ºÚÁÏÍø

Uutiset

TEE 2020 -arvioinnin tulokset vaikuttavat opetussuunnitelmatyöhön

Aalto-yliopiston koulutuksellinen päämäärä on tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen, opiskeluun liittyvän työmäärän arviointi ja tasapainottaminen sekä elämänlaajuisen oppimisen mahdollisuuksien tunnistaminen.
Green plant in a pot in a hallway outside Mellin hall

Vuonna 2020 toteutetun opetuksen ja oppisen arvioinnin (TEE 2020) tavoitteena oli tunnistaa koulutuksen kehittämistarpeita sekä tehdä näkyväksi ja arvioida koulutuksen saavutuksia yliopiston 10 ensimmäisen toimintavuoden aikana.

Arvioinnin painoalueita olivat koulutusohjelmien johtaminen, opiskelijoiden tiedon ja kompetenssin kasvu ja kehittyminen koulutusohjelmissa, monialaisuuden toteutuminen sekä opintojen sujuvuus. -arvioinnista (Aaltodoc-sivuilla) yhteenvetoineen ja kehittämisehdotuksineen valmistui vuoden 2021 alkupuolella.

TEE 2020 -arviointi yhteisön ja sidosryhmien yhteisenä ponnistuksena toi arvokasta ja kokonaisvaltaista näkemystä koulutuksen kehittämiseksi. Tulokset tukevat ohjelmien kehittämistä sekä auttavat terävöittämään ohjelmien profiilia ja merkitystä Aallon koulutusohjelmaportfoliossa. Arvioinnin perusteella tunnistettiin sekä kaikille yhteisiä, että korkeakoulukohtaisia kehittämisalueita. Yhteisiä toimenpiteitä suunnitellaan ja edistetään opetuksen ja oppimisen ohjausryhmän LESGin koordinoimana. Työ kudotaan tiiviiksi osaksi opetuksen alueen strategian, Future-led learning toteuttamista.

Arviointi korostaa tarvetta jatkaa hyvin käynnistettyä työtä ohjelmaportfolion hallinnassa ja ohjelmakohtaisessa kehittämisessä. Ohjelmien kokonaisvaltainen johtaminen, sidosryhmäyhteistyö ja opetuksen arvostaminen ovat esimerkkejä keskeisistä yhteisistä tarpeista, joissa on kiinnitettävä huomiota myös hyvien käytäntöjen tunnistamiseen ja jakamiseen.

Arvioinnin tulokset vaikuttavat opetussuunnitelmatyöhön

TEE 2020 -arvioinnin tulosten perusteella muodostettiin opetussuunnitelmien sisällöllistä päivittämistä varten linjaukset.

Linjausten mukaan Aallon koulutuksellinen päämäärä on:

  • tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen
  • opiskeluun liittyvän työmäärän arviointi ja tasapainottaminen
  • elämänlaajuisen oppimisen mahdollisuuksien tunnistaminen

Osaamisperustaisessa opetussuunnitelmatyössä tavoitteena on, että kunkin koulutusohjelman osaamistavoitteet ja sisällöt sekä opetuksen ja oppimisen arviointimenetelmät muodostavat opiskelijan näkökulmasta eheän ja ennakoitavan kokonaisuuden, joka mahdollistaa valmistumisen tavoiteajassa.

Tulevaisuussuuntautuneessa työssä tunnistetaan alan kannalta keskeiset kestävyyshaasteet ja osaaminen, joita voidaan ennakoida tarvittavan ja tavat, joilla tunnistettuun osaamistarpeeseen voidaan koulutusohjelman kontekstissa vastata. Tässä yhteydessä koulutuksen toimijat ohjataan pohtimaan myös jatkuvan oppimisen tarpeita ja työelämäyhteistyön mahdollisuuksia.

Opetuksen ja oppimisen arviointi – TEE

TEE 2020 -arvioinnin tavoitteena on tunnistaa koulutuksen kehittämistarpeita sekä tehdä näkyväksi ja arvioida koulutuksen saavutuksia Aallon 10 vuoden aikana.

Lue lisää
A photo of Aalto University students discussing, photo by Aino Huovio
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Otaniemi kestävällä tiellä -teksti ja kuva kahdesta ihmisestä kävelemässä kampuksella.
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuussa liikutaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Aalto Running Clubin jäseniä seisomassa portaissa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijat haastavat Aalto‑yhteisön tukemaan yrittäjyyttä ja innovaatioita

Aalto Running Clubin opiskelijat kutsuvat Aalto‑yhteisön mukaan keräykseen, joka tukee opiskelijoita ja vahvistaa Aallon innovaatiotoimintaa.
Kauppakorkeakoulun promootiokulkue 2022
Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun juhlava promootio näkyy Töölön katukuvassa toukokuussa

Arvokas juhla järjestetään viiden vuoden välein. Yleisö voi seurata näyttävää promootiokulkuetta Töölössä perjantaina 22. toukokuuta iltapäivällä.
A-logo kampuksella
Yliopisto Julkaistu:

Canvas-oppimisalustassa tietoturvaloukkaus – Myös Aallossa voi olla käyttäjiä

Jos olet käyttänyt Canvasia, ilmoita siitä security@aalto.fi-osoitteeseen. Varotoimenpiteenä on hyvä myös vaihtaa Aalto-salasanasi.