori Tuula Teeri.

Kemira Oyj lahjoitti myös 200 000 euroa Ã…bo Akademin säätiöpääomaan.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ryhmä iloisia ihmisiä seisoo portaikon edessä värikkäiden säkkituolien kanssa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Siirtymä vetytalouteen on maraton, ei pikamatka

Toimintansa ensimmäisten vuosien aikana Vetyinnovaatiokeskus on rakentanut tohtorikoulunsa ympärille aktiivisen yhteisön ja käynnistänyt Inventors-ohjelman.
Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Aalto-yliopiston alumni puolisonsa kanssa kertomassa, miksi he tukevat lahjoituksella Aalto-yliopisto Juniorin toimintaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Yli 60 vuotta yhdessä: "Haluamme, että mahdollisimman moni nuori saa onnistumisen eväitä"

Salli ja Keijo Suilan tarina: miksi he lahjoittavat Aalto-yliopistolle ja haluavat tukea nuoria uskomaan itseensä.
Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.