Suomalaisille menestystä pohjoismaisessa NCPC-ohjelmointikilpailussa
Pohjoismainen -ohjelmointikilpailu järjestettiin lauantaina 7.10.2017 samaan aikaan 17 yliopistolla ympäri Pohjoismaita.
NCPC-kilpailussa 1–3 hengen joukkueet yrittivät viiden tunnin aikana ratkaista oikein mahdollisimman monta algoritmista ohjelmointitehtävää. Tehtäviä oli kaikkiaan 11 ja parhaat joukkueet ratkoivat niistä yhdeksän oikein.
NCPC-kisan voitto meni tänä vuonna Norjaan, mutta kymmenen parhaan joukkoon mahtui peräti neljä suomalaista joukkuetta. Helsingin yliopiston paras joukkue tuli kilpailussa 2. sijalle ja Aallon paras joukkue "KnowYourArchitecture" oli 7. paras. Aallon joukkueeseen kuuluivat Olli Pasanen (toisen vuoden tietotekniikan opiskelija), Matias Lahti (neljännen vuoden tietotekniikan opiskelija) ja Henrik Lievonen (toisen vuoden fysiikan opiskelija). Kaikkiaan 252 joukkuetta ratkoi kilpailussa ainakin yhden tehtävän.
Kilpailuun osallistui yli 250 joukkuetta, joista valtaosan edustajat olivat yliopisto-opiskelijoita pohjoismaisista yliopistoista. Parhaat opiskelijajoukkueet jatkavat marraskuussa edelleen luoteiseuroopan alueen -kilpailuun Bathiin, Englantiin, jonne myös Aallon "KnowYourArchitecture"-tiimi suuntaa, ja -finaaliin, joka järjestetään Kiinassa keväällä 2018.
Lue lisää uutisia
Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu
Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa
Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027
Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.