Uutiset

”Sähkötekniikan alalla saa rakentaa vastuullisempaa ja älykkäämpää tulevaisuutta”

Opiskelija Emmaleena Ahosen mielestä alan tulevaisuus näyttää aurinkoiselta, koska osaamista tarvitaan yllättävilläkin aloilla.
Electrical engineering student Emmaleena Ahonen.
Emmaleena uskoo, että tekniikan alalta löytyy työkalut unelmien toteuttamiseen. Kuvalähde: Emmaleena Ahonen

Emmaleena Ahonen on ollut hyvin tyytyväinen siihen, että hän päätti hakea elektroniikan ja sähkötekniikan hakukohteeseen. Hän on ottanut kaiken irti opiskelijaelämästä ja toiminut äöԲöö쾱 hallituksessa jo kaksi vuotta. Emmaleenan mielestä kilta on kuin toinen perhe, jonka parissa pääsee kokemaan unohtumattomia asioita.

Miksi valitsit elektroniikan ja sähkötekniikan?

Mietin lukiossa paljon muitakin mahdollisuuksia, kuten kansainvälisiä yliopistoja ja kauppatieteitä. Matematiikan ylioppilaskirjoituksissa tajusin, että halusin tekniikan alalle. Aloin tutkia vaihtoehtoja Aallon sivuilta ja päädyin hakemaan . Tuntui, että täältä saa laajasti tietoa ja tämä antaa mahdollisuuksia tehdä ihan mitä vain. En voisi kuvitella parempaa vaihtoehtoa!

Millaista opiskelijaelämä on ollut käytännössä?

Opiskelijaelämä ja erityisesti kiltatoiminta merkitsee minulle todella paljon. Aallossa on erilaisia järjestöjä ja kiltoja, jotka kokoavat yhteen samaa alaa opiskelevia. Minä olen mukana toiminnassa.

Killan kautta olen päässyt matkustamaan, kokemaan mahtavia elämyksiä ja oppimaan asioita, joita luennoilla ei opi. Kiltatoiminnassa pääsee esimerkiksi järjestämään isoja tapahtumia sekä johtamaan ja hallinnoimaan yhdistyksiä. Killasta on muodostunut minulle kuin toinen perhe.

Tänä vuonna olen toiminut killan Fuksikapteenina, mikä on ollut tosi hauskaa! Tehtävämme on varmistaa, että uudet opiskelijat tietävät, mitä opiskelijaelämä ja teekkarina oleminen on. Teimme esimerkiksi fuksioppaan ja olemme järjestäneet erilaisia tapahtumia ja orientaatioita. Tänä vuonna on ollut lähinnä ulko- ja etätapahtumia sekä tosi pieniä tapahtumia.

Työelämässä arvostetaan sitä, että olen sähkötekniikan osaaja ja saanut koulutuksen Aalto-yliopistossa.

Emmaleena Ahonen

Mikä on ollut mielenkiintoisin kurssi?

Kandivaiheen kursseista tykkäsin erityisesti matematiikan kursseista, sillä matikka on aina ollut minun juttuni. Myös kandidaattityön tekeminen oli todella siistiä, kun pääsin tutustumaan itse valitsemaani aiheeseen ammattilaisen tukemana.

Maisterikursseista mielenkiintoisin on tähän asti ollut Translational Engineering Forum -kurssi, jossa pääsin työskentelemään projektipäällikkönä. Kurssin luennot olivat todella mielenkiintoisia ja siellä kävi myös useita vierailijaluennoitsijoita. Kurssilla pidettiin oppimispäiväkirjaa, jonka perusteella professori antoi kaikille henkilökohtaista palautetta kahden viikon välein. Kurssilla pääsi oikeasti miettimään asioita ja kehittämään itseään!

Millaisia eväitä olet saanut työelämään?

