ºÚÁÏÍø

Uutiset

Medialaboratorion opiskelijat suunnittelivat kokemuksellisen pelin Muutosta ilmassa -näyttelyyn

Luonnotieteellisessä museossa avautuu ilmastonmuutosta käsittelevä jättinäyttely.
Kuva: Laura Uusitalo

Ilmasto muuttuu nyt ja se muuttuu nopeasti. Kotimaiset lajimme linnuista kasveihin reagoivat, ja uusia tulokkaita saapuu nopeammin kuin vuosituhansiin. Muidenkin kuin tutkijoiden on syytä ymmärtää, että ilmastonmuutoksessa ei ole mitään jossiteltavaa, sanoo Luomuksen johtaja, professori Leif Schulman.

Helsingin yliopiston ilmastonmuutoksen tutkimukseen keskittyvä näyttely Muutosta ilmassa avautuu yleisölle Luonnontieteellisessä museossa lauantaina 21. Marraskuuta 2015, aivan Pariisin kansainvälisen ilmastokokouksen alla.

Näyttelyn pääosassa on tutkimus, jonka pohjalta esitellään nykyisen ja edellisten ilmastonmuutosten vaikutuksia pohjoiseen luontoon ja lajistoon. Pelkän toteamisen sijaan etsii keinoja ja ratkaisuja, joiden avulla voidaan sekä sopeutua ilmastonmuutokseen että hillitä sitä. Neljän vuoden työn tulos on samalla ja Helsingin yliopiston kantaaottavin näyttely.

Muutosta ilmassa esittelee tiedettä ja tutkimustuloksia vaikuttavina visualisointeina.

Tässä kohtaa kutsuttiin mukaan myös Aalto–yliopiston Medialaboratorio, jonka tehtävänä oli luoda vuorovaikutteinen, pedagoginen, mutta samalla leikinomainen ja viihdyttävä peli lapsille sekä aikuisillekin kävijöille.
 

Kuva: Laura Uusitalo

Luomuksen tutkijat esittivät opiskelijoille toiveita sisällöstä ja pelimekaniikasta. Pelissä tulisi ilmetä, mitä ilmastonmuutos saa aikaan lajien ympäristöissä, lajinominainen käyttäytyminen, lajien levinneisyyden mahdollisuudet ja uhat. Esimerkkitapaukset ovat jo sukupuuttoon kuolleet sammakkolaji ja kalalaji, uhanalaiset jääkarhu ja perhonen sekä kasveista harvinainen jääleinikki.

Lopputuloksena on jännittävä kokemuksellinen Move or Die –niminen liiketunnistukseen liittyvä peli, jossa pelaajan tavoitteena on ‘kuljettaa ystävällisesti syleilemällä’ laji turvaan.
 

Kuva: Salla Mehtälä

Peliprojektin suunnittelu ja toteutus kesti yli vuoden ja siinä oli mukana kuusi Uuden median maisteriopiskelijaa:
 

Narim Lee, konsepti, koodaus ja animaatio

Sanna Reponen, tuotanto, projektinhallinta

Laura Uusitalo, animaatio, grafiikat

Joonas Pernilä, äänisuunnittelu

Chen Ling, koodaus

Niklas Pöllönen, projisointi, koodaus

Kiitokset: Matti Niinimäki, Perttu Hämäläinen, Miikka Junnila

Lisätietoja:  tuottaja Pipsa Asiala, 050-3684688, pipsa.asiala@aalto.fi

Näyttely on osa ohjelmaa ja kestää kaksi vuotta täydentyen uudella tutkimustiedolla.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Aalto-yliopiston alumni puolisonsa kanssa kertomassa, miksi he tukevat lahjoituksella Aalto-yliopisto Juniorin toimintaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Yli 60 vuotta yhdessä: "Haluamme, että mahdollisimman moni nuori saa onnistumisen eväitä"

Salli ja Keijo Suilan tarina: miksi he lahjoittavat Aalto-yliopistolle ja haluavat tukea nuoria uskomaan itseensä.
Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Otaniemi kestävällä tiellä -teksti ja kuva kahdesta ihmisestä kävelemässä kampuksella.
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuussa liikutaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.