Uutiset

Nokialla ja Aalto-yliopistolla laaja strateginen yhteistyö

Kumppanuuden alueita ovat muun muassa tekoäly ja tietoverkot.

Nokia on ollut Aalto-yliopiston ja sen edeltäjäkorkeakoulujen merkittävä kumppani jo vuosikymmenten ajan. ۳ٱ𾱲ٲötä on tehty esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologian alalla sekä projekteissa taiteiden ja suunnittelun sekä kauppatieteiden alueilla.

Nokia on tehnyt erityisesti kahden viime vuoden aikana useita huomattavia lahjoituksia Aalto-yliopistolle. Yhtiö haluaa näin edistää tutkimusta, jolla vahvistetaan Suomen kansainvälistä kilpailukykyä.

Kauppakorkeakoulun Nokia-salissa on moni nykyinen ja entinen opiskelija istunut luennoilla, tenteissä tai pääsykokeessa.

”۳ٱ𾱲ٲö Nokian ja Aallon kesken on tuottanut vuosien varrella hienoja tuloksia. Monialainen profiilimme tarjoaa kiinnostavia vaihtoehtoja yhteiselle tekemiselle tulevaisuudessakin. Lahjoitusten avulla kehitämme tutkimusta ja opetusta ja pystymme houkuttelemaan Aaltoon parhaita osaajia Suomesta ja ulkomailta", kiittää Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Tekoälyä ja 5G:tä

Yksi tuoreista alueista on tekoälyn ja kvanttitekniikan tutkimus. Vuoden 2018 alussa aloittaa toimintansa Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen tekoälyn tutkimuskeskus Finnish Center for Artificial Intelligence FCAI, jonka toiminnassa myös Nokia tulee olemaan mukana.

Aalto-yliopisto on valittu yhdeksi Nokia Bell Labsin kumppaniksi Distinguished Academic Partner -ohjelmaan (DAP). DAP-kumppanuudella tähdätään merkittäviin innovaatioihin erityisesti 5G-tutkimusalueella, radiosta analytiikkaan.

Nokia oli mukana tukemassa Aalto-1-satelliitin laukaisua kohti avaruutta. Aallon ja Helsingin yliopiston yhteinen Nokia Center for Advanced Research (NCAR) -tutkimushanke tutkii datatiedettä ja tietoverkkoja Nokian tuella.

Nokia oli Aalto-yliopiston Global Impact -yksikön koordinoiman CodeBus Africa -hankkeen kumppani. Hanke tuki 100 päivän ajan afrikkalaisten nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia tutustua teknologian maailmaan.

Nokialla työskentelee runsaasti Aalto-alumneja

Nokia on monien Aalto-yliopiston ja sen edeltäjien kasvattien työnantaja. Emeritusprofessori Erkki Oja on tehnyt ryhmineen Nokian kanssa yhteistyötä jo yli 20 vuoden ajan ja on siten tuttu monille Nokiassa työskennelleelle. Professori Ojalle myönnettiin Nokia Säätiön vuoden 2017 tunnustuspalkinto uraauurtavasta työstä koneoppimisen, hahmontunnistuksen ja neuroverkkojen aloilla.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Paula Nybergh. Mustavalkoinen muotokuva hymyilevästä lyhyttukkaisesta naisesta, jolla on silmälasit ja vaalea takki.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan

Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.
The Zipizop team, an alumni company from the Aalto Startup Center
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Helene Auramon ura yrittäjänä alkoi Taikin Arabus-hautomosta

Taideteollinen korkeakoulu käynnisti Luovien alojen Arabus-yrityshautomon vuonna 2007 Arabianrannassa. Pari vuotta myöhemmin Arabus sulautui osaksi Aalto StartUp Centeriä ja muutti Salmisaareen.