ºÚÁÏÍø

Uutiset

Mika ‘Lumi’ Tuomola 1971-2016

Pitkäaikainen kollegamme Mika Tuomola on kuollut.

Kuulimme 8. kesäkuuta, että pitkäaikainen kollegamme Mika Tuomola on kuollut. Median laitos on järkyttynyt ja surullinen hänen ennenaikaisen kuolemansa johdosta ja esitämme surunvalittelumme Mikan perheelle ja läheisille ystäville.

Mika Tuomola oli opiskelijana uuden median ensimmäisessä maisteriohjelmassa, joka alkoi vuonna 1994. Hänen lopputyönsä Daisy's Amazing Discoveries, jonka hän kirjoitti ja ohjasi, oli yksi maailman ensimmäisistä vuorovaikutteisista tietoverkkosarjoista. Mika valittiin vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 1997.

Valmistuttuaan ja työskenneltyään Interactive Institute ‑laitoksessa Ruotsissa Mika palasi Media Labiin ja perusti Crucible Studion, joka on yksi laitoksen tutkimusryhmistä, jota hän johti vuodesta 2001 kesään 2015. Noina vuosina Mika johti Cruciblen moniin yhteistyöprojekteihin ja ‑tuotantoihin iloisella ja loppumattomalla energiallaan ja innostuksellaan. Hän siirtyi vakinaiseksi professoriksi Politecnico di Milano ‑yliopistoon syksyllä 2015. 

Mika oli alansa edelläkävijä, intohimoinen taiteilija ja tutkija, pidetty opettaja ja erittäin älykäs ja sivistynyt kollega ja ystävä, jonka kanssa Media Lab ja median laitos perustettiin ja niitä kehitettiin. Kaikki me, jotka saimme työskennellä hänen kanssaan, kaipaamme häntä kovasti.

Philip Dean
Median laitoksen johtaja
9.6.2016

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.