Opinnot ovat hyödyttäneet minua konkreettisesti nykyisessä projektipäällikön työssäni Profit Software -yrityksessä. Olen oppinut siellä paljon automaatiosta, projektinhallinnasta ja ketterästä ohjelmakehityksestä. Olen muutamassa vuodessa päässyt kehittymään harjoittelijasta kansainvälisen projektin projektipäälliköksi, mistä olen todella innoissani. Työelämässä arvostetaan sitä, että olen sähkötekniikan osaaja ja saanut koulutuksen Aalto-yliopistossa.

Sähkötekniikan opinnot ovat aika vaativia, mutta ne antavat valmiudet tosi moneen. Kun onnistuu haastavimmillakin kursseilla, tajuaa pärjäävänsä myös työelämän haastavissa tilanteissa. 

Millaisena näet alan tulevaisuuden?

Alan tulevaisuus näyttää todella aurinkoiselta! Meillä on todella hyvä työllisyystilanne. Tekniikan ja sähkön osaajia tarvitaan monella eri alalla, kuten lääketieteessä, avaruustutkimuksessa ja energia-alalla. Osaamista tarvitaan yllättävissäkin paikoissa, kuten finanssiteknologian alalla, jossa itse työskentelen. Sähkötekniikan koulutus avaa ovet maailmalle ja antaa eväät elämään, jossa vain mielikuvitus on rajana.

Suosittelen alaa heille, jotka haluavat jättää jäljen ja olla mukana rakentamassa vastuullisempaa ja älykkäämpää tulevaisuutta. Lukiolaisille haluaisin sanoa, että uskaltakaa unelmoida – tekniikan alalta löytyy varmasti työkalut unelmien toteuttamiseen!

Haluatko kuulla lisää Aalto-yliopistossa opiskelusta, hakemisesta ja opiskelijaelämästä? 

Seuraa meitä!

Lue lisää ja katso video

Tutustu tarkemmin elektroniikan ja sähkötekniikan hakukohteeseen tai katso kaikki Sähkötekniikan korkeakoulun tarjoamat hakukohteet. 

äöԲöö쾱 lakkienjako/ Aalto-yliopisto / kuva: Essi Jukkala

Opiskele sähkötekniikkaa

Sähköä on kaikkialla, eikä yhteiskuntamme toimisi ilman sitä. Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijana pääset etsimään ratkaisuja esimerkiksi kestävään kehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin. Tältä sivulla löydät tietoa kandidaatti-, maisteri- sekä tohtoriopinnoistamme.

Sähkötekniikan korkeakoulu
Sähkötekniikan päivän studio

Sähkötekniikan päivän tallenne on katsottavissa

Tapahtumassa pureuduttiin sähkötekniikan alan opintoihin ja uramahdollisuuksiin.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Student guide illustration, exchange studies
Opinnot Julkaistu:

BIZ Vaihtohaku lukuvuodelle 2026-2027 alkoi

Vaihtohaku lukuvuodelle 2026-2027 käynnissä ma 12.1.-pe 30.1.2026
Kolme ihmistä istuu sohvalla ja katsoo kirjaa yhdessä kirjastossa, taustalla kirjahyllyjä.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston maisteriohjelmat kiinnostavat maailmanlaajuisesti

Tammikuun 2. päivänä päättyneessä maisterihaussa Aaltoon saapui 7513 hakemusta yhteensä 106 maan kansalaisilta.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kevät tuo uutuuksia UniSportiin – katso, mitä on luvassa!

Uusi vuosi alkaa UniSportilla energisesti ja tuo mukanaan paljon uutuuksia Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opisekelijoille – mm. uudet ryhmäliikuntatunnit kampuksilla, Viikin liikuntakeskuksen suunnitelmat, ilmainen haaste ja paljon muuta.
Ihmisiä istumassa pöytien ääressä kannettavien tietokoneiden ja kahvikuppien kanssa, keskustelemassa.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aalto Inventors -innovaatiokoulutusohjelma käynnistyy tänä keväänä tutkijoille vedyn, kvanttiteknologian ja mikroelektroniikan aloilla

Tule mukaan tapaamaan alan ja akateemisen maailman huippuasiantuntijoita sekä kehittämään osaamistasi viestinnässä, immateriaalioikeuksissa ja liiketoiminnassa tulevaa uraasi varten.