ºÚÁÏÍø

Uutiset

Partneripäivä toi yritykset Otaniemeen

Kauppakorkeakoululla on ainoana korkeakouluna Suomessa yrityksille räätälöity partneriohjelma.
Tämänvuotiseen partneripäivään osallistuneet yritykset.

Kauppakorkeakoulun partneriyritykset esittäytyivät opiskelijoille tänäkin vuonna Partneripäivässä, jonka Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden yksikkö järjesti.

Yrityksille räätälöidyn partneriohjelman tarkoituksena on rakentaa ja ylläpitää aktiivista yhteistyötä yritysten ja koulun välillä. Tällä hetkellä ohjelman piirissä on 14 yritystä, joista peräti 11 esittäytyi opiskelijoillemme 22.9. Otakaari 1:n Kandidaattikeskuksessa järjestetyssä Partneripäivässä.

Partneripäivän perimmäinen idea ja tarkoitus on tehdä partneriohjelman piirissä olevia yrityksiä tutuksi opiskelijoillemme. Tapahtumassa yritykset pääsevät työnantajina kohtaamaan opiskelijoita kasvokkain ja samalla kertomaan heille uramahdollisuuksistaan.

"Tänä vuonna Partneripäivään osallistui ennätysmäärä yrityksiä", iloitsee Anne Salonvaara Kauppakorkeakoulun ulkoisista suhteista. "Usealla partneriyrityksistämme on parhaillaan rekrytointeja käynnissä, joten varsinkin pikahaastattelut ja CV-neuvonta yritysten ständeillä olivat tällä kertaa erityisen suosittuja.

Partneriohjelman uusin yhteistyöyritys Danske Bank osallistui Partneripäivään nyt ensimmäistä kertaa ja kokemus oli myönteinen. "Ständillämme kävi paljon opiskelijoita, jotka olivat kiinnostuneita Danske Bankista työnantajana. Myös pankkialasta itsessään tuli paljon kysymyksiä", kertoi Recruitment & Talent Specialist Joni Mäkinen Danske Bankista.

Opiskelijat tulivat ständeille hyvin valmistautuneina

Opiskelijoille oli etukäteen tiedotettu, mitä kunkin yrityksen ständillä on luvassa ja keitä he siellä näkevät. Tämän vuoden Partneripäivässä silmiin pistävää olikin erityisesti se, että opiskelijat tulivat tapaamaan yrityksiä erittäin hyvin valmistautuneina.

"Olimme kertoneet opiskelijoille, että annamme tapahtumassa mm. CV-neuvontaa. Ständillemme oli aika ajoin jono", totesi Erja Vilja OP:lta.

Sekä Deloitte että KPMG tekivät tapahtumassa pikahaastatteluita, joiden ajat varattiin loppuun nopeasti. "Oli ilo tavata näin paljon todella reippaita opiskelijoita", kertoi HR Business Partner Pia Kankaantähti Deloittelta. "Haku Trainee-ohjelmaamme on alkamassa, joten hyödynsimme tapahtuman tarjoaman pikahaastattelumahdollisuuden ja olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä", totesi puolestaan HR Manager Maria Kollman °­±Ê²Ñ³Ò:±ô³Ùä.

S-ryhmä tarjosi opiskelijoille keskustelujen lomassa maistiaisia jäätelöbaarista. "Ständillämme kävi paljon S-Trainee-ohjelmastamme kiinnostuneita opiskelijoita, jotka halusivat tietää S-ryhmän tarjoamista työmahdollisuuksista laajemminkin", kertoi viestintä- ja markkinointipäällikkö Maria Hämäläinen.

Kokonaisuudessaan partneriohjelma rakentuu mm. näkyvyyteen ja tiedon jakamiseen, luennointiyhteistyöhön, opiskelijaprojekteihin ja työnantajamielikuvan kehittämiseen liittyvistä palveluista, joista yritykset valitsevat painotuksiinsa parhaiten soveltuvan kokonaisuuden.

Partneripäivään osallistuivat seuraavat yritykset: CGI, Danske Bank, Deloitte, EY, Fazer, Finnair, KPMG, Nokia, OP, PwC ja S-ryhmä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Anne Salonvaara
anne.salonvaara@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Paula Nybergh. Mustavalkoinen muotokuva hymyilevästä lyhyttukkaisesta naisesta, jolla on silmälasit ja vaalea takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan

Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.
The Zipizop team, an alumni company from the Aalto Startup Center
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Helene Auramon ura yrittäjänä alkoi Taikin Arabus-hautomosta

Taideteollinen korkeakoulu käynnisti Luovien alojen Arabus-yrityshautomon vuonna 2007 Arabianrannassa. Pari vuotta myöhemmin Arabus sulautui osaksi Aalto StartUp Centeriä ja muutti Salmisaareen.