������

Olen kohta vuoden päivät saanut katsella Aalto-yliopiston toimintaa Executive in Residence (EiR) -roolissa. Päällimmäisenä tuntumana on, että osaamisen taso on huiman korkea niin opettavilla professoreilla, johdolla, koko henkilökunnalla kuin opiskelijoillakin. Tämä on aidosti tehnyt minuun vaikutuksen, vaikka Suomen huippuyliopistolta ei muuta voisi odottaakaan.

Tapasin tässä taannoin kansainvälisen johdon konsultointifirman liikkeenjohdon konsultin. Hän kertoi tuoreesta rekrytoinnistaan, jonka työhistoria hieman poikkesi perinteisestä konsultista. Hän oli ehtinyt reilun 40 vuoden ikään olla oopperalaulajana Australiassa, Vatikaanissa Paavin assistenttina, lakifirmassa voittamassa ”mahdotonta” casea, josta hän sai myöhemmin ”Vuoden juristi Yhdysvalloissa” -palkinnon. Kaiken tämän jälkeen hän oli rakastunut suomalaiseen naiseen – kuinkas muutenkaan – ja tuli rekrytoiduksi tähän kansainväliseen johdon konsultointifirman Suomen maayhtiöön. Hänet kuulemma laitetaan aina asialle kaikkein monimutkaisimpiin ja haastavimpiin tapauksiin, uskomattomin tuloksin.

Oman pitkän yrityselämässä kerätyn kokemukseni valossa pidän ainakin johdon tehtäviin kasvamisen ehdottomana edellytyksenä laajan ja monipuolisen taustan hankkimista. Nykypäivänä ei enää esimerkiksi laajan kansainvälisen yrityksen CFO:n (talousjohtajan) tehtävään meritoitumiseen riitä laskentaekonomin opinnot, kirjanpito kesätöinä, laskentapäällikkönä toimiminen pienessä firmassa ja edelleen talouspäällikkönä työskentely samassa kasvattifirmassa. Tänä päivänä ison kansainvälisen yrityksen CFO:lla tulee CV:stä löytyä perinteisiä mm. laskennan, rahoituksen ja kiinteistöpuolen kokemuksia, mutta myös liiketoiminnan vastuutehtäviä sekä laajaa kansainvälistä kokemusta. Koulutustaustaksi sopii laskentaekonomin vaihtoehtona vaikkapa tekniikan, kansainvälisen markkinoinnin, tietojärjestelmätieteen tai vaikkapa taloushistorian opinnot. Toimitusjohtajan tehtävään taustavaatimusten kirjo ja mahdollisuudet ovat vielä tätäkin laajemmat.

Kun Aalto-yliopistoa synnytettiin, oli yksi ajatus luoda Aalto-tutkinto, joka olisi pitänyt sisällään tasaisesti kauppatieteen, tekniikan ja taiteiden opintoja. Tämä on kuitenkin vielä toteutumatta. Opiskelijoiden on mahdollista valita ristiin eri korkeakoulujen opintoja, mutta sekin on toistaiseksi melko vähäistä. Kauppakorkeakoulussa huomioni on kiinnittänyt se, että kauppatieteiden sisälläkin pysytään aika tiukasti oman laitoksen ohjelman sisällä uskaltamatta hyppiä eri laitoksille puhumattakaan Aallon eri korkeakouluihin.

Olen ollut mukana ohjaamassa opiskelijoiden case-tehtäviä yrityksille. Caset ovat hyviä esimerkkejä laaja-alaisuuden tarpeesta, koska yrityksissä ei tunnisteta korkeakouluja tai laitosrajoja. Toki isoissa yrityksissäkin edelleen tapahtuu siiloutumista, mutta vahva trendi on kohti tehtävien mukaista joustavaa ja notkeaa organisoitumista. Samassa yrityscasessa voi päästä laskemaan kannattavuuksia ja tarvittavia investointeja, arvioimaan teknistä toteutusta, pohtimaan vaikutusta brändiin sekä muotoilemaan uutta käyttöliittymää. Yhden laitoksen osaaminen tähän ei riitä – alkuunkaan.

Jos alussa kuvaamani konsultin tausta oli hieman totutusta poikkava, kuvasi se hyvin tämän päivän johtamisen vaateita laaja-alaisuudesta. Pitäisikö yliopistojenkin lähestyä laaja-alaisuutta vielä rohkeammin ja uudesta näkökulmasta?

Taavi Heikkilä
Kirjoittaja on entinen SOK:n pääjohtaja, vuorineuvos ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kunniatohtori (dr.h.c)