ºÚÁÏÍø

Uutiset

Tohtoriopintojen laajuus muuttuu 30 opintopisteeseen

Aalto-yliopiston akateemisten asioiden komitea, AAK, on päättänyt laskea tohtorin tutkintoon vaadittavien opintopisteiden määrää 40 opintopisteestä 30 opintopisteeseen. Muutos koskee tekniiikan alan korkeakouluja (CHEM, ELEC, ENG ja SCI) ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulua. Kauppakorkeakoulussa vaaditaan edelleen 60 opintopistettä. Ehdotus hyväksyttiin AAK:n kokouksessa 11. kesäkuuta 2024, ja se on voimassa 1. elokuuta 2024 alkaen. Koulujen akateemiset komiteat päättävät tohtoriohjelmiensa opetussuunnitelmien muuttamisesta kaudelle 2024-2026 AAKin päätöksen mukaisesti.

Päätöksen taustalla on kansallinen tohtorikoulutuspilotti, jonka tavoitteena on lyhentää tohtoreiden valmistumisaikaa. 30 opintopistettä sisältyvät tohtorin tutkinnon opintokokonaisuuksiin Yleiset tutkimusvalmiusopinnot ja Tutkimusalan opinnot. Kolmas opintokokonaisuus koostuu väitöskirjasta, josta ei myönnetä opintopisteitä.

Tohtoriopiskelijat, jotka ovat saaneet opinto-oikeutensa ennen 1.8.2024, voivat valmistua nykyisellä tutkintorakenteella ja -laajuudella 31.12.2027 asti (tai ilman aikarajaa, jos he ovat suorittaneet kaikki vaaditut opintopisteet ennen 1.8.2024). He voivat myös halutessaan siirtyä opiskelemaan uuden tutkintorakenteen mukaisesti.

Ohjeet 30 op rakenteeseen siirtymiseen

Tohtoriohjelmat julkaisevat uudet opetussuunnitelmansa omilla sivuillaan Opiskelijan oppaassa sen jälkeen, kun koulujen akateemiset komiteat ovat vahvistaneet ne. Julkaisun jälkeen ne ovat saatavilla alla olevan linkin kautta.

Tohtoriohjelmien opetussuunnitelmat

Photo of a library hallway with bookselves full of books

Tohtorinkoulutuksen kurssit ja opetussuunnitelmat

Löydä kurssitarjonta ja tietoa henkilökohtaisista suorituksista sekä opintojen hyväksilukemisesta.

Tohtorinkoulutus
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.

Tohtoriopiskelijan henkilökohtainen opintosuunnitelma (THOPS)

Ohjeet tohtoriopiskelijoille henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimiseen ja vahvistamiseen

Tohtorinkoulutus
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pauliina Ilmonen, photo by Nita Vera.
Nimitykset, Opinnot Julkaistu:

Professori Pauliina Ilmonen: Lukiossa opetellaan paljon matemaattisten ohjelmien käyttöä, joka on pois perusasioista

Aalto-yliopiston tilastotieteen professori Pauliina Ilmonen astuu kesäkuun alussa Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun dekaanin saappaisiin. Ja juuri perusasioita hän haluaa painottaa myös matematiikan opiskelussa.
Nykyaikainen punatiilirakennus, korkeat mustat pilarit, puita edessä ja ihmisiä kävelee kadulla
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Nordean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeessa tutkitaan tekoälyn tulevaisuutta sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta

Aalto-yliopisto ja Nordea aloittavat tutkimus- ja koulutusyhteistyön. Tarkoituksena on selvittää, miten tietoteknisten laitteiden kasvava itsenäisyys muovaa tulevaisuuden palveluja.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Uudet e-kirjasovellukset korvaavat Adobe Digital Editions -ohjelman 20.5. alkaen

DRM (Digital Rights Management) -suojattujen e-kirjojen lataaminen muuttuu palveluissa Ebook Central, EBSCO eBooks ja VLeBooks. Adobe Digital Editions korvataan uusilla, saavutettavuutta paremmin tukevilla sovelluksilla.
Henkilö punaisessa neuleessa seisoo parvekkeella modernissa toimistossa, jossa on pinkki lattia
Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Saad Ahmed löysi Aallosta täydellisen yhdistelmän akateemista huippuosaamista ja hyvinvointia

Etsiessään maailman parhaita rakennesuunnittelun maisteriohjelmia pakistanilainen Saad Ahmed löysi Aalto-yliopistosta jotain odottamatonta: yhdistelmän korkeatasoista opetusta, käytännönläheistä oppimista ja opiskelijakulttuuria, jossa hyvinvointi ja tasapaino ovat aidosti tärkeitä.