Tiedetutorit vierailivat Aallossa
Tiedetutorit vierailivat Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa Otaniemessä ja olivat vaikuttuneita Sähköpaja-kurssilaisten taidonnäytteistä ja valheenpaljastuskoneiden rakentamisesta ja toiminnasta.
Tiedetutor-toiminta alkoi lukuvuoden 2013–2014 aikana Etu-Töölön lukion innokkaiden toisen vuosikurssin opiskelijoiden ideasta. Toimintaan mukaan tulleet tiedetutor-opiskelijat innostuivat tekemisestään ja myös nauttivat siitä, että heille annettiin vastuuta ja mahdollisuus innovatiivisesti ja luovasti suunnitella ja toteuttaa erilaisia, hyvin haasteellisiakin tehtäviä.
Tiedetutor-projektin myötä opettajien keskinäinen yhteistyö sekä yhteistyö opiskelijoiden kanssa on lisännyt yhteisöllisyyttä ja ideoiden, tietojen ja kokemusten jakamista.
.
Lue lisää uutisia
Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu
Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa
Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027
Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